tiistai 28. kesäkuuta 2016

Terve, minä olen minä!

Tervehdys vaan.
Tykkään tutustua ihmisiin, myös itseeni. Tässä viime vuosina olenkin saanut aika hyvän touchin omaan itseeni. Tosin, vaikutan omistavan naisenlogiikan lisäksi myös aimo annoksen poikkeuksia, joten tutkittavaa riitänee hamaan loppuun saakka. Tässä nyt kuitenkin joitain asioita, joita en ennen itsestäni tiennyt.

Olen jo todennut olevani yleensä melko sosiaalinen, mutta joskus tykkään omasta rauhasta. Tosin tästä rauhasta tykkäämisen löysin itsestäni vasta joitain vuosia sitten. Rauhassa olemiseen sisällytän esimerkiksi kirjan lukemisen, tv-löhöilyn, käsityöt ja vaikka tämän blogin kirjoituksen. Epäilen aina tykänneeni tämän tyyppisestäkin rauhasta, en vain osannut arvostaa sitä tarpeeksi ennen lapsia. Lapset ovat siis elämäni suola ja opettavat minulle uusia asioita myös itsestäni.

Olen oppinut nauttimaan lukemisesta. Aiemmin en osannut lukea mitään muita kirjoja kuin koulukirjoja. En kouluiässä lukenut kirjoja, lukutunnit oli ihan tuskaa. Kerrankin jo AMK aikana istahdin oikein sohvalle, avasin Narnian ja aloin lukea. Olihan tätä kirjaa moni suositellut. Ei, miten tekopyhä olo! "Tässä minä nyt istun ja luen Narniaa". Ihan nauratti ja siihen se sitten jäi. 2009 aloin lukea Harry Pottereita ja siitä se lähti! Luin ne kaikki, suorastaan ahmin ne! Sitten tuli Twilightit (jotka on muuten kirjana tosi paljon paremmat kuin elokuvina), himoshoppaajat jne, hömppää. Aika pian kirjat alkoi kuitenkin muuttua tarinoista enemmän erilaisiksi "tietokirjoiksi". Hyllystä löytyy astrologiaa, unien tulkintaa, yrttitietoutta, kiinalaista lääketiedettä, rajatietoa, kasvojen tulkintaa, ravitsemusoppeja, hyvää syntymää jne jne jne. Voisin sanoa hiukan taas hurahtaneeni. Minulla on monta kirjaa odottamassa. Juuri sain loppuun "yhteydessä henkimaailman kanssa II" ja lukemista odottaa jo mm. ravitsemustieteenkirja. Olen siis varmasti aina tykännyt myös lukea, koulukirjathan sujui jo pienenä, en vain löytänyt minua kiinnostavia kirjoja!



Olen "ikuinen opiskelija". Luulen niin. Ala-aste, yläaste, lukio, Amk, ja nyt kotona ollessa opiskelen refleksologiaa, eli koko kehon vyöhyketerapiaa ja minun pitäisi valmistua joskus ensi vuonna. Tämän lisäksi olen käynyt erinäisiä kursseja, joista suurin osa käsittelee hyvinvointia. Tästä huolimatta näköpiirissä siintää ura ainakin kätilönä, koska tykkään työstä tosi tosi paljon ja olenhan minä sitä opiskellut melkein viisi vuotta. Jahka saa nämä lapset hitusen vielä isommiksi niin toivon töitä löytäväni. En silti usko opiskeluintoni lakkaavan. Toisaalta, sitähän tämä elämä on, jatkuvaa oppimista. Nuorempana vain ajattelin "lukevani ammatin ja sitten teen sitä loppuikäni ja osaan kaiken". Jep jep.

Olen oppinut, että minussakin on piirteitä, joista en välttämättä pidä. Ennen vain totesin että "en mä voi sille mitään". Aivan kuin huonot piirteet ei olisi osa minua tai minusta lähtöisin. Voinhan mä silti yrittää. Yritän oppia hyväksymään huonotkin piirteeni ja pääsemään niistä sitten eroon. Esimerkiksi minulla on paha tapa kasata vaatteita sängyn viereen ja siitä ne kulkeutuu sängyn alle. Ei hyvä. Vetäisen kerralla koko suklaalevyn. Ei hyvä. Olen mielessäni joskus kateellinen tai tuomitseva. Ei hyvä sekään. Ja olisihan näitä pari lisääkin, mutta parempi keskittyä positiivisuuksiin, joten antaapa loppujen olla ;)  Kaikki nämä on niin inhimillisiä juttuja, mutta kyllähän näille voi mitään! Kaikki on itsestä kiinni. Varsinainen oppiläksy tässä oli se, että olen itse vastuussa myös huonoista puolistani ja niiden seurauksista.

Kannattaa kokeilla uusia juttuja! Ihan viime viikolla yhden kaverin innoittamana lähdin kokeilemaan jalkapalloa naisten vapaavuorolle, vaikka en ole pelannut sitten ala-asteen liikuntatuntien. Ja huomasin tykkääväni myös siitä, vaikka en koskaan ole tykännyt "urheilusta" näin niinkuin yleisellä tasolla saatika pelannut jalkapalloa! Puolitoistatuntia juostiin pallon perässä, hellettä oli 33 astetta ja viimeisellä potkulla teloin ison varpaani. Hävittiin 2-5, mutta ai että kun oli hauskaa! Reidet on edelleen kipeät, joten sen oli pakko olla hyvää liikuntaa! Itseasiassa innostuin tästä sen verran, että saatoin ostaa itselleni jo säärisuojat...ja uudet lenkkarit...ja lenkkihousut. Ja paidan.



Ajattelin myös ennen, että tutustuakseni itseeni minun pitää vaikkapa meditoida. Olen tätä yrittänytkin, mutta koen olevani siinä ainakin vielä aika huono...lisäksi se aiheuttaa minulle useimmiten saman tekopyhän olon kuin kirjojen luku aiemmin. Ja lopuksi yleensä nukahdan. Joko olen sisäisesti hyvin uuvuttava, tai sitten en vain vielä osaa. Ehkä siis opin sen sitten joskus ja mitä sitten opinkaan itsestäni, se jää nähtäväksi. Ei käy elämä tylsäksi ei!

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää Juhannusta!

särkänniemeen särkänniemeen!

Keälomalla kun ollaan, niin kesälomareissukin on ajankohtainen. Ei olla kauheasti lasten kanssa vielä käyty huvipuistoissa, mutta tänä vuonna päätettiin käydä särkänniemessä. Siellä siksi, kun meilläkin on lapsia niin eri ikäisiä, että sieltä löytyy varmasti jokaiselle sellainen mielenkiintoinen juttu, eikä ajomatka ole mahdoton.

Särkkiksen sivuihin tutustuessa huomasin nettisivuilla mainostettavan ilmaisia ”laitekamuja”, eli nuoria kesätyöntekijöitä, jotka tarvittaessa menevät lapsen mukaan laitteisiin, joihin tarvitaan huoltaja. Tämähän oli tosi hyvä uudistus ajatellen, että alueelle pääsy on nykyään ilmainen ja näin ollen vanhemmalla ei ole enää niin kovia paineita ostaa itselleen ranneketta. Tämä on myös hyvä tapa tukea nuorten kesätyöllistymistä!

Noh, me nyt päädyttiin ottamaan kaikille rannekkeet, tosin ilokseni huomasin, että alle 100cm pääsevät ilmaiseksi joka paikkaan! Ei paha! Oltiin etukäteen ajateltu, että käydään koiramäessä ja hupilaitteissa ja sateen sattuessa akvaariossa ja isommat voisi jo tykätä planetaariostakin. Eilen jo tarkastettiin säätä, joka piti olla ihan hyvä, mutta sadehan se sitten sattuikin kohdalle kun tänään palattiin asiaan. Laitteet oli märkiä ja tytöt juoksi sadeviitoissa, mutta eipä tuo näyttänyt tahtia haittaavan. Ainoa harmi oli lievä vilutus, joka meinasi märkien vaatteiden ja niemessä puhaltavan tuulen kanssa yltyä välillä liiaksi.

Märkyyden vuoksi myös koiramäki jäi välistä ja tilalle tuli sisäjuttuja, eli isot tytöt pääsi isin kanssa planetaarioon ja minä menin pikkuneidin kanssa ihastelemaan kaloja. Hupilaitteet oli kyllä ihan parhaat ja itsellekin oli kiva kun laitteita oli tullut tosi paljon uusia sitten viime käynnin! Tosin viime käynnistä on saattanut pyörähtää jokunen vuosi... Esikoinen oli juuri 122cm pitkä ja pääsi siis ensimmäistä kertaa ”hurjempiin” laitteisiin ja nauttikin tästä suunnattomasti. Neiti innostui mitä hirveämmältä laite näytti ja tämä kohta 7v kiskoi vuoroin äitiä vuoroin isää kaikenmaailman hurrikaaneihin ja tyrskyihin. Niin, ja olikohan se yksi joku Moto gp tai jotain. Vuoristorata tyyppinen laite, jossa istutaan mopon selässä. Vyöt tulee selän puolelle. Ei tässä muuten mitään, mutta alkukiihdytys oli kyllä aika järkyttävä. Itseasiassa laite ei edes kiihdyttänyt vaan lähti kuin tykin suusta! Ajattelinkin ensijärkytyksen jälkeen, että noinkohan neiti selvisi hengissä, mutta siinähän se nauraa rätkätti! Tosin myönsi myöhemmin, että oli pakko sulkea silmät ;)

Neiti 5v tykästyi todenteolla iki-ihanaan Troikaan ja Neiti 2v olisi pomppinut angry birds laitteen mukana varmaan höyhensaarille asti. Itse kokeilin uutuutena laitetta nimeltä X. Tämä laite pyörittää isoa frisbeetä tikun nokassa ja vielä tikkua ympäri sillai maailmanpyörän suuntaisesti. Täytyy sanoa, että laite näytti tosi paljon hurjemmalta kuin olikaan. Särkänniemen ympäröivän järven taivaanranta kääntyi hulppeasti ylösalaisin ja takaisin. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!


Espanjan tivolissa kokeilin sitä laitetta, joka tiputtaa vapaa pudotuksella tosi korkealta alas ja juuri ennen kuin se nappasi kiinni ja pysähtyi, minä kiljuin varmasti kuolevani. Eikä siinä mitään, moni varmasti kiljuu kyseisessä laitteessa, mutta minä olin ihan oikeasti varma siitä että kuolemaa ei voi enää välttää. Tälläistä reaktiota ei nyt päässyt tulemaan missään laitteessa (mikä oli ihan hyvä juttu) ja vaikka pää meni keinukarusellista pyörälle, niin totesin edelleen tykkääväni huvilaitteissa käymisestä! Tosin en enää ihmettele, kun äiti joskus yritti selittää, että ei aikuisena enää tarvi ihan samanlailla niissä laitteissa juosta :D




Se on kyllä totta, itse koettua laitetta suuremman ilon tuottaa ihan oikeasti se lasten riemu! Tuli tänään ajettua tattirallia vesisateessa ja vielä nautin siitä! Miten voi pienen lapsen silmät niin loistaa, ja se nauru! Ei ole sen voittanutta.

Kylmän ilman takia jätskit jäi nyt syömättä, mutta pitsalla kyllä käytiin. Hauskinta tuossa pitsaravintolassa oli heidän astioiden palautuspisteensä. Taustalla oli iso plakaattti, jossa on iloinen maapallon kuva ja vieressä tekstiä kuinka meillä kierrätetään ja kierrätä sinäkin niin maapallo voi hyvin jne. Tämän taulun alapuolella oli neljä reikää, joista jokaisen yläpuolella luki sekajäte! Hiukan huvittava näky. Toisaalta, kerrottiinhan taulussa myös, että sekajätteestä tuotetaan kaukolämpöä :)


Päivän jälkeen alkoi hiljainen kotimatka tyytyväisten lasten nukkuessa auton takapenkillä. Tämä kesälomareissu oli oikein onnistunut!

Näissä tunnelmissa toivotan kaikille Oikein ihanaa Juhannusta!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Blogin ulkonäköpaineet

No nyt on päästy bloggauksessa siihen kohtaan, että osaan jo kirjautua sisään ja luoda tekstin. Nyt on sitten aika perehtyä blogin ulkonaiseen olemukseen, Aluksi ajattelin, että ihan sama, sisältö on tärkein. Niinhän se on, mutta se ensivaikutelma, ensikosketus...



Suurin osa lapsellisista tietävät, että nimen keksiminen lapselle ei olekaan ihan niin yksinkertaista kuin joskus yläasteella ajatteli. Tai minä ainakin ajattelin. Olin aina ajatellut, että lapseni nimeksi tulee Eleonoora tai Tuomas. Minulla on kolme tyttöä, eikä yhdenkään nimi ole Eleonoora, niin kaunis nimi kuin se edelleenkin on. Nimien kannalta, onneksi en ole saanut poikaa, koska Tuomas oli melkeinpä ainoa suosikkini, mutta siitä tulikin ensimmäisen teinirakkauteni nimi, joten se siitä sitten. Nimen pitää sopia omaan suuhun, sukunimeen, muuhun perheeseen, mahdollisiin muihin nimiin eikä kenelläkään epämiellyttävällä tuttavuudella soisi olevan samaa nimeä. Lisäksi olisi kiva, että siitä ei ihan hirveän helposti saisi väännettyä haukkumanimiäkään. Se vastuu, että toinen kantaa yleensä lopun ikäänsä sinun antamaasi nimeä, se on valtava! 

Samasta syystä lapsesta huolehditaan tarkasti. Kukaan ei halua oman lapsen olevan hylkiö, koska antaa itsestään jotenkin oudon kuvan tai ei pysy ajan hengessä mukana. Ensivaikutelma on tärkeä, koska kukaan ei kuule niitä satakielen sointuja, jotka lapsesi lurittaa suunsa avatessaan, jos hän ei saa mahdollisuutta avata suutaan.

Juuri nyt minulla on juuri sellainen olo kuin ekaluokkalaisella ekana päivänä. Ketähän muita siellä on, saanko kavereita, onko reppu sopiva ja onkohan kellään muulla hiukset leteillä...? Ihmisen yksi perustarve on kuulua porukkaan. Tähän ikään mennessä olen ehtinyt oppia jo tiedostamaan tämän, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa opin vielä "sivuuttamaan" tämän tarpeen mahtavan persoonani livulla, kröhöm. Persoona ennen kaikkea, mutta vielä en sitä osaa ja olenkin siis tuhlannut viimeisen tunnin tyhjänpäiväiseen hömpötykseen vaihdellen blogin taustakuvia tai tekstifontteja. Tämä on sinänsä huvittavaa, koska halusin aloittaa blogin omaksi ilokseni ja olisi kiva jos jollekin muullekin olisi siitä iloa. Silloinhan minun ei pitäisi ajatella onko blogin pohjat nyt kohdillaan!? Kyllä ne on kun minä hemmetti niin sanon! Mutta ne saattaa kyllä vaihtua vielä pari kertaa...

Sain blogista positiivista palautetta kavereilta ja näköjään onnistun purkaa tänne ajatuksia. Siskoni luki ensimmäisenä blogin nimeksi pilvikierukka, joten lempinimikin on jo saatu. Eikun eteenpäin vaan, kohti aurinkoisia päiviä!

kumpikin kuva on kuvituskuva www.pexels.com



tiistai 14. kesäkuuta 2016

Elämä järjestykseen!

Pohdin tässä aiheideoitani, Syvällistä vaiko ei niin syvällistä...Samassa vastaus ilmestyi eteeni kuin pyykkivuori sunnuntaiaamuna! Sananmukaisesti. Ei en kirjoita pyykeistä, vaan siitä vuoresta! Miksi ihmeessä niitä vaatteita on niin paljon, vieläkin?! Ostin jokin aika sitten kirjan jota kannen mukaan ”suomi lukee”, miksen siis minäkin. Kirjassa luvataan myös, että kun noudatan ohjeita, minun tarvitsee siivota kotini vain kerran. Kuten joku jo luultavasti arvasikin, kyseinen kirja on siis KonMari – siivouksen elämänmullistava taika!



Kirjasta innostuneena siivosin heti vaatekaappini ja ihailinkin lopputulosta, josta löysin vaatteeni ja tiesin mitä siellä on. Heivasin turhaa vaatetta pois kaksi jätesäkillistä. Tästä on nyt aikaa vajaa kuukausi ja vaatekaappini on yhtä räjähtänyt kuin ennen siivousta. Lisäksi se vaikuttaa olevan vähintään yhtä täynnä jos ei jopa täydempi! Mikä meni pieleen?!
Noh, ensinnäkin se, etten täysin malttanut noudattaa kirjan kaikkia ohjeita, vaan siivousintoni siirryttyä äidilleni, kävin kirjan kielloista huolimatta hänen poislaittamiaan vaatteita läpi ja niinhän siinä sitten kävi, että sain yhden jätesäkillisen uutta vaatetta, Tietenkin vain tarpeellista. Sitten reissusta ostin jotain vaatteita, mutta en paljon! Ajattelinkin että kaappi täyttyisi jollain aikavälillä, mutta alle kuukaudessa?! Tilanteeni on pahempi kuin luulinkaan..

Olen käynyt tavaroita läpi melko aktiivisesti noin viimeiset 9kk ja asunto on edelleen aivan liian täynnä. Olen miettinyt, että miksi ihmeessä tavaraa kertyy ja kertyy. Minäkään en suoranaisesti ole mikään hamstraaja, enkä sinänsä säälittele laittaa tavaraa eteenpäin. Entäpä he, jotka ajattelevat ettei mitään voi laittaa pois, sitähän voi joskus tarvita? Kirjan mukaan ihmiset luovat liian tunteellisen siteen tavaroihin, eivätkä osaa sitten päästää siitä irti, vaikka se ei enää palvelekaan. En ihan tunnista tästä itseäni, mutta mutta... kyllähän minä toki otin lapsena villasukan viereeni nukkumaan pehmolelujen kanssa, koska muuten se olisi jäänyt yksin itkemään lattialle (kiitos tästä tapauksesta kuuluu isosiskolleni...). Ehkä siis kuitenkin luon tavaroihin tunnesiteen. Toisaalta, minulla ei enää ole kyseistä villasukkaa! Ehkä en ole toivoton ;)

Kirja itsessään on helppolukuinen ja itselleni ainakin tuli monta kertaa helpottunut olo siitä etten ole sairaalloisen siivousintoinen. Olisi kamalaa koko ajan miettiä siivoamista. Kirjailija itse selvästi on, jopa neuroottinen, mutta täytyy myöntää, että hänen luomansa tekniikka on eittämättä hyvin tehokas. Kysyt jokaisen tavaran kohdalla itseltäsi: tuottaako tämä minulle iloa? Ja se on tuotettava iloa juuri sillä hetkellä eikä 5 vuotta sitten, muuten voit hyvin kiittää tavaraa ja nyt luopua siitä. Se on aikansa palvellut. Osasta neuvoja tulee heti vastareaktio: ”no kyllä ne sukat löytyy vaikka olisivatkin rullalla” tai ”kyllähän nyt toisen poislaittamista kannattaa katsoa jos itselle löytyisi jotain tarpeellista”. Niin, kannattihan minunkin, ja löytyihän sieltä, mutta nyt joudun tehdä koko ruljanssin uudestaan. Toisaalta nyt minulla on kivempia uudempia vaatteita ja voin laittaa pois omia vanhoja, jotka nyt vaan on ihan ok. Eli kannatti, asia ei selvästikään ole niin mustavalkoinen kuin voisi luullaa!

Tänään otan härkää sarvista ja aloitan oman pikkuprojektini ja meinasin rykäistä KonMarit koko kämppään miehen loman aikana, eli aikaa on huikeat kaksi viikkoa! Voin sitten myöhemmin kertoa kuinka kävi. Samalla kannustan kaikkia muitakin kirjan kanssa tai ilman järjestelemään kotinsa, koska silloin järjestelet myös ajatuksesi ja koko elämäsi ja voit paremmin. Kun siivoin vaatekaappini, voisin vaikka vannoa, että mun jenkkakahvat vähän pieneni...

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Uusi blogi ja Matkailun maku

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla


Tervehdys vaan, nyt se alkaa, uusi blogi parkaisee tänään ensimmäisen hengenvetonsa ilmoille. Nyt kun olen itsekin matkalla uusiin blogimaailmoihin, niin otetaanpa aiheeksi matkailua.

Viimeiset seitsemän vuotta olen ollut yleensä kotona, aina. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut yhä useammin löytäväni itseni ympäri Suomea. Tätä tekstiä kirjoittaessa istun junassa, näköjään Jämsässä. On tullut lähdettyä musikaaliin Helsinkiin, koulutukseen Tampereelle, toiseen koulutukseen Nivalaan jne. Ja viimeisimpänä huippuna löysin itseni viime viikolla Espanjasta! Varoitusaika oli alle 2 viikkoa, joten voisin kutsua sitä äkkilähdöksi, varsinkin kun kuukautta aiemmin en edes kuvitellut lähteväni ulkomaille vielä vuosiin. Monen sattuman kautta pääsi kotiäitikin rantalomalle siskon kanssa!

Voisinpa sanoa päässeeni matkailun makuun sekä kotimaassa että ulkomailla ja kyllä se vaan avartaa. Olen aina viihtynyt Suomessa, tykkään ilmojen vaihteluista. Sade ja pakkanenkin on hirmu romanttisia kun ei tarvi ulos mennä <3 Mutta se mitä Espanjan aurinko teki kuontalolle pureutui ihan sydämeen asti! Mä olen jo pitkään luullut, etten tykkää pitää polvet paljastavia hameita, ettei mun jalat ole kovinkaan kauniit ja että korut on yleensä vain tiellä...VÄÄRIN! Espanjan aurinko valotti ajatuksiani sen verran, että lyhyet hameet jää käyttämättä ainoastaan Suomessa ja ainoastaan siksi, että olen vilukissa. Korutkaan ei enää oikeasti ole tiellä kun ei ole pientä vauvaa, joka söisi niitä tai saisi niistä niskaansa kuvioita. Taisin puhjeta kukkaan ja tunnen itseni sievemmäksi kuin ennen (josko en ennenkään pitänyt itseäni sen kummemmin rumana)! Sillä, että Espanjalaiset ovat hyvin imartelevaa sakkia, ei tietenkään ollut vaikutusta näihin asioihin laisinkaan ;)




Olimme Torremolinoksessa ja sieltä pääsi helposti renfellä, eli paikallisella junalla viereisiin keskittymiin. Itse pääsin nauttimaan teleferico-matkasta vuoren huipulle (jossa oli mm.lintunäytös), eläintarhasta, tivolista, lukuisista shoppailukaduista ja Malagan mahtavista historiallisista monumenteista! Varmasti olisi hieno matka myös lasten kanssa, jäi vielä ainakin vesipuisto käymättä ja lähellä olisi ollut isompikin eläintarha. Ihan parasta oli ratsastusretki. Hotellilla oli mainos retkestä, jolle sitten ilmottauduttiin vaikka ei oltu koskaan ratsastettu! Ratsastimme rantaa pitkin, noo, nudistirantaa, mutta kuitenkin...Meri oli tosi kaunis! käytiin syömässä rantabaarissa ja ruoka oli mahdottoman makoisaa, boquroneja (jotain leivitettyjä pikkukaloja) ja kalmaria. Ja ratsastaen takaisin. Tuota jään varmasti kaipaamaan! siis ratsastusta. Ja asennetta, suurimmalla osalla Espanjalaisita oli yksinkertaisesti hieno asenne. Siitä tuli hyvä mieli :)





Toisaalta, palmujen alla auringossa maatessa ei voi välttyä näkemästä myös vähän kurjuutta. Kerjäläisiä näytti olevan joka lähtöön, osa varmasti todella avun tarpeessa, osalla selkeästi feikki nilkutusta polveen liimatun naulan kanssa. Tämä pistää miettimään omia arvoja, kuinka hyvin itsellä on asiat ja jos haluan auttaa, autanko paremmin antamalla sen roposen, vai yllytänkö siinä isompia kihoja sortamaan heikompia, jotta almuja tulisi enemmän...Ja jos annan yhdelle niin pitäisi antaa kaikille. Vaikeaksi menee, mutta onko antamatta jättäminen sitten pään työntämistä puskaan? Riittääkö kuukausilahjoittajana toimiminen lunastamaan moraalisesti paikan aurinkolomalle?

Parasta oli kuitenkin kotiinpaluu. Ikävän ojentamat pienet kädet kaulan ympärillä ja tuliaisten aiheuttamat riemunkiljahdukset <3 Ja tietenkin oma tyyny... Kyllä Suomikin on kaunis maa, täällä ON tosi vihreää, näin kesällä. Täällä on puita ja vaikka vuoria ei sinänsä ole, niin taivas näkyy paremmin, varsinkin kun se heijastuu vielä järvestä. Maailma on kaunis paikka ja nyt kun olen saanut siitä pitkästä aikaa vähän maistiaista, en usko enää menevän kauaa kun uskaltaudun koko perheen voimin jonnekin. Nyt ei vielä viitsi kun pienin tarttee päikkäreitä, mutta ehkä ensi vuonna, ehtii vähän varautua ja suunnitella.



Että tämmöinen kevyen puoleinen ensiparkaisu pääsi täältä :) Aurinkoista kesää kaikille!


Tauko blogissa ja kohdun poisto

Ensimmäisenä kerron, että minulla on isoja pyöriä lähtenyt liikkeelle. Olen tehnyt elämäntapamuutosta tähän kotiäitiarkeeni ja lisäksi perus...