maanantai 25. maaliskuuta 2019

Voimauttavat kysymykset 5/52

Hyppäsitkö vasta mukaan? Klikkaa TÄSTÄ ja lue mikä on jutun juju ja lähde mukaan henkiselle matkalle :)



Elän tällä hetkellä jonkinlaisessa tienristeyksessä. En ole ihan varma mihin suuntaan pitäisi lähteä tätä arkea viemään. Tämä kysymys sattui sen suhteen aika sopivasti. 

Kaikkein tärkeintä...Ihan varmasti nyt ja aina: perhe. mutta, perhe tässä pyörii hyvällä mallilla ympärillä, joten ehkä käsittelen tämän kysymyksen vähän siltä kannalta, että mikä on tärkein asia, joka vaatii tällä hetkellä minun huomioni? 

Se olen varmasti minä itse! Niin monta vuotta olen tässä toteuttanut "äiti viettiäni", että siinä sivussa on tullut nukuttua aika huonosti. Olen karsinut harrastuksiani, yksitellen, joten esimerkiksi viime kaudella minulla ei ollut mitään omaa harrastusta. Raskaudet ja synnytykset on vähän verottanut kroppaakin, ja se tietenkin heijastuu yleisvointiin. Päivisin kotona ehtii mielessään innostua, suunnitella ja muuttaa mieltään monta kertaa, tietynlainen "rauha" olisi senkin suhteen ihan jees.

Päätinkin juuri eilen, että nyt laitan asiat kuntoon joka suhteessa :) Illalla ajoissa nukkumaan! Ruokavaliota voisi vähän viilata ;) No tietysti ne rauta-arvot kuntoon... Mielekästä tekemistä. Täytyy myöntää, että mielekkääseen tekemiseen olen puuttunut jo viime syksynä kun aloitin kansalaisopiston teatteriryhmässä. Se on ollut ihan mukavaa (varsinkin impro), ensimmäinen näytelmä on tekeillä, joskaan ei ehkä ihan hirveästi itseäni innostanut, ennenkö vasta tänään! On kiva nähdä kuinka näytelmä hioutuu joka kerta vähän eilaiseksi. Katsotaan mitä siitä tulee.

Toinen itselleni mielekäs uusi "harrastus" on ollut veljeni luona kyläily harva se viikko. Välillä ihan vain parannetaan maailmaa, mutta aika usein me taiteillaan yhdessä, piirretään, maalataan, testataan eri tekniikoita ja katsotaan inspiraationa Bob Ross:n videoita :) (voin suositella!)

Olen tässä vuosien myötä oppinut nauttimaan omasta seurastani, mutta muut ihmiset elämässäni ovat kyllä yksi suuri osa mielekästä tekemistä. Ystävät, perheeni, en voi koskaan kylliksi teistä kiittää. Itseni lisäksi viihdyn myös mieheni seurassa ja vaikka meillä on aivan ihana koti, on aika ajoin kiva käydä kahdestaan jossain. Tämänkin pääasiassa sukulaiset mahdollistavat, erityiskiitos mummille ja vaarille, jotka saavat aika usein nautiskella lasten lasten seurasta vanhempien kanssa tai ilman :)

Olen tottunut siihen, että minulla on aika monta rautaa tulessa. Se on pidemmän päälle aika väsyttävää. Nyt on aika saattaa työt päätökseen. Vyöhyketerapiaopinnot on jo pitkään olleet viittä vaille valmiit, ajatuksissa pyörii jonkinasteinen yritystoiminta, Olkkarissa vasta kahden ikkunan listat on maalattu valkoisiksi, hypnosynnytysvalmennus on kasaamista vaille valmis tarjottavaksi ja kotiarki ja eteeriset öljyt pyörivät tässä ohella. Kaipaan elämääni nyt seesteisyyttä ja varmasti kun mieli on virkeä ja keskeneräiset asiat poistuvat, myös arki selkiytyy.

Kyllä, se on nyt tärkeintä: Harmonia
Sen jälkeen on helpompi kuunnella sisäistä ääntäni ja nähdä reitti edessäni. Ja minä pystyn siihen kyllä, siitä kumpuaa itseluottamus, joka on varmaan se seuraavaksi tärkein asia tässä kohdassa ;)

Siihen liittyen olen huomannut, että viikko kysymysten välillä meinaa olla hitusen liian lyhyt aika. En ihan ehdi jäsennellä ajatusta välttämättä loppuun tai en ehdi kirjoittaa nyt muuta kuin näitä pohdintoja. Niinpä jatkossa kysymykset ja pohdinnat julkaistaan joka toinen maanantai tutulla kanavalla. Pysy siis mukana.

Ensi viikon kysymys:


Kysymykset ja kuvat ovat Hidasta elämää - Sanna Wikströmin "Voimauttavat kysymykset" -korttipakasta. Omat kortit saat ostaa Hidasta elämää-puodista tästä.  Hidasta elämää verkkosivusto: www.hidastaelamaa.fi

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Voimauttavat kysymykset 4/52

Hyppäsitkö vasta mukaan? Klikkaa TÄSTÄ ja lue mikä on jutun juju ja lähde mukaan henkiselle matkalle :)



Ensimmäinen kysymys, jonka kohdalla mieleeni tulvahti pienoinen mielihalu tehdä opiskeluaikoina niin tutuksi tullut käsitekartta! Ja inhosin niitä koulussa...Iän myötä näköjään muuttuu. Tässäpä siis käsitekarttani:



Aloitetaanpa siis purkaminen pääkysymyksestä, entä jos kaikki tosiaan onkin ihan hyvin? Ja miksikäs ei sitten olisi. Ihmisillä yleisesti ottaen on aina jotain kremppaa ja puutetta, josta voi marista. Karkeasti jaoteltuina nämä liittyvät yleensä terveydentilaan, työhön tai rahaan. Itsekin keksin heti maristavaa, miksi asiat eivät olisi hyvin...Fyysinen terveys ei ole paras mahdollinen kun rautavarastot on tyhjät (tästä "muoti"sairaudesta voisi kirjoittaa ehkä ihan oman kirjoituksen;) ), aivosumu on välillä aikamoinen. Työtähän minulla ei suoranaisesti ole, avoimia ovia kyllä sitäkin enemmän ja rahaakin saa aina olla enemmän.

Nyt onkin hyvä miettiä miksi ajattelen näin?  Tunnistan itsestäni hyvin pitkälti perfektionistista luonnetta, jota olen pyrkinyt tasoittamaan vuosien myötä ja aika hyvin siinä onnistunutkin. Jos kaikki ei ole täydellistä, onko asiat silloin hyvin? Kyllähän ne oikeasti on, mutta tämä voi olla yksi syy miksi voi tuntea vajavaisuutta. Suomalaiset ovat tunnettuja myös naapurikateudesta. En tiedä johtuuko tämä huonosta itsetunnosta vai kulttuurillisesta ominaisuudesta, mutta se on omiaan maalaamaan mielikuvan, että jos jollain muulla joku asia on suurempi ja hienompi, niin omamme olisi mitätön. Näinhän tämä asia ei tietenkään ole. Kaikki nämä asiat saavat meidät elämään jo paljon puhuttua "sitkun"-elämää. Emme siis elä nykyhetkessä vaan haihattelemme tulvaisuudessa SIT KUN kaikki on "oikeasti" hyvin. Sit kun meilläkin on päältä ajettava ruohonleikkuri, sit kun rautavarastot on täyttynyt, sit kun ollaan saatu lotto-voitto, sit kun lapset on isompia, sit kun keittiöremppa on valmis, sit kun hyönteiset on osana ruokavaliota jne. Lista olisi kaikilla loputon.

Mikä sitäpaitsi on hyvä? Tai kuka määrittelee että asiat ovat hyvin? Riittääkö se, että sinulla olisi asiat paremmin kuin jollakulla muulla? Olen huomannut kulkevani usein kultaisella keskitiellä ja suurimpaan osaan ihmisiä pätee se tosiasia, että asiassa kuin asiassa on aina joku jolla asiat on vielä paremmin tai huonommin. Lisäksi lähtökohdat ja tavoitteet on kaikilla yksilölliset, joten on ajanhukkaa verrata itseään, taitojaan tai omaisuuttaan muihin. Hyvä on varmasti jotain sellaista, joka tekee itselle hyvän mielen ja on sinulle riittävä. Näin ajattelisin.

Nyt onkin aika kumota negatiivinen ja vertaileva ajattelumalli ja alkaa arvostamaan ja olemaan kiitollinen asioista joita meillä jo on. Voisiko perheeni olla ihanampi? Haluaisinko hypätä lasten lapsuusvuosien yli? Olenko joutunut rahapulan vuoksi luopua jostain oikeasti tärkeästä? Onko raudanpuutteeni lopullista? Onko se myöhäistä korjata? Kuvittelenko etten enää koskaan pääse töihin? Kaikkiin näihin voin vilpittömästi vastata Ei/En.
Sen sijaan voin tietoisesti keskittyä näkemään ja luomaan lasteni lapsuudesta parasta mahdollista, voin keskittyä tähän hetkeen kotiäitinä ja antaa sille kaikkeni, työn vuoro tulee myöhemmin. Voin päättää, että ruohonleikkaus on hyötyliikuntaa (ja ulkoistaa sen miehelleni). Keskeneräiset asiat voivat tuntua taakalta, kun lopputulosta ei tiedä. Se kertoo vain siitä, että olemme malttamattomia ja uteliaita otuksia :)  Mutta eikös joku sananlasku sano jotain tyyliin: määränpää ei ole olennainen vaan matka? Tai lautapelissä sanon omille lapsilleni, ettei ole tärkeintä voittaa vaan nauttia itse pelaamisesta.

Kaikki näyttääkin olevan asennoitumisesta kiinni.

Nyt kun kaikki onkin itseasiassa ihan hyvin, niin miltä minusta tuntuu? Pistää miettimään, että keskitynkö olennaiseen?Jos kaikki onkin ihan hyvin, silloin elän hetkessä. Mielen valtaa tietynlainen harmonia, levollisuus, vapaus, ilo ja onnellisuus. Katsoin eilen Netflixistä jotain romanttiskomedia elokuvaa, siinä yksi komistus sanoi Buddhan sanoneen, että "onnellisuutta on se että ajatuksemme, sanamme ja tekomme ovat tasapainossa keskenään." Yritin etsiä tämäntapaista kaskua netistä, mutta en nyt ihan löytänyt, samansuuntaisia ajatuksia kyllä buddhismista, joten ehkä se piti paikkaansa, vaikka elokuva sinänsä ei mikään tieto-ohjelma ollutkaan :D


"Onnellisuutta on se, että ajatuksemme, sanamme ja tekomme ovat tasapainossa keskenään"

- romanttisen komedian komistus -


Tuo lause oli jokatapauksessa erinomainen. Mietin itsekin, että näin se varmasti on. Tästä pääsemmekin siihen, että ajatuksemme heijastavat jossain määrin todellisinta minäämme (tai egoamme), tosin niitäkin voi ohjailla. Nämä ajatukset voidaan sitten siivilöidä muotoon, joka ilmentää todellista tarkoitustamme sanojen ja tekojen kautta. Niillä voimme ilahduttaa itseämme ja muita. Joten, jos olemme itselle rehellisiä ja sanomme ja toteutamme itseämme, olemme varmasti onnellisia ja saamme loistaa omaa loistettamme. 

Toisaalta pistää myös miettimään, että jos kaikki on nyt hyvin, niin entäpä sitten tulevaisuudessa...mihin tämä maailma menee? Tämä on juuri sitä malttamattomuutta ja uteliaisuutta josta puhuin. Usein ajattelemme, että olisi kamalaa jos asiat olisi toisin, kehitys kehittyy, ilmasto muuttuu, ihmismassat sekoittuvat jne. Se on kuitenkin sillä hetkellä arkea, eikä hetkessä eläjät varmasti haikaile vanhaa aikaa. Yleensä ollaan kuitenkin tyytyväisiä juuri siihen hetkeen, johon on syntynyt, koska kaikessa on puolensa.

Palataan nyt siis loistamaan omaa loistettamme ja halutessasi voit kommenteissa avata omia ajatuksiasi asiasta!Ja nyt paljastetaan seuraavan viikon kysymys:

Mikä on kaikkein tärkeintä minulle tällä hetkellä?

Kysymykset ja kuvat ovat Hidasta elämää - Sanna Wikströmin "Voimauttavat kysymykset" -korttipakasta. Omat kortit saat ostaa Hidasta elämää-puodista tästä.  Hidasta elämää verkkosivusto: www.hidastaelamaa.fi

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Voimauttavat kysymykset 3/52

Hyppäsitkö vasta mukaan? Klikkaa TÄSTÄ ja lue mikä on jutun juju ja lähde mukaan henkiselle matkalle :)



Olen miettinyt, että jos jokin asia ei jätä rauhaan, onko se vahva kohtalon suuntamerkki oikeasta suunnasta vai mielen sivallus menneisyyden haaveesta?

Minulle nousi muutamakin pohdittava asia tästä kysymyksestä, mutta jaan teidän kanssanne nyt yhden niistä ja samalla sivuan toista. Olen aina ollut varma siitä, että haluan olla vahva kulkija elämässä. Tahtoisin olla muille hyödyksi, auttaa muita, jossain vaiheessa opettaakin.

Se sitten kuinka tämän toteutan onkin isompi ongelma! Haaveissa on siintänyt koululaisesta asti lääkärin ammatti. Luovuin haaveesta lukiossa kun fysiikan numerot ei miellyttänyt itseä eikä opettajaa. Lähdin kuitenkin kätilöksi. Kätilön koulutuksen aikana löysin itsestäni paljon uusia puolia, huomasin, että pystyn toteuttamaan kaikkia näitä haaveitani myös tässä työssä. Vuosien myötä kun olen ollut lasten kanssa kotona, on lääkäri-haaveet kuitenkin palanneet mieleen useamman kerran. Kerran jopa niin voimakkaasti, että vuonna 2015 osallistuin ihan mielenkiinnosta pääsykokeisiin. Olin lukenut alueen kertaalleen läpi, kaikki lukion fysiikan, kemian ja biologian kurssit (hyvä harrastus ;) ), mutta toki tiesin, ettei laskunopeus tai taitokaan tule riittämään sisäänpääsyyn. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt saamistani pisteistä, sain puolet tarvittavasta määrästä! Sain tästä hyvän kannustimen, että jos oikeasti tekisin töitä asian eteen, ei  sisäänpääsy olisi mahdoton. Toisaalta se myös pitää minua kiinni haaveessa jota en ehkä koskaan ole valmis toteuttamaan. Mietin onko lääkärin työ kuitenkaan sellaista, jota minä haluan oikeasti tehdä. En voisi enää tehdä kätilön töitä...opiskelut vaatisivat käytännössä muuton toiselle paikkakunnalle, täällä on kaikki lapsilla ja miehen työt, omakotitalo jne... Kävisikö liian raskaaksi kantaa tämä luontaishoitoleima lääkärin työn ohella? Plussana olisi kuitenkin se, että voisin aidosti toteuttaa oman arvomaailmani oppeja, kokonaisvaltaista hoitoa, yhdistää luontaishoidon hyvät puolet lääketieteen hienoihin saavutuksiin.

Toinen polku kaikkeen tähän heittää lääkärihaaveet romukoppaan ja keskittyy toiseen jo pitkäaikaiseen haaveeseeni, oma yritys. Minulla olisi pieni kivijalkaliike, jossa olisi oma hoitotila, pieni putiikki ja koulutustilat ryhmille. Ehkä se ei sitten olisi edes ihan niin pieni...
Tekisin vyöhyketerapiaa, auttaisin ihmisiä öljyillä ja muilla luonnonkeinoilla. Putiikin nurkassa olisi teenurkkaus ja ihmiset voisivat joskus tulla ihan vain rupattelemaan maailman menosta. Kätilön työ on minulle ylpeyden aihe ja sydämen asia ja se tulisi kuvaan ehkä jonkinlaisena doulauksena, hypnosynnytysryhmien vetämisenä ja mistä sitä tietää, jos joskus kotisynnytykset lisääntyisivät niin se olisi aika luonteva jatkumo tähän.

Monta kysymystä on auki, mutta tässä nyt pääpiirteissään nämä asiat, jotka eivät jätä minua rauhaan. Nämä ovat juuri ne asiat, jotka herättävät kysymyksen, onko se kohtaloni vai suureelloinen tai vanha haave, josta on vaikea päästää irti? Kumpikin vaihtoehto ilman käytännön todellisia ongelmia lämmittää sydäntä.

Voinko toteuttaa osan siitä jo nyt? Hmm...ikäänkuin olen toteuttanut kumpaakin osittain jo nyt...teen hoitoja, olen opiskellut, autan ihmisiä parhaani mukaan, perehdyn kokonaisvaltaisuuteen. Taidan seistä vähän tienristeyksessä, jossa pitäisi pikkuhiljaa valita se polku... Ratkaisu ei nyt kuitenkaan selkene heti, joten taidan tässä vielä tovin seisoskella ja katsella vaihtoehtoja :)

Löysitkö sinua kiehtovan asian omasta elämästäsi?

Tässä seuraavan viikon kysymys:

Entä jos kaikki onkin ihan hyvin? Miltä se tuntuu?

Kysymykset ja kuvat ovat Hidasta elämää - Sanna Wikströmin "Voimauttavat kysymykset" -korttipakasta. Omat kortit saat ostaa Hidasta elämää-puodista tästä.  Hidasta elämää verkkosivusto: www.hidastaelamaa.fi

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Voimauttavat kysymykset 2/52

Hyppäsitkö vasta mukaan? Klikkaa TÄSTÄ ja lue mikä on jutun juju ja lähde mukaan henkiselle matkalle :)


Tässäpä kysymys. Elämäni tärkeimmät opin hetket? Ja mitä niistä on oppinut? Minun ajatusmallini mukaan olemme täällä oppimassa, se on siis elämäntehtävämme jossain määrin varmasti kaikilla.  Tärkeimpien oppituntien valikointi ei siten olekaan ihan helppo. Niitä on aika paljon.

Ajattelinkin tehdä tästä Top 3 -listan omasta elämästäni.

1. Vastuu omasta elämästäni

En oikein tiedä milloin tämän olen oppinut, mutta se on selkiytynyt koko ajan, iän myötä. Olen lukuisten tilanteiden myötä nähnyt, että aina on vaihtoehtoja. Toki on jotain ulkoisia pakotteita, joihin et voi vaikuttaa, mutta pääsääntöisesti suurin osa elämäsi avaimista on omissa käsissäsi. Näinpä otan askeleen tietoisena kohti valitsemaani polkua ja kannan vastuun siitä, hyvässä ja pahassa. Vain minä voin vaikuttaa oman elämäni suuntaan. Toisaalta tässä yhteydessä olen joutunut myös oppimaan, että minä en voi tehdä asioita muiden puolesta, niin kivaa kuin se joskus olisikin.

2. Anteeksiantamisen tärkeys

Hmm, tästä olen saanut oppiläksyn sekä muiden, että itseni osalta. Toiselle anteeksiantaminen on omasta mielestäni aina ollut suhteellisen helppoa. Olen luonteeltani aika ymmärtäväinen, osaan asettua toisen asemaan ja tiedostan inhimillisyyden aiheuttavan välillä tuskaa toisille. Niin, ymmärrän tämän japyrin antamaan sen anteeksi - kaikillille muille paitsi itselleni. Itseäni kohtaan olen ollut todella ankara, liian ankara. Meni vuosia ennenkuin hyväksyin myös oman inhimillisyyteni, omat mieleni temppuilut ja huonot valinnat. Tiedostaminen jo vähän helpotti oloa, mutta se lopullinen irti päästäminen omaa selkää piiskaavasta ruoskasta oli todella helpottava kokemus. Vielä tuo ruoska on kaapissa,ja välillä se meinaa vähän heilahtaa, mutta silloin pitää itsekin pysähtyä ja miettiä mitä sanoisin kaverilleni samasta asiasta. Itseltään vaatiminen ja itsensä kehittäminen on hyviä piirteitä, mutta se, että jää pyörimään oppimiskokemukseen, eikä pääse siitä eteenpäin sen aiheuttamien tunteiden takia on huono asia itselle ja ympäristölle ja uskallan jopa väittää, että se voi sairastuttaa. Ollaan siis suopeita toisillemme ja itsellemme!

3. Positiivinen ajattelu

Olen aina ollut melko positiivinen ihminen. Juttelin muiden äitien kanssa leikkipuistossa ja havahduin kun päästin suustani sanat: "Mulla on onneks kaikki raskaudet mennyt hyvin." Samassa päässä liikkui sata ajatusta! Mistä tuo tuli? Vai hyvin? Kaksi osittaista istukan irtoamista, yksi ennenaikainen vesien meno, yksi keskonen, yksi melkein kohtuun kuollut vauva, yksi keskenmeno, yksi syntynyt avosuisena, kaksi sektiota jne...Mutta onhan minulla neljä tervettä ihanaa lasta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja kun lopputulos on noin mahtava niin hyvinhän se raskaus on sitten mennyt. En suoraansanottuna edes kehdannut alkaa korjaamaan sanomisiani puistossa XD Mietinkin, että positiivisuus on varmasti ollut yksi tärkeimpiä kantavia voimia elämässäni. Näin jälkikäteen ajateltuna, montakin asiaa elämässäni olisi voinut olla huonoja jos en olisi ajatellut niiden olevan hyviä :D Asioilla on tapana järjestyä jne. Niin, oliko tämä nyt oppiläksy vai ominaisuus...kyllä se varmasti on oppiläksy, koska minullakin on joskus huonoja päiviä ja silloin tietoinen ajatusten kääntäminen positiivisiin asioihin on helpottavaa. Olen myös oppinut, että murehtimalla etukäteen voit joutua murehtimaan asioita kaksi kertaa...mieluummin en :)

Tällainen Top 3 -lista. En varsinaisesti suunnitellut sitä etukäteen, mutta nyt kun tätä katson, en ihmettele, että juuri nämä oppiläksyt ovat päätyneet listaan. Jos olisin jatkanut listaa vielä pidemmälle, olisi pohdintaan tullut varmastikin Perheen ja ystävien merkitys elämässäni, itsenäisyys vs. itsekkyys ja itselle rehellisenä pysymisen merkitys! Olisi tuolta tullut vielä elämän muuttuvaisuuskin. Ehkä saan tilaisuuden pohtia näitä myöhemmissä aiheissa.

Mitä sinä olet elämässäsi oppinut?

Ja seuraavan viikon kysymys:  
"Mikä asia kiehtoo minua niin paljon, että ajatus tai tunne ei jätä minua rauhaan? Voinko toteuttaa jonkin osan siitä jo nyt?"

Kysymykset ja kuvat ovat Hidasta elämää - Sanna Wikströmin "Voimauttavat kysymykset" -korttipakasta. Omat kortit saat ostaa Hidasta elämää-puodista tästä.  Hidasta elämää verkkosivusto: www.hidastaelamaa.fi

Tauko blogissa ja kohdun poisto

Ensimmäisenä kerron, että minulla on isoja pyöriä lähtenyt liikkeelle. Olen tehnyt elämäntapamuutosta tähän kotiäitiarkeeni ja lisäksi perus...