Voihan päiväkoti

Nyt se on edessä, minä olen menossa töihin ja lapset...noh, päiväkotiin. Tälle pitkän linjan kotiäidille aihe on vielä vähän arka ja täynnä epäilyksiä. Se, että nuorinkin täyttää 3 vuotta ennen aloitusta ei helpota asiaa yhtään, vaikka joku voisi niin kuvitella. Odotimme kuitenkin kaikki innolla päiväkotiin tutustumista.

Tilat on ihan uudet ja hienot. Niin uudet, että ikkunat huokuivat kolkkoa laitosmaisuutta, ikkunaverhoja kun ei vielä ole saatu paikoilleen. Tilauksessa oli myös sohvaa ja muuta rekvisiittaa. Mattojen tulevaisuudesta en tiedä, mutta lattiat oli joka tapauksessa niin kylmät, että lämpimät tossut on ehdottomasti hankintalistalla. Huomasin myös, että nuorimmaisen ainoa kaveri olikin laitettu toiseen ryhmään, ei alkanut siis kovin hyvin.

Meidät otettiin kuitenkin ihanan ystävällisesti vastaan suureen eteiseen, jossa roikkui jo läjä vaatteita. Leikkitiloissa oli muutamia pieniä ahertajia jo leikin tuoksinassa. Tilat esiteltiin ja kyseltiin lasten tottumuksista. Lapset saivat kokeilla käsienpesua automaattisten hanojen alla ja tutustua jo muutamiin tuleviin kavereihin. Meidän lapsille oli jo varattu lokerot, joihin saa tuoda varavaatetta, tossua jne. Ne oli nimikoitu heidän nimillään. Kiinnostuneina kiersimme, katsoimme. Yritimme kysellä sen mikä nyt mieleen juolahti. Silti unohdin täysin kysyä päivien aikatauluista, jotka ovat aika olennaiset tietää, varsinkin kun hoitoaika ei ole vakio. Ilmapiiri oli avoin ja tunsin hoitajien olevan ihan oikeasti kiinnostuneita juuri meidänkin lapsista. Ei siis mikään huono juttu, ehkä tämä tästä...

En halua olla "se hankala äiti", joka vaatii kaikenlaista. Toivottavasti en olekaan, mutta keittiössä en voinut olla sanomatta, että en halua lasteni juovan rasvatonta maitoa, vesikin on minusta hyvä ruokajuoma. Ihanat tädit lupasivatkin, että on mahdollisuus ottaa myös laktoositonta maitoa, joka on siis kevyt maito. Ilmeet olivat kuitenkin sen suuntaisia, etten kehdannut edes kysyä margariinista...ehkäpä sitten vähän myöhemmin :) Olen vasta nyt esikoisen kouluun mentyä ja tietenkin tämän päiväkodin myötä miettinyt miten suuressa roolissa tämä kouluruoka on. Se on päivittäinen, ei mikään satunnainen ruoka. Tämän vuoksi en voinutkaan ohittaa maito kysymystä. Ja teille, jotka ette taustojani tunne, meillä syödään kotona ihan tavallista kotiruokaa, mutta en ole koskaan lähtenyt "kevyt" linjalle. Kermoista, voista ja täysrasvaisesta maidosta huolimatta kolmesta lapsesta yksi on alipainoinen, yksi rajalla ja kolmas keskikäyrällä, vaikka ruokaa saavat ihan varmasti tarpeeksi. En siis näe mitään syytä käyttää kevyt tuotteita. Enkä ole voinut sivuuttaa nykyään niin paljon rasvattoman maidon haitoista käytyä keskustelua, mutta se on ehkä ihan oma juttunsa sitten joskus.

Kyllä tällainen suuri arjen muutos pistää miettimään. Olenko nyt laittanut asiat oikeasti tärkeysjärjestykseen, olisinko voinut jotenkin olla vielä pari vuotta kotona? Kuinka käy nyt äidin oppien kun elämänohjeita alkaa tulla kahdesta tuutista? Viihtyvätkö lapseni päiväkodissa? Saavatko he siellä tarpeeksi huomiota ja läheisyyttä? Tekeekö tämä pieni äitistä irtaantuminen hyvää vai traumoja? Tunnen suoraan sanottuna menettäväni osan kontrollistani ja pelottavaahan se on. Näin pieni on yksi ihminen suuressa maailmassa ja nyt nämä vielä pienemmät tyttöni ottavat ensimmäiset askeleensa ilman äidin (tai isän/sukulaisten) tarkkailevaa silmää.

                                                              Minä olen niin pieni

Lapset itse odottavat päiväkotia jo innolla! Minua vähän hirvittää niiiiiin aikaiset aamut, esikoisen kouluunlähtö itsekseen ja päivien pituus. Helpotuksena on minun työaikani, joka on neljä päivää/viikossa. En kuitenkaan ole vielä päässyt eroon mielikuvasta, jossa raahaan silmät ristissä olevia lapsia kiireisenä autoon ja perillä on vastassa lauma aamuäreitä lapsia (ja miksei hoitajiakin). Hoitajia käy jo sääliksi kun kuvittelen miten he yrittävät saada nuorimmaiseni päikkäreille. Tyttäreni motto voisi olla "mutta kun minä en HALUA nukkua". Yleensä tämä lausutaan silmät jo ummessa puolihuutaen päiväuniajan lähennellessä loppuuaan... Mutta toivon, että tähänkin asiaan auttaa ryhmäpaine ja aikaiset aamut, puhumattakaan aamu-ulkoilusta, joka tässä kotona ollessa on välillä venähtänyt päikkäreiden väärälle puolelle.  Isompi neiti 5v ei huoleta yhtään, hän on ryhmässä yleensä kuin kala vedessä ja ikänsäkin puolesta tuntuu jo selvästi kaipaavan ikäistään seuraa.

Kyllä se on nyt vaan todettava, että elämä on jo monesti opettanut kantavansa. Niin varmasti käy nytkin. Luultavasti äitiä jännittää enemmän kuin lapsia. Luultavasti tämä äiti miettii osittaisen kasvatusvastuun siirron syvällistä merkitystä enemmän kuin olisi tarvis ja luultavasti kaikki menee hyvin ja keväällä huomataan kuinka se arki rullaa. Kyllähän tästä muutkin perheet ovat selvinneet, varmasti mekin. Tähän loppuu kotiäitiys, mutta uusi matka on jo alkanut...olisiko se sitten ruuhkavuodet edessä seuraavaksi.

Tanssiaskel on kevyt ottaa

Olin viime viikolla lähdössä tansseihin, mutta en löytänyt tanssikenkiäni mistään! Muistan ihan selvästi missä niitä viimeksi käytin enkä voi kun syyttää lapsia niiden katoamisesta, ehkä ne löytyy joskus jostain akvaarion takaa tai roolivaatekopasta. Hyvällä tuurilla saan perua puheeni ja syyttää itseäni siitä, että olen unohtanut ne autoon tai tunkenut liian syvälle eteisen kaappiin.

Tansseihin oli kuitenkin päästävä ja kyllähän tanssiharrastajalla yleensä on kahdet kengät, niin myös minulla. Nämä toiset kengät ovat astetta korkeammalla korolla kuin suosikkini. Korko on myös astetta kapeampi. Jännityksellä vetäisin kengät jalkaan ja 5½ myöhemmin riisuin ne jalastani. Nilkkaa vähän särki ja päkiässä oli rakko, mutta se on pientä, itse tanssi sujui hyvin!

Kenkiä testatessa aloin kuitenkin kaipaamaan myös korottomia kenkiä, ns. tanssilenkkareita tai tossuja. Ne on erityisen kivat nopeissa tansseissa, bugissa, jivessä, rock'n'rollissa. Ja tänä syksynä aloitin Lindy Hopin, myös siinä saisi olla lattana pohjaiset kengät. Suunta Alemanaan, tanssitarvikkeiden erikoisliikkeeseen! 

Ehdin paikalle puoli tuntia ennen liikkeen sulkemista, unelma asiakas... Vaihtoehtoja löytyi useita, mutta pähkäilin valkoisten ballerinatyyppisten kenkien ja mustien nauhakenkien välillä. Aivan eri tyyli, eri väri, eri fiilis. Kun myyjä lupasi minulle kaupanpäälle pehmopohjalliset ( jotka olin ottamassa joka tapauksessa) jos ottaisin molemmat, olin myyty! Iloisena lähdin kaupasta kahtien kenkien kanssa! Olin kyllä varautunut siihen, että sorrun ostamaan matalakorkoiset perustanssikengät hukkuneiden tilalle, mutta että kahdet!

Tämmöiset ihanuudet

Samana iltana lähdinkin jo ulkoiluttamaan uusia kenkiäni, Taikakuun torstaitanssit peurungassa, ei jättänyt kylmäksi! Kengät oli kuin tossut, paikalla ei ollut liikaa väkeä´, joten tanssitilaa oli sopivasti. Paikalle oli tullut kuitenkin aika paljon harrastajia ja sain tanssia koko illan osaavissa käsissä. Välillä pääsin itsekin opettamaan. Musiikki oli paikallaan, Taikakuun keikoilla on aina ilo käydä.

Seuraavana päivänä askel ei tuntunut enää yhtään niin kevyeltä kuin edellis iltana musiikin tahdissa. Tansseista on jo kuitenkin pari päivää, edellisen viikon rakko on muisto vain ja eilen kävin Lindy Hopissa uusissa kengissäni. Täytyy todeta, että oli jalat miten väsyneet tai kipeät tahansa, niin tanssiaskel on helppo ottaa. Tanssiaskel vie aina kohti hyvää mieltä, virkistynyttä oloa ,eikä vähiten, myös parempaa lihaskuntoa. Vielä jäi sinne kauppaan kyllä ainakin yhdet kengät jotka vähän houkuttelisi...

Taikakuu maistiaisia vielä loppuun :)