Tilanne nyt kuitenkin on tämä ja blogi edelleen hakee paikaansa elämässäni. Mietinkin että pidänkö tämän edelleen hyvin henk.koht elämäni väylänä avata ajatuksia, rakea jne vai liitänkö sen jopa yritykseeni, koska minä olen yritykseni ja toisaalta aiheeni usein ovat aika tämmöisiä hyvinvointilähtöisiä...katsotaan. Nyt ilmoitan blogin kuitenkin jäävän tauolle ennalta määräämättömäksi ajaksi ja joskus se palaa, joko tälle sivulle tai jollekin toiselle, mutta siitä ilmoitan varmasti tällä sivustolla :)
Ennen lopettamista haluan kuitenkin vielä avata ajatustani kesällä läpikäydystä kohdun poistostani. Päädyimme lääkäreiden kanssa näinkin radikaaliin toimenpiteeseen, koska vuotoja ei saatu kuriin, rauta-arvot oli alta riman reippaasti ja sen tunsi valitettavasti myös olossa. Neljän terveen lapsen äitinä, vaikka kahdessa on ollut niin tiukat paikat, että edelleen nousee pala kurkkuun niitä ajatellessa, en voi olla kiitollisempi saamastani perheestä. Viides lapsi käväisi haaveissa, mutta pelko siitä, että istukka taas jälleen kerran irtoaisi ei antanut enää rauhaa, lisäksi ultran mukaan kohdun seinämä oli sektiohaavan kohdilta jo niin ohut, että lisäseurannat olisivat varmasti tarpeen.
Kaikenmaailman riskitekijöiden vuoksi, sain ihastuttavan lääkärin, joka on yksi kokeneimpia Suomessa ja hän vielä alkoi ultrassa epäillä, että kohdussa saattaisikin olla reikä, eikä hematooma, jota epäiltiin sektiosta jääneeksi, olisikaan vanha vaan tuoretta verta. Leikkaus olisi siis hyvinkin puollettu päätös.
Leikkauspäivän aamuna minua suoraan sanottuna pelotti, koska kokemukseni puudutuksista oli ihan hirveitä, ne eivät oikein toiminut ja jälkioireet oli voimakkaat. Onneksi anestesialääkäri otti tämän tosissaan ja päätyikin muitta mutkitta nukutukseen. Leikkaus meni hyvin.
Heräsin sanoinkuvaamattomaan tuskaan ja oksetukseen ja sain kuulla, että olin "ollut hereillä" jo viisi tuntia. Olin ollut koko ajan niin kipeä, vaikka minulle oli pumpattu kuulemma ennätyksellinen määrä opioideja, että en itse tiedä tuosta ajasta (luojan kiitos) mitään. Vielä seuraavat 8 tuntia meni jonkinlaisessa shokissa siitä, että miksi kipua ei saada kuriin. Tänä aikana olimme jo kuitenkin hoitajien kanssa todenneet että kipulääke laittaa vain oksettamaan ja voisin itse kuvailla, että se ikäänkuin herkisti kaikki aistit, myös kipuaistin. Lääkkeen jälkeen kipu ikäänkuin paheni. En siis enää suostunut ottaa opioideja. kolmisen tuntia viimeisen lääkkeen jälkeen alkoi oloni helpottaa ja pää selvitä. Kipuun kokeiltiin "ihan vain" panacodia ja buranaa, kuten minulle asia ilmaistiin :) Se olikin hyvä, koska kivusta tuli siedettävä eikä pää mennyt sekaisin eikä oksettanut. Pään selkiäminen tapahtui keskellä yötä, joten seuraavana päivänä pääsin kotiin.
Toipumiseni kesti n.2 viikkoa, jonka jälkeen toiset 2 viikkoa olin vielä toosi varovainen. Ehdin hyvin miettiä, mitä tapahtui ja mitäs nyt? Istuin nyt sohvalla ja mietin kaikkea tapahtunutta. Kohdussa oli kuin olikin ollut reikä, noin kahden euron kolikon kokoinen. Se on jäänyt sektiossa joko auenneesta tai muuten löyhästi ommellusta ompeleesta. Olisi ollut ajan kysymys, missä vaiheessa vatsaonteloon joka kuukaisi osittain vuotanut veri olisi aiheuttanut tulehduksen. Ja entä se kipu... minut diagnosoitiin opioidiresistentiksi. Opioidit eivät siis oikein meinaa toimia tai vaikuttavat erittäin huonosti tai ilmenevät vain haittavaikutuksina. Suoraan sanottuna minua hirvittää jos enää ikinä joudun mihinkään leikkaukseen. Sektioissa tämä on huomattu puudutusten toimimattomuutena, viimeisimmässä minut jouduttiin nukuttamaan kun en vain puutunut. Sektioista en ole kuitenkaan ollut lähellekään näin kipeä, liekö johtunut haava-alueen pienuudesta sitten verrattuna kohdun ja munatorvien poistoon...
Tällä hetkellä fiilis on kiitollinen. Hienoa että asia saatiin hoidettua, minun ei enää tarvitse jatkuvasti kärsiä ja hyvähän sekin on että tuli ilmi nämä lääkejutut... Lisäksi koen, että kohdunpoisto sinetöi jossain määrin myös tulevaisuuttani. Olen oikeasti nyt jatkamassa niin sanotusti eteenpäin, onhan tässä lapsia tehtykin jo viimeiset kymmenen vuotta :D
Ihana perhe, ihana arki ja nyt tervetuloa myös työelämä tähän kuvioon mukaan. Olkoon se sitten pienimuotoista tai isompaa, yritykseni puolelta tai jostain muualta, niin nyt minä voin hyvin, oloni on mitä loistavin ja koen eläväni.
Kuulemisiin!
