Niitä valintoja, valintoja

Joka syksy odotan sormet syyhyten kansalaisopiston kurssitarjonnan kolahtavan postilaatikkoon. Kun tuo odotettu päivä vihdoin koittaa, alan haalia mitä ihanempia kursseja, sovittelemaan aikatauluja niihin...tai aloin.

Olen käynyt kansalaisopiston kautta huovuttamassa äitini kanssa eläimiä, mieheni kanssa puhaltamassa lasia ja saanut ensikosketuksen itämaiseen vatsatanssiin. Olen käynyt tyttäreni kanssa piirtelemässä ja kuljettanut lapsia jumpassa. Vuosi toisensa jälkeen haaveilen osallistuvani joskus kirjan teko kurssille, helmien teko kurssille ja olisihan siellä joogaakin! Savimuotoilu on tullut napattua useampana vuonna peräkanaa ja muodostunut rakkaaksi harrastukseksi. Myös tatteritaide on pitkään mukana kulkenut haave joka on ehkä pakko joskus toteuttaa.

Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen. Lehti kolahti laatikkoon, mutta tunnen hiukan kiristävän sykähdyksen rinnassa. Sen täytyy olla nostalgian herättämää tuskaa. Tuskaa siitä, että minulle tarjotaan mahdollisuutta niin moneen hienoon kokemukseen ja taitoon, mutta todellisuudessa aikani ei vain riitä. En voi ottaa yhtä kädentaitoa, yhtä liikuntaa puhumattakaan kielistä. En voi valita oikeastaan mitään, koska olen jo päättänyt käydä kerran viikossa Lindy Hop-kurssilla. Siis sellaisina viikkoina kun mieheni ei satu kyseisenä päivänä olemaan iltavuorossa.

Onkohan minusta tullut liian kiireinen?! Vai vanha...? Vai mukavuudenhaluinen? Toisaalta kuka tahansa tarvitsee joka öiset unensa, oli vanha tai ei, joten kaikkea aikaa vaikkapa kotitöihin ei voi nipistää yöunista. Viikkoni alkaa kuulostaa täydeltä säännöllisten menojen suhteen kun kuskaan lapsia kerhoon 2xviikossa, jumppaan, tanhuun ja käyn vielä itse lindy hopissa. Sitten olisi vielä nämä vapaaehtoiset perhekahvilat. Pakkaa voitaisiin sekoittaa vielä vähän, olen nimittäin hakemassa töitä! Pakollisia äkillisiä jokaviikkoisia pyrähdyksiä ei myöskään sovi unohtaa. Aina on jotain yksittäistä, kuten neuvola tai vanhempainilta. Vapaaehtoisia menoja olisi enemmänkin, kosmetologi, hieroja, kaverikahvittelut, lavatanssit jne. Joskus olisi ihanaa olla kotona.

Järjestely ei selvästikään tule toimimaan, joten suoritetaan karsinta. JUMPPA PERUTAAN, koska sen piti alun perinkin olla pienten ainoa harrastus, mutta tanhun tultua mukaan se vaan jäi roikkumaan.  Kerhoon kuskaus puolittuu kun sovitaan naapurin kanssa kimppakyyti. Perhekahviloista ei sen enempää: PERUTAAN.  Hierojat ja kosmetologit PERUTAAN  jo ennen ajanvarausta, ei tosin ajanpuutteen takia, vaan "kyllä tämä tästä varmaan menee muutenkin ohi" -ajattelun takia. Haaveet savimuotoilusta ja parista muusta mielenkiintoisesta harrastuksesta sekä itselle että lapsille: PERUTAAN. Jos saan töitä niin siellä on varmaan pakko käydä, ei voi perua. Samoin vanhempainillat ja neuvolat. Jos minä saan töitä, lapset on päivät hoidossa ja kerhot on päivällä, joten lapset saavat kaveria ja aktiviteettia päivään enemmän kuin tarpeeksi: KERHOT PERUTAAN.

Peruminen on kurjaa, mutta se on vaan valittava...Mutta kyllähän meille paljon jääkin! Lapset on innoissaan Tanhusta, ja päiväkerhoista. Jos pääsen töihin, niin kerho vaan vaihtuu päiväkodiksi. Minä saan nauttia Lindy Hopista useimpina viikkoina ja näiden kurjien perumisten ansiosta meillä on aikaa perheenä pelailla lasten kanssa, käydä vaikka uimahallissa tai syödä pitkän kaavan kautta asioista rupatellen. Minun ei tarvitsekaan perua kaverikahvittelua ja tansseja. Lapset ehtivät nähdä kavereitaan. Tai sitten minä saan tehdä ihan rauhassa seuraavan päivän ruuan tai delegoida sen miehelle ja kirjoittaa blogia. Lapset saa tylsistyä kotona, sekin on joskus hyvä. Näinä päivinä kukaan ei tule sanomaan "äkkiä nyt ne kengät jalkaan, me myöhästytään, pitäisi olla jo menossa". (Nämä sanat olen joutunut itsekin sanomaan liian usein ja inhoan sitä!)

Tämä vuosi näyttää olevan muutoksia täynnä, esikoisen koulun aloitus, vähän kämpän remppaa, työkuviot, lapset kasvaa ja kissakin leikattiin. Ei ihme, että näitä vuosia aletaan kutsua ruuhkavuosiksi. Ruuhka ei kuitenkaan kestä ikuisesti ja jahka jono taas vetää, niin minä keitän hyvät teet ja tällään itseni sohvan nurkkaan kansalaisopiston kurssivalikoiman kanssa. valitsen sieltä harrastajateatterin kurssin! ja helmen teko kurssin...ja kitaran teko kurssin ja pajupunontaa, kirjansidontaa, joogaa, tanssia, italiaa...

Ihanaa, aktiivista, syksyä kaikille! Muistakaa myös miten ihanaa on viettää ihana rento ilta omaehtoisesti ilman aikatauluja :)

Sykettä parisuhteeseen!

Elämä jatkaa järjestymistään. En tiedä johtuuko tämä nyt hyvin käyntiin lähteneestä Kon Mari -siivoustekniikasta, joka tosiaan levisi kodin jälkeen myös elämän muihin osa-alueisiin. On kodin jälkeen käyty läpi kalenteri ja karsittu ylimääräiset menot. Keskeneräiset käsityöt ja kirjat ovat jonossa odottamassa vuoroaan ja pankkitilit ja raha-asiatkin järjesteltiin miehen kanssa. Nyt on kuitenkin vuorossa parisuhde, Jaiks!

Minullahan on parisuhde, jo 12 vuotta kestänyt ylä- ja alamäkineen. Minulla on hyvä kiltti mies. Meillä menee ihan hyvin, kun ei kerran ole sen kummemmin ongelmiakaan. Komeakin tuo tuppaa olemaan eikä me ei ikinä riidellä. Meillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Joskus tuli silti olo, että tätäkö se sitten on? Kyllä tämän pituinenkin suhde kaipaisi vähän lisäpotkua. Ja niinhän se on, että kun jotain toivoo, se yleensä toteutuu :)

Ihan sattumoisin samaan aikaan kun olin näitä miettinyt, sattui eteeni tällainen kirja:
                                              Tony Dunderfelt: Parisuhteen kemia

Ja täytyy myöntää, että hän puhuu kirjassaan suoraan ja selkeästi. Sukupuoliroolit ovat menneet sekaisin, lähentyneet neutraalia. Nainen voi olla uraohjus ja mies hoitaa lapset kotona. Ihmisen biologia ei ole kuitenkaan muuttunut ja nainen tahtoo vierelleen Miehen isolla M:llä ja oikeastaan nauttii siitä, että hänelläkin on rajat. Emme halua kuitenkaan mitään aivotonta machogorillaa, vaan tietenkin keskustelevan yksilön joka tukkii itsevarmalla suudelmalla suustamme turhan mäkätyksen ja luo turvallisen sylin, jossa nainen saa olla oma voimakas itsensä. Tasa-arvoakaan ei sovi unohtaa. Alistaminen ja arvostaminen on täysin eri asioita. Tällaisia miehiä on olemassa, mutta he ovat harvassa.

Kirjassa puhutaan nykymiehistä, jotka kärsivät passiivisen miehen syndroomasta. Naisena tulee heti mieleen MIKSI? Miksi mies luopuu perheen päänä olemisen roolista, eikä edes hangoittele vastaan?

"Moderni mies antaa naisen tehdä ja päättää, sillä:

* Nainen on monissa asioissa ihan oikeasti niin hyvä

                               * Hän on reippaasti ottanut asioista vastuuta ja näyttää nauttivan siitä

                                     * Hän viestittää sanattomasti tai sanallisesti ettei asia ei miehen tekemänä hoidu riittävän    hyvin"

Siinäpä se... Moderni nainen kärsii paniikinomaisen itsenäisyyden saavuttamisen syndroomasta. Meistä tulee niin pelottavia että miehet menettävät oman identiteettinsä...ei kovin imartelevaa.

"Miehen "hyvän" toiminnon motiivi voi olla:

         * Pelko keskustelun häviämisestä nokkelalle tyttöystävälle

                * Pelko, että joutuu itse tekemään esiin nostetun puheenaiheen

*Pelko, ettei keskustelu johda mihinkään ratkaisuun

* Pelko, että nainen jättää

Tässäpä meille pohdittavaa suhteen niin sanotusta tasa-arvoisuudesta...

Tony käsittelee kirjassaan myös erilaisia rakkauden lajeja ja intohimon kemiaa. Mitäpä muuta kuin mielenkiintoista! Ja kukapa ei tahtoisi pitkänkin suhteen pysyvän intohimoisena? Esimerkkien kautta hän avaa nykymaailman menoa. Avioerotilastot kasvavat, vaikka pariskunnilla on aikaa yhdessä enemmän kuin koskaan ennen. Maailma on muuttunut, me olemme muuttuneet, arvomaailmamme on muuttunut. Ennen parisuhteelta haettiin nimenomaan yhteistä toimeentuloa, turvallista arkea ja rakkaus oli bonus. Nyt pärjää nainenkin yksin ja parisuhteelta toivotaan sielunkumppanuutta lähentelevää yhteyttä ja kestävää intohimoa. Rakkauden uskotaan olevan kaiken kestävää huumaa. Hyvä uutinen on se, että tiedostamalla toimintamallit, niistä voi oppia pois ja parantaa suhteen kemiaa.

                                            "Ennen avioliiton piti olla todella huono, jotta sai avioeron. 

                            Nykyään avioliiton on oltava poikkeuksellisen hyvä, jotta avioeroa ei haeta"

Kirjaa lukiessa peilaa asioita väkisin omaankin suhteeseen ja vaikka meillä ilmiö oli vielä suhteellisen lievä, se oli silti tunnistettavissa. Päätimme alkaa kehittää itseämme ja parisuhdettamme ennenkuin suoranaisia ongelmia ilmenee. Vähän niinkuin auton vuosihuolto.
Kirjan myötä päätimme ensimmäisenä, että parisuhteen on saatava enemmän aikaa, oma tila. Niin ihana ja rakas kuin koko perhe onkin, isä ja äiti tarvitsevat joskus ihan oman kahdenkeskisen hetken ilman vanhemman roolia. Meillä ei ole tähän asti ollut viimeiseen 7 vuoteen oikeaa omaa makuuhuonetta, joten nyt on sen aika ja se toteutettiin heti!

                          Siirsin työtilani muualle ja tein tilalle oman ihanan makuuhuoneen. 

Kukaan ei voi uskoa miten ihana se on! Tällä hetkellä suuria nautintojani on se, että minä saan illalla lasten nukkuessa jutella mieheni kanssa ilman että pitää kuiskata. Minä saan lukea kirjaa sängyssä ennen nukkumaanmenoa! Lauantai aamuna kun lasten kaverit pölähtää ennen kymmentä, minä voin rauhassa jatkaa pitkäksi venynyttä aamuteetä sängyssä lehteä lukien ja onhan se kiva kun saa ihan rauhassa sulkeutua rakastavaan syleilyyn täysikuun romanttisessa loisteessa.

Vaatihan tämä toki enemmän kuin kirjan lukemisen ja makkarin muuton. Teksti oli pitkälti kärjistettyä, mutta siksi ajatuksesta olikin helppo saada kiinni. Kirjaa lukiessa koin oikeasti ymmärtäväni mitä mieheni päässä ehkä liikkuu ja toisaalta naisen ajatuskuvaukset olivat yllättävän osuvia, joten miehellänikin on mahis nähdä omia ajatusmallejani, toki omaan elämäntilanteeseen soveltaen.

Parasta tässä oli se, että myös mieheni innostui lukemaan kirjan ja keskustelu siitä syntyi kuin itsestään, uudessa makuuhuoneessa kun lapset nukkui, tietenkin. Ja hän oli siitä yhtä innoissaan kun minäkin. Hänellä kirja on vielä kesken ja itsekin vasta hetki sitten sain sen loppuun asti, mutta muutos on jo nähtävissä. Nyt täällä asuu Mies ja Nainen, omissa rooleissaan, tasa-arvoisina ja uudelleen rakastuneina.

Suosittelen kenelle vaan, joka on parisuhteessa :D