Hyväntekeväisyys

Aurinko paistaa ja ihmiset ovat enemmän ulkona. Kun kävelee kaupungilla, väittäisin, että melko suurella todennäköisyydellä törmäät jossain vaiheessa liivit päällä olevaan vapaaehtoiseen, jolla on lipas kädessä. Hän kertoo edes ohimennen keräyskohteestaan, vähäosaisista lapsista, maailman väkivallasta, eläinten kohtelusta tai jostain katastrofialueen tilanteesta. Helppo tapa auttaa on antaa se lahjoitus, edes pienikin.

Tässä kohdassa moni sanoo, että rahat eivät päädy oikean kohteeseen vaan jäävät organisaation pyörittämiseen. Se on varmasti osittain totta, mutta olen itse päätellyt, että tietyn suuruusluokan järjestöt eivät pyöri ainoastaan vapaaehtoisten voimin vaikka he iso osa toimintaa ovatkin. Tarvitaan myös vakituisia pitkäjänteisiä työn tekijöitä jotta rattaat pyörii silloinkin kun vapaaehtoisia on vähemmän ja nämä vakituiset työntekijät pitävät satunnaisten vapaaehtoisten rivit organisoituina.

Maistuuko se kolmen euron jäätelötuutti vielä yhtä hyvälle kun olet kävellyt katsekontaktia vältellen lipaskerääjän ohi? Itse mietin tätä liiankin usein. Olen huono kieltäytymään, mutta koen ongelman omakseni, minusta on hyvä, että kerääjiä on, kuinka he muuten edistäisivät asiaansa jos eivät saisi olla helposti saatavilla? Tämä pistää kuitenkin miettimään kuinka voin itse auttaa ja syödä jätskini rauhassa hyvällä omalla tunnolla.

Olen aina ollut perusluonteeltani muita auttava. Olen myös aina ollut kiinnostunut nimenomaan ihmisbiologiasta, en niinkään kukkasten solutoiminnoista. Se on varmasti yksi syy miksi olen päätynyt juuri terveydenhoitoalalle. Koen muiden auttamisen osaksi elämäntehtävääni jos näin voi sanoa. Jo teininä kävin Spr:n ensiapukoulutukset ja toimin jonkin aikaa nuorisotoiminnassa. Olimme mukana mm. päihdetyön kampanjoissa jne. Sitten koulumaailma alkoi viedä enemmän aikaa ja tämä jäi.

Kotiäitinä ollessa aloimme lahjoittaa ulkomaantyöhön kummilapsitoimintaan. Se on ollut helppoa, olemme saaneet vastineeksi tietoja valokuvineen ja kirjeineen kuinka lahjoitusrahojamme on käytetty kyseisen lapsen ja kylän hyvinvointiin. Vuosien saatossa on saatu puhdasta vettä, toimiva koulu ja ruokaa tuottavaa maataloutta. Lapset ovat seuranneet kylän kehitystä. Satunnaisesti lahjoitan lippaisiin, kolehtiin jne. Silti riipaisee sanoa puhelimessa 30€ pyytävälle koulukiusaamisen vastaisen toiminnan edustajalle "ei". Tärkeä asia...ja vieläpä suomessa. Autan ulkomailla, miksi, kun omassa maassa asiat eivät ole kunnossa... yhtään koulukiusaamista väheksymättä, meillä kuitenkin on koulu, jossa opitaan, ja siellä on aikuisia joilla on mahdollisuus puuttua kiusaamiseen ilman ulkopuolisia varojakin. Ja tuleekin puuttua ehdottomasti! Kaikkialla ei kuitenkaan ole niitä kouluja ja jos onkin niihin jätetään menemättä, koska on sairastunut likaisesta juomavedestä tai on jäätävä hoitamaan pienempiä sisaruksia vanhempien ollessa töissä muualla suurimman osan vuodesta.

Kuinka siis valita monesta tärkeästä? Koen, että oma tilanteemme on hyvä, voimme auttaa, mutta onhan meilläkin pian neljä lapsinen perhe. Raja menee jossakin. Vaatteet eivät ole suomessa mitenkään halpoja puhumattakaan muista elämisen kustannuksista. Kaikilla ei oikeasti ole laittaa sitä pientäkään rahaa lippaaseen.

Olenkin päätynyt siihen, että jos sinulla on rahkeita, oli se sitten ylimääräistä rahaa, aikaa tai ammattitaitoa jakaa muille, tee se. Jos itse et voi hyvin, et voi auttaa muitakaan. Tarvittaessa ota itse apu vastaan ja myöhemmin laita hyvä kiertämään. Vaikka kuinka toimin vapaaehtoisena ja lahjoitan, koko maailman "pahuus" ei pyyhkiydy kerralla pois. Meidän on tehtävä osamme, pienistä paloista koostuu isompi kokonaisuus. Laita siis omat asiasi kuntoon ja auta sitten muita.  Tärkeä työ lähtee jokapäiväisistä pienistä asioista. Voit kuunnella kaverin huolia, käyttää autottoman kaverisi kaupassa tai lahjoittaa vanhan sohvasi opiskelijalle ensimmäiseen asuntoonsa. Harva meistä on niin jäisiä sydämestään, etteikö jo "vahingossa" auttaisi muita. Avaamme huomaamattammekin ovia toisillemme, huikkaamme toisen perään, että hänen hanskansa putosi. saatamme antaa kassalla edellä menevälle puuttuvan 20 centtisen tai nostaa lastenrattaat portaista. Arkielämän pienet teot ovat myös hyväntekeväisyyttä parhaimmillaan ja siihen meillä kaikilla on rahkeet. Syödään siis jäätelömme rauhassa. Iloinen ihminen säteilee hyvää oloa muihinkin.

Aurinkoisia kesäpäiviä!

Elämän lahja

Minulla on ollut pitkä kirjoitustauko. Siihen on hyvä syy. Ajatuksia tosin on ollut sitäkin enemmän päässä ja nyt pääsenkin asian ytimeen, sillä viimeiset kolmisen kuukautta ovat lyöneet lopullisen sinetin päätelmälleni, että elämä vie meitä, paras mennä mukana ja nauttia siitä.

Reilu kolmisen kuukautta sitten kävimme mieheni kanssa keskustelun, jonka lopputuloksena istun nyt tässä kertomassa teille, että olen raskaana! Pistää hymyilyttämään :) Olen nimittäin jo neljännellä kuulla. Keskustelimme siitä, mitä neljäs vauva merkitsisi. Olisiko se "takapakkia" kun juuri on saatu edelliset edes itse käymään vessassa ja mamma töihin? Olisiko meillä häneen varaa ja haluammeko jakaa aikaa isommilta lapsilta vielä yhdelle pienelle...? Vastaukset lienevät selvät! Ajattelimme, josko ei stressata eikä lasketa päiviä. Emme ehtineet stressata, sillä kaksi viikkoa myöhemmin tuijotimme plussaviivaa raskaustestissä, häkeltyneen onnellisina :) Hän haluaa tulla meille nyt ja sehän sopii!

Olin äärettömän väsynyt, pahoinvointi alkoi vasta myöhemmin. Olin koko ajan todella luottavaisin mielin, mutta varhaisultrassa rvk 8+1 todettiinkin tuulimunaepäily, ei vauvaa. Kahden tuskaisen viikon jälkeen löytyi sikiökin, mutta ei sykettä, minä rukoilin ja mies kertoi jälkeenpäin nähneensä jo sykkeen kun lääkäri vielä pohti asiaa. Syke siis todella löytyi lopulta ja olin taas viikolla 8+. Neuvolassa saimme kuulla sydänäänet jo pari viikkoa myöhemmin. Niiden avulla jaksoi odottaa niskaturvoke ultraa, jossa selvisikin, että raskaus olikin jo viikon luultua pidemmällä. Ja nyt siis on menossa rvk 14+ ja laskettu aika 1.11.17. Aikamoinen syntymäpäivä jos vauva sallii olla säntillinen;) (Jos joku osaa tulkita numerologiaa tuosta, olen kiinnostunut!)

Pieni tirriäinen jalat ojennuksessa vielä kun tilaa on.

Tässä siis istun, välillä edelleen hiukan epäuskoisena, mutta mahdottoman onnellisena. Minulla tosiaan potkii mahassa vajaa kymmensenttinen pieni ihmisenalku! Tunnen saaneeni aivan uskomattoman lahjan, jälleen. Ultrassa näkyi jo suurin osa rakenteistakin, joten pieneltä ihmiseltä hän tosiaan jo näytti. Sormet ja kaikki <3 Ja itseasiassa tänään myös tunsin ensimmäisen kerran ihan varmasti liikkeet. Hetken ja hentona, mutta ihan varmasti.

Kaikki tämä pistää miettimään tätä elämää, tai vaikka kohtaloa jos niin haluaa ilmaista. Se tosiaan vie meitä eteenpäin. En enää nykyään usko sattumaan. Kaikella on tarkoituksensa. En usko, että sattumalta saimme mieheni kanssa juuri nyt päähän tällaisen ihanan pienen idean jota nyt koko perheen voimin odotamme. En myöskään usko, että on sattumaa, että kävin töissä juuri tämän välin, ja nimenomaan nykyisessä työpaikassani, joka on tarjonnut minulle tärkeää kehitystä sekä ammatillisesti että persoonana. Se on myös parantanut itsetuntoani työni suhteen (mietin jo saanko enää koskaan töitä, koska olin vuosikausia kotona). Tämä on ollut tärkeä jakso elämässäni.

En koe kuitenkaan ottavani "takapakkia" uuden tulokkaan kanssa. Ikäeroa ei ole niin paljon, että voisin sanoa aloittavani alusta. Edellisestä on kuitenkin nelisen vuotta, joten kieltämättä välillä tuntuu kuin ensimmäistä odottaisi :) Kun mietin elämääni taaksepäin, on kaikki asiat aina lopulta järjestynyt parhain päin. Ei sillä etteikö minulla olisi ollut koskaan vastoinkäymisiä...on niitäkin ollut ihan riittämiin, tutut voivat todistaa. Mutta kaikella on ollut tarkoituksensa, ne ovat kasvattaneet minua ja tämän hetkinen elämäni on kaiken sen seurausta. Ja olen onnellinen, joten kaiken on täytynyt mennä parhain päin.
Mitä kaikkea tässä elämässä vielä tuleekaan vastaan, koen elämän lahjana. Olen siis itsekin lahja, tulin suuremmasta lahjasta ja sisälläni on uusi pieni paketti...ihan kuin ne pienet mummot joiden sisältä tulee uusia mummoja. Tähän onkin hyvä lopettaa ennenkuin samaistun puiseen babushkaan liian syvällisesti :)