Inhimillisyys kateissa?

Nyt on pakko purkaa mieltä. Olen yrittänyt vain antaa asian olla, mutta olen koko ajan surullisempi kun otsikot osuvat silmiin. Kyseessä on, mikäpä muu kuin niin paljon otsikoissa näkyvät pakkorokotukset. Tiedän, että osalla tämä tulee jo korvista ulos, mutta ihan syystä se mediassa on näkyvillä. En oikeastaan haluaisi tunkea kauhaani tähän soppaan, mutta jos en avaa suutani niin tämä tunnemylläkkä varmaan patoutuu pinnan alle 😉  Joten täältä tulee!

Maaliskuussa voimaantullut uudistettu tartuntatautilaki velvoittaa siis hoitohenkilökunnan ottamaan tietyt rokotukset, mukaan lukien suurimman kiistan nostaneen influenssarokotteen. Tästä yllättäen on noussut aika iso haloo. Miksikö? Koska siinä viedään yhdeltä ihmisryhmältä itsemääräämisoikeus! Tämän jälkeen ei voida enää hyvillä mielin puhua hyvinvointivaltiosta, koska tämän jälkeen ainakaan suuri osa hoitohenkilökunnasta ei voi hyvin. Ei henkisesti, kun oikeus omaan kehoon on viety! (Eikä välttämättä edes fyysisesti jos sattuu kuulumaan siihen osaan, joka saa rokotteesta haittavaikutuksia, isompia tai pienempiä, nyt tai myöhemmin.) Äitinä mietin mihin meidät ja ehkä lapsemme pakotetaan seuraavaksi? En vain ymmärrä että maailma oikeasti voi toimia näin...ja tulen surulliseksi.

Kaikkein uskomattominta (jos nyt uskomattomampaa voi olla kuin itsemääräämisoikeuden tallaava laki) on hoitohenkilökunnan jakaantuminen kahteen leiriin. Itsemääräämisoikeuden puolestapuhujat on leimattu rokotusvastaisiksi, ammattitaidottomiksi ja potilasturvallisuuden vaarantaviksi. Omat koirat purevat. Meidän pitäisi näin pienenä joukkona vetää yhtä köyttä eikä haukkua toisiamme ammattitaidottomiksi näkemyseron vuoksi. Ja mikä tähän on ajanut…? Se, että haluaa itse päättää mitä aineita omaan elimistöön laitetaan. Itsemääräämisoikeudestahan tässä on kyse! Ei influenssapiikistä eikä edes rokotuksista, vaan itsemääräämisoikeudesta. Toki tällä erää ne kohdistuvat rokotuksiin.

Itsemääräämisoikeutta penäävät ovat aloittaneet somessa kampanjan #minäpäätänitse. Hyvin pian se sai taisteluparikseen vastineen jopa kolmella nimellä: #minäsuojaanpotilasta #rokotettu ja #potilasturvallisuus. Hassua tässä on se, että vastakampanja kampanjoi aivan eri asiaa vastaan kuin ensimmäinen kampanja. Jos toinen vastapuoli ajaa päinvastaista aatetta, eikö heidän tulisi kampanjoida esimerkiksi näin: #kehonikuuluutyönantajalleni #päättäkääpuolestani tai #ylpeäkynnysmatto? Okei, karrikoitua, mutta näinhän se oikeastaan on. Myös #minäpäätänitse kampanjaan osallistuvat ihmiset ajavat varmasti potilaiden turvaa ja oikeuksia, vaikka keinoihin ei kuulukaan oman kehon uhraus pakon alla (kuin liian usein epäergonomisten työasentojen muodossa.) Keinoja tehdä kaikkensa potilaan eteen on muitakin. 

Näin maalaisjärjellä ajateltuna, Jos päättää itse, saa päättää ottaa rokotteen, se on ok ja suositus. Tai sitten saa päättää olla ottamatta ja siihenkin on varmasti silloin joku syy. Minusta olemme yhtä potentiaalista, ammattitaitoista ja ammatistamme ylpeää ammattikuntaa, miksi siis hyökkäämme toisiamme vastaan? Ja siksi tämä minua niin kovasti surettaakin. Rakkaus tulisi ohjata kaikkea toimintaamme. Rakastamme työtämme, rakastamme sitä kuinka potilaat paranevat ja jos et rakasta itseäsi, et voi hyvin. Jos toimit itseäsi vastaan (ts. pakotettuna), et voi hyvin.

Itsemääräämisoikeutta puoltavat eivät läheskään kaikki ole rokotevastaisia (kuten en minäkään), osa on kriittisiä, mutta moni on ottanut rokotteet vuosittain vapaaehtoisesti. Jos olisin töissä, harkitsisin rokotteen ottamista hoitamieni potilaiden perusteella. Eikä kriittisyys ole mikään huono asia, hoitohenkilökunnan kyky ajatella ja tutkia asioita itse on monesti koitunut myös potilaan hyödyksi. Tämänkään vuoksi en ymmärrä, että tällainen asia hyväksytään Suomessa vielä vuonna 2018!

 ”Tällainen asia” sen vuoksi, että rokotusten vaikutus influenssan leviämiseen nähtiin esimerkiksi tänä vuonna. Tai viime vuonna. Ei paljon lohduta, että rokote oli nyt sattumalta valittu huonosti. Joka vuosihan se on arpapeliä. Tiedämmehän jo, että influenssarokotteen hyötyprosentista ei ole takeita (eikä ilmeisestikään luotettavia tutkimuksia siitä, että juuri hoitohenkilökunnan rokottaminen suojaisi oikeasti potilaita?) Lisäksi on fakta, että rokotevaste ei ole tietenkään 100%, niin kuin ei millään muullakaan rokotteella. Myös rokotettu hoitaja voi kantaa ja levittää tautia. Aseptiikka (puhtaasti työskentely) on siis edelleen ykkösasia ja tehokas suoja työpaikoilla kuten jokainen ammattitaitoinen hoitaja tietää, rokotettu tai ei. Toisekseen suurin osa potilaista ei elä kuplassa. He käyvät kaupassa, kavereiden luona, julkisissa kulkuvälineissä, paikoissa joissa varmasti on suurempi riski saada pöpö kuin hoitohenkilökunnasta, joka on koulutettu oikeaoppiseen aseptiikkaan potilastyössä. Potilasturvallisuus voi oikeasti vaarantua useista eri syistä, väsymyksestä, stressistä, tiedon puutteesta, välinpitämättömyydestä. Näitä pitäisi torjua urakalla!

Yllämainituin perustein itsemääräämisoikeuden vieminen on törkeää, vastuutonta, yliampuvaa ja äärimmäisen kapeakatseista toimintaa päättäjiltä.

Jos olet itsemääräämisoikeuden palauttamisen kannalla, ole ystävällinen ja käy allekirjoittamassa adressi tästä, vaikka se vaatiikin pientä vaivannäköä tunnistautuessa. Asia on kuitenkin äärimmäisen henkilökohtainen monelle meistä, myös minulle, vaikka tällä hetkellä kotiäitinä olenkin. Avuton on pieni ihminen suurissa pyörissä...

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2636

Minun visiossani koko hoitohenkilökunta saa tehdä rakastamaansa työtä yhteen hiileen puhaltaen, potilaiden eduksi, omana itsenään. Näin kaikki voivat paremmin.

Ps. Tiedän, että näinkin lyhyeen tekstiin ei mahdu tarpeeksi perusteluita kummastakaan suunnasta ja korostan tämän edustavan omaa näkemystäni. Voin kertoa tutustuneeni asiaan ja tutkimuksiinkin puolin ja toisin. Tämä on silti nyt kirjoitettu enemmän kotiäitinä kuin hoitajana. Ja suoraansanottuna jännitin koko tekstin julkaisua. Mutta, tätä mieltä minä olen, ja minulla on siihen oikeus. Ainakin toistaiseksi...

Äipän vapaatunti kotona!

En voi valittaa ettenkö saisi koskaan vapaa aikaa. Meillä mies kyllä on lasten kanssa jos itse menen kuntosalille tai haluan kahville kaverin kanssa. Tähän kuitenkin liittyy yksi iso MUTTA!

Aina kun saan "omaa aikaa" ilman lapsia, niin minun pitäisi lähteä jonnekin muualle. Omaa aikaa kotona ei juurikaan ole. Mies harvemmin on missään koko lapsiköörin kanssa niin että itse jäisin kotiin vain omaan erinomaiseen seuraani, enkä sitä kovin usein kaipaakaan, mutta joskus se on ihan mukavaa.

Tästä on ollut meillä puhetta J:n kanssa ja tänään sitten kävi niin, että vauva nukkui ulkona ja mies lähti isompien kanssa ulos ja sanoi että nyt sitten saat tehdä ihan mitä itse haluat! Tee jotain mukavaa, ei mitään kotitöitä tms. JA olen ihan varma että kaikki äidit osaavat samaistua tähän tilanteeseen ja arvaavat mitä käy seuraavaksi! Kyllä, Ihan oikein, nyt alkaa miettiminen että mitä ihmettä minä nyt sitten teen tällä ruhtinaallisella ajalla! Katsoako elokuvaa, piirtääkö, maatako vain sängyllä? Ei, ei tätä voi kyllä nukkumiseen tuhlata :) Voin kertoa, että harkitsin meditointia, sukan kutomista ja itselle jonkun kivan uuden maskin luomista, mutta mikään ei nyt aivan säväyttänyt.

Mitä minä sitten lopulta tein? No tietenkin kaivoin esiin mikrofonin ja virittelin karaokelaitteet paikoilleen! Okei, mies viritteli ne, koska en itse osannut, mutta siis karaoke vei voiton!

(kuvituskuva pixabay)

Ja ai että minulla oli hauskaa!
Tähän tuntiin mahtui Piikkilangan kaihertavaa kaipausta, kauniin riettaan ja onnellisen riemua sekä kyselyä siitä kuka keksi rakkauden. Hämyisä tunnelma, iltaa viettäviä ihmisiä ympärillä, kaunis puku ja hyvä fiilis. Minua vähän jännittää, mutta musiikki vie mukanaan ja tunti on hetkessä ohi.

Mielikuvitus on ihana asia (luultavasti myös siksi, että kukaan ei kuullut tai nähnyt, buahahahaaa.)  Lopuksi Suru oli kunniavieraana kun huomasin, ettei äänihuulet ehkä tykkää siitä, että yhtäkkiä laulaa kokonaisen tunnin... :D
Kähein äänin siirryin siis koneelle ja naatiskelen teetä kuunnellen kun lapset päästivät äänensä irti testaillen miltä se oma ääni kuulostaakaan mikissä. Tämä tunti tuli tarpeeseen ja nyt taas kotihommien pariin :) Päästäkäähän muutkin mielikuvituksenne irti, kotihommatkin sujuu mukavammin!

Eteisremppa (ja ihan huiput ennen/ jälkeen kuvat!)

Meillä on rempattu!

Käykö kenellekään muulle koskaan niin, että kotona rauhassa istuessa ja vaikkapa vauvaa imettäessä tulee katseltua ympärille ja huomattua, että tuo eteinenhän on aivan hirveä! Minulle kävi niin tässä pari viikkoa sitten. Toki olin huomannut hirveän eteisen jo aiemmin, mutta nyt se oikein pisti neulan lailla silmään. Sitä ei voisi enää sietää, ei, sille olisi heti tehtävä jotain.

Meidän eteinen on ihan suuri suomalaiseksi eteiseksi, siellä oli iso kaappi ja monta viistoa seinää, joten epäkäytännöllisyys oli huipussaan. Kuusihenkisessä perheessä myös tavaraa on saattanut kertyä sen verran, ettei ne vain mahdu kaappiin, varsinkaan jos kaappi on vähän huonosti suunniteltu meidän tarpeisiin nähden. Lisäksi varmaan tavaramäärän ja epäkäytännöllisyyden takia eteinen oli aina sotkuinen…aina. Mitä siinä sitten oli…no siinähän on kaikki mitä ei mahtunut laittaa kaappiin ja minkä joku meistä oli saanut päähänsä jättää eteiseen, tietenkin. Eli ainakin vaunut, autokaukalo, kolmet monot, yhdet sukset, kaksi vaahtosammutinta (joista toinen oli mennyt ”vanhaksi” 2001…), läjä epämääräisiä kenkiä, laukkua, sukkaa, piirustuspaperia, tytön edellisvuoden kuvistyöt jne. Kaikki ei siis tosiaankaan kuulunut eteiseen, mutta sinne ne oli vakiinnuttanut paikkansa.

Tällainen kauhistus se oli: 

Siinä syöttäessä olin jo sitten tehnyt suunnitelmat mitä eteiselle tulisi tehdä ja kun miehelläkin oli kolme vapaapäivää niin tokaisin, että nyt sitten eteinen uusiksi. J totesi, että joo o, pitää vain suunnitella se nyt hyvin. Vastasin, että tottakai suunnitellaan hyvin, siksi aloitetaan vasta iltapäivällä. J:n ilme oli niin ihanan hämmästynyt kun se tivasi, että ihanko oikeasti meinasin että kaappi puretaan nyt?!

Ja siitä se sitten lähti.

Tavarat ulos eteisestä, kaappi tyhjäksi ja purkuun ja seiniin uutta väriä. Kellastuneen männyn tilalle kuultovalkea vaha ja karmeihin valkoista. Huone kasvoi ja raikastui jo pelkästään tällä, mutta mitä sitten tilalle?

Lapset olivat innokkaita maalaajia

Valtava ruskea ja tummapeilinen kaappi sai lähteä ja halusin ainoalle suoralle seinälle pienemmän kaapin, mihin saisi koreja. Pitkä seinä, jolla kaappi oli aiemmin ollut, sai kannettavakseen takorautaiset naulakot, joihin mahtuisi sekä omat että vieraiden takit ja laukut. Henkariinkin on kiva laittaa tietynlaisia takkeja, joten niille piti keksiä erialainen pidike ja amppeliteline palveli tässä hommassa paremmin kuin hyvin!

Mummi ja Vaari tulivat auttelemaan ja vaari rakensikin uuden kaapin sillä aikaa kun J maalasi seiniä. Heillä oli myös ylimääräiset peiliovet, joten saimme ne käyttöön uuteen eteiseen. Ruskea matto pois lattiasta ja tilalle pitää vielä hommata pienempi tumma kuramatto oven eteen ja kenkien kohtaan parikerroksinen valkoinen kenkäteline niin meidän eteinen on ihan täydellinen! Kuvat saavat puhua puolestaan!

Muu kämppähän vähän meinasi räjähtää kun keskittyy vain yhteen huoneeseen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ylimääräisestä tavarasta eroon ja eteisen tila käyttöön. Nyt mahtuu takit ja tavarat vaunuja myöten. Silti lapset mahtuvat lattialle levittämään haalarit pukiessa. Muutoksen jälkeen lapsetkin on osannut laittaa tavarat paikalleen, uskomatonta. Kannatti! Kiitos Mummi ja Vaari avusta!