tiistai 12. heinäkuuta 2016

Rakkaus ja romantiikka


Voin heti tähän alkuun tunnustaa , että olen parantumaton romantikko. Lukioon mennessä en ollut löytänyt itseäni miellyttävää tarinallista kirjaa, kunnes yhdellä äidinkielen kurssilla täytyi lukea Jane Austenin "Ylpeys ja ennekkoluulo". Sain ahaa -elämyksen 1800-luvun romantiikan piinaavasta säädyllisyydestä, kun ei voida sanoa ääneen mitä ajattelee, saatika suudella ennen häitä. ja Niiden merkitsevien katseiden määrä! Luinkin nopeasti useampiakin Jane Austenin kirjoja ja kyllä, romantikko mikä romantikko.

Uskon jossain määrin kohtaloon, ja mieheni on yksi kohtaloni. Voin miltei todistaa, että olimme varmasti suunnitelleet tapaavamme toisemme! Voin kuvitella kuinka ennen syntymäämme mieheni on sanonut minulle: "Veljesi tutustuttaa meidät ja päädymme varmasti yhteen, MUTTA jos jostain syystä tämä ei tepsikään niin laitetaan vielä äitisikin puhumaan minun puolestani ja jotta emme varmasti mene huti niin törmätäänkö vielä ihan keskenäänkin?" Ja näin tehtiin.

Mieheni on veljeni kaveri ja veli laittoi meidät juttelemaan puhelimessa jo nelisen vuotta ennen kuin olemme oikeasti tavanneet. Aina kun he olivat tavanneet, sain markkinointipuheen, koska hän olisi minulle juuri hyvä. Äitini oli töissä lähikaupassa, jossa tuleva vävy kävi ja kuulin myös häneltä vastaavat markkinoinnit. Hauskinta on, ettei äitini tiennyt pojan olevan sama veljeni kaveri...Ja minä en korvaani lotkauttanut. Lopulta lukioikäisenä olin töissä kotisiivoajana ja minut laitettiin tuuraamaan "vieraaseen" paikkaan. Astelin reippaasti imuri kainalossa ruma raitapaita päällä pimpottamaan tulevan mieheni kotioven ovikelloa. Tämä oli hyvin pikainen kohtaaminen, ensikohtaaminen, enkä tiennyt hänen olevan veljeni kaveri. (No romantiikka oli siitä ehkä aika kaukana, mutta keskitytään kokonaisuuteen.) Samalla viikolla tapasimme veljeni kautta juhannusjuhlissa, jossa selvisi, että menen heille myös ensi viikolla siivoamaan. Tällä kertaa Hän oli katselemassa elokuvia aamulla klo 8. Miten romanttista!

Tänään on tasan 12 vuotta siitä kun olin ensimmäisillä treffeillä mieheni kanssa. Tänään on myös tasan 8 vuotta siitä kun lupauduimme kestämään yhdessä elämän ylä- ja alamäet. Molempia on suhteessa riittänyt. Tämä on ollut aikamoista menoa, rakkaiden menetyksen, lasten syntymien, pelon, ilon ja onnen kyyneleiden välillä. Elämä on luotu uudestaan. Muutettu useammin kuin olisin luullut. Meillä on ollut paljon ihania ympärillä ja hienoja hetkiä yhdessä. Mokailtu ollaan kumpikin ja opittu kantapään kautta. Kun mietin kaikkea tätä kirjoa vain viimeisen 12 vuoden ajalta, mietin mitä tämä elämä tuokaan seuraavien 50 vuoden aikana!



Kaikesta tästä olen oppinut, että kaikessa romantiikan nälässänikään en voi väittää vain rakkauden riittävän. Että olisi olemassa vain ja ainoastaan tunne, joka meidät pitää yhdessä. Ei, kyllä tämä on vaatinut paljon myös tahtoa. Rakkaus on myös tahdon asia ja sitähän alttarillakin kysytään: Tahdotko ottaa hänet aviomieheksesi rakastaaksesi häntä...? Sanotaan myös, että rakkaus ja viha kulkevat käsi kädessä. Kun toinen on ärsyttävä, on ehdottomasta rakkaudesta vaihdettava tahdon puolelle ja sitten taas takaisin kun toinen on taas ihana oma itsensä. (En nyt ota kantaa ihmisten eroihin, niihin on varmasti syynsä, haluan vain tuoda esiin, että suhde vaatii myös työtä vaikka kaikki olisikin hyvin. Vähän niinkuin auto huoltoa ennenkuin se hajoaa käsiin.)

Back to business...eli "tahdotko?" Minä tahdon! En voi sanoa, etteikö mieheni olisi aina ollut oikein viehättävä ihmisyksilö, mutta tässä romanttinen minäni nostaa esiin miehen charmikkuuden kun silmistä alkaa paistaa lempeä itsevarmuus. Ikä tekee miehille ja varmaan naisillekin hyvää! Minusta on ihan mahtavaa (ja vähän pelottavaakin) huomata kuinka hyvin mieheni tuntee minua. Joskus riittää katse ja ihana kupponen lempiteetäni ilmestyy eteeni! Eikä edes teen, mutta kaiken kokemamme takia arvostan tätä suhdetta nyt varmasti enemmän kuin koskaan ennen. Arvostan ja rakastan, rakastan niin valtavasti.

Tänään siis juhlittiin, käytiin syömässä kahdestaan. Sain kukkiakin... Meillä on siis vähintään yhtä kaunis rakkaustarina kuin Elizabeth Bennetillä ja Mr.Darcylla! Fiilistellen lopetan kirjoittelun omaan häävalssiini!



1 kommentti:

  1. Rakkaus on todellakin myös tahdon asia. Ja miten hienoa onkaan, jos tahtoo valita saman ihmisen rakkautena rinnalleen elämänsä jokaisena päivänä, aina uudelleen ja uudelleen. Valita ja tulla valituksi. <3 Ihanaa, että olet löytänyt kohtalosi rakkauden muodossa. :) Niin minäkin. :)

    VastaaPoista

Tauko blogissa ja kohdun poisto

Ensimmäisenä kerron, että minulla on isoja pyöriä lähtenyt liikkeelle. Olen tehnyt elämäntapamuutosta tähän kotiäitiarkeeni ja lisäksi perus...