Psykologin neuvoja kasvatukseen

Meillä juhlittiin Petäjävedellä koko viikon ajan 150 vuotista taivalta. Osana juhlaviikkoa oli järjestetty vanhemmille ilmainen luento lapsen hyvää itsetuntoa tukevasta kasvatuksesta. Aivan loistava idea ja moni vanhempi olikin tämän mahdollisuuden käyttänyt, Miilun salissa istui ihan kiitettävästi porukkaa.

Luennoitsijana toimi Psykologi Keijo Tahkokallio. Oli ihan mahtavaa kuunnella oikeasti ihan maalaisjärkisiä ohjeistuksia ja ajatuksia lasten kasvatuksesta.

”Lasten kanssa täytyy elää kotona tavallista elämää. Kasvatus ei vaadi muuta.”

Tuli itsellekin äitinä hyvä olo :) Täytyy kyllä myöntää, että olen kuunnellut vastaavia ohjeita jo vuosia, koska äitini on niin mahtava lasten kanssa, että aina apua pyydettäessä ja välillä muutenkin olen saanut hyvin samankuuloisia neuvoja. Kiitos Äiti <3

Kertaus on kuitenkin opintojen äiti ja itselleni tuli hyvänä muistutuksena se, kuinka vähän kahdeksan vuotiaan itsesäätely eroaa neljävuotiaasta. Osaahan se paljon enemmän, mutta varsinainen suunnitelmallisuus, tunteiden säätely ja tuen tarve on vielä kehitysasteilla melko alussa. Meidän 8v. esikoinenkin on vielä kuitenkin aika pieni... :)

Tässä kuvassa näkyy 4-, 8-, 12-, 16- ja 20- vuotiaan aivot

Erittäin tiivistettynä kahden tunnin luennosta: Aseta lapselle raamit ja anna lapsen itse piirtää niiden sisään oma taideteoksensa. Piirustuksesta pitävänä vertauskuva osui ja upposi. Nykyään liian monet epäonnistuvat rajojen asettamisessa. Kun kaikki pitää saada heti ja nyt eikä malteta odottaa, että ikää vähän karttuisi, alkaa pienten maailma liian nopeasti olla aikuisten maailma. Nykyään myös mennään itse sotkemaan raamien sisään eikä anneta lapsen itse tehdä. Kiipeilytelineessä kuljetaan kädet ojossa alla (itsekin tähän sortuneena...). 

Parastahan sitä jokainen lapselleen haluaa. Minusta oli hienoa, että lapsen pelkääminen tuotiin myös esiin. Siis se, että vanhemmat pelkäävät lapsiaan! Ei uskalleta kieltää. Ei uskalleta asettaa rajoja, siitähän tulee muuten huuto. Millainen kuva lapselle kasvaa itsestään, jos edes omat vanhemmat eivät kestä hänen tunteenpurkaustaan? 

Parin tunnin luennon perusteella voin sanoa olleeni samaa mieltä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Lasten nukkuminen. Lapset pitäisi antaa nukkua omassa huoneessa ja nukahtaa yksin. Itse kolmen suhteellisen huonon nukkujan kanssa viisi vuotta putkeen valvoneena voin sanoa kokeilleeni myös tuon vaihtoehdon ja varmasti kaikki muutkin. Mikään ei auttanut, eli varmaan olen tehnyt jo vauvojen varhaislapsuudessa jonkin perustavalaatuisen mokan...Tämä uusi vauva tuntuisi nukkuvan...JES! En kuitenkaan ihan purematta niele selitystä, että kun nyt eletään nykypäivää eikä karhunluolassa, niin lapsenkaan ei tarvitse olla vieressä. Uusien ruokien maistamisessa lapsi oli kuitenkin niin biologinen otus, että on vain fiksuutta olla maistamatta. Miksi nukkumisasioissa lapsi olisi jotenkin ei biologinen? Yhdeksän kuukautta mahassa, sen jälkeen pitkälti sylissä. Seuraava looginen askel ei kyllä ole makaaminen yksin sängyssä... Mutta kuten kerroinkin, omat lapseni eivät ole juuri nukkuneet, joten en varmasti voi antaa toimivia neuvoja nukkumisessa. Sinänsä aihe voisi olla oma postauksensa aihe. Olen löytänyt lopulta meillä toimivat jutut. Tällä hetkellä Pienin nukkuu vieressä, ja minäkin nukun, ihanaa!

pixabay.com

Googlailin vähän tätä Tahkokalliota ja löysinkin sekä ihan artikkeleja, että vauva.fi keskustelun :D Sehän oli pakko vilkaista...Ja aika räikeän skaalan mielipiteitä oli sinnekin ilmaantunut. Tottakai, meitä on moneen junaan eikä yhdessä tekstissä voida olla kaikkien kanssa samaa mieltä ellei kasvatusohje sitten olisi "ihan sama mitä lasten kanssa tehdään, kunhan pidätte ne suurinpiirtein hengissä". Kukaan itseään kunnioittava ammattilainen tuskin menisi tuollaista sanomaan, joten keskutelu on taattu.

Tässä vielä muutamat artikkelit kyseiseltä psykologilta:
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Psykologi-Aikuiset-pelk%C3%A4%C3%A4v%C3%A4t-lapsia/518047

https://www.aamulehti.fi/ihmiset/nain-kasvatat-lapsesi-itsetuntoa-kaiken-avain-on-itsesaately-sanoo-psykologi-keijo-tahkokallio-24370304/

Tahkokallio on myös kirjoittanut kirjoja uransa aikana, löytyy kirjastoista ja osasta on tehty uudempiakin painoksia.

Miksi jännitän, WSOY 1981

Ajattele myönteisesti, WSOY 1992

Myönteinen ajattelu lasten kasvatuksessa, WSOY 1995

Peruna kerrallaan, WSOY 1988

Kotipesän lämpöä etsimässä, WSOY 2001

Mitä tehdä levottomille lapsille, WSOY 2003

Mitäs mieltä te muut olette näistä ammattilaisten kasvatusohjeista?

Äitipoweria!

Jokainen kotiäiti varmasti tietää kuinka pitkältä päivä toisinaan tuntuu. Sellaisiin päiviin aikuinen kaveri on kultaa. Ja äitiryhmästä on moneksi. Nyt me Kintauden alueen äidit ollaan lyöty hynttyyt yhteen ja luotu meille oma fb-ryhmä, josta myös uudet alueelle muuttavat löytävät muut äidit helposti. Lisäksi meillä on whats up- ryhmä, jolla saa joskus nopeallakin aikataululla kasaan pienen perhekahvilan.

Uusimpana tempauksena järjestimme talkoot tuon niin surullisen hiljaisen leikkipuiston hyväksi. Meillä on täällä aika korvessakin siis leikkipuisto :) Sieltä löytyy keinut, liukumäki ja sellainen jousikeinu. No hiekkalaatikko tietenkin myös. Harvoin sieltä muuta sitten löytyykään. Yleensä puisto on tyhjä. Varsinkin talvella, koska siellä ei ole talvikunnossapitoa. Jos sinne joskus joku eksyy, niin luultavasti toinen tulee kun itse on lähdössä. Tällä hetkellä kaikki vempeleet on lumen peitossa eikä puistossa ole juuri ollut tekemistä. Äidit siis toimeen ja lapiot kouraan. Järjestimme puisto lumen alta esiin-talkoot :)

Aamulla keittelin teetä termariin, lämmittelin mehua lapsille ja eikun pukemaan! Ulkona olikin kipakka pikku pakkanen. Isommat lapset oli koulussa, joten mukana menossa meidän 4v ja vauva. Isompi tyttö oli jo ulkona kun olin pukemassa vauvalle. Mitä muutakaan pieni keksisi tässä kohdassa, kuin tehdä jättiläismäiset niskakakat...vaatekerta siis vaihtoon, aikatauluun lapsiperheen 15 minuutin lisävartti ja eikun menoksi.

Reippaana tyttönä pakkailin vaunujen alle rautalapion, pulkkaan eväät ja yhden tytön (joka ei vaan voi vastustaa pulkkaan istahtamista kun sellaiseen on mahdollisuus). Neidille vielä käteen lumilapio ja liukuri ja juna on valmis.

Tätä revohkaa rahdatessa kävi kyllä mielessä onko tarpeen vielä tällä viikolla käydä kuntosalilla... Kuuma ehti tulla jo ennen talkoiden alkua. Mahdoin olla aika moinen näky tuolla kulkiessa :D Kyllä tyttö välillä sitten nousi pulkasta, että päästiin perille saakka.

Meitä oli paikalla kolme äitiä ja viisi lasta. Meillä oli oikein kiva päivä leikkipuistossa. Lapset laski mäkeä "jänöjussin mäenlaskun" soidessa taustalla (meillä oli mukana bluetooth kaiutin ;) ) ja aikuiset kaivoivat vempeleet esiin lumen alta. Saatiin kaivettua polkujakin pitkin poikin, että pienempienkin helpompi kulkea. Jutellessa työ sujui reippaasti ja aamupäivä kului ihan siivillä. Ja ihan parasta tietenkin se tauon paikka kun saatiin teetä ja lämmintä mehua.

Nyt uskoisin että tulee puistoonkin lähdettyä kun tietää, että siellä on tekemistäkin. Yhdessä saa paljon aikaan omaksi ja yhteiseksi hyväksi!

Ettei päivä olisi ollut liian täydellinen, niin kotiin lähtiessä unohdin termarin avoasentoon ja kaikki kassissa ollut oli aivan teessä pulkkaa myöten. Kuinkas muutenkaan :D

La(i)skiaisen kunniaksi

Huomenna laskiaistiistai on täällä! Tiedättehän, lasketaan mäkeä ja ilakoidaan ulkona. Juodaan lämmintä mehua ja syödään hernekeittoa tai paistetaan makkaraa. Ja tietenkin ne laskiaispullat! Kaikilla on hauskaa ja riemua kun ulkona on kaunis sää ja lapset ryntäilee tohkeissaan mäessä.

Poks!

Tässä kohdassa ajatuskuplani puhkeaa huomioon, että laskiaispullat piti leipoa tänään ja kello on jo seitsemän illalla! Katson ympärilleni ja huomaan istuvani olohuoneen lattialla keskellä langanpätkiä. Erivärisiä tupsuja vilahtelee lasten käsissä ja yksi tarjoaa saksia, jotta voisin auttaa häntä leikkaamaan yhtä tupsua. (Edellisen postauksen jälkeen meillä on ollut täällä lasten tupsutehdas olohuoneessa :D)
Olin ajatellut, että voisi viestittää naapurin äitien kanssa, jos porukalla vietettäisiin laskiaisriehaa. Samassa muistan jättäneeni viestit laittamatta, koska meillähän on aamulla neuvola eikä siis ehditä aamu-ulkoiluun. Tämä ei nyt meinaa mennä ihan niinkuin haaveilin. Viimeiset pullat tuli uunista ulos kyllä ennen yhtätoista ...

Aamulla koululainen lähti lumimuppetti kainalossaan, koulun liikuntatunti on ilmoitettu käytettävän mäenlaskuun. Eskarilainen oli sonnustautunut omatekoisella pupun töpöllä ja kaulassa killui glitteriin upotettu tupsu kaulakoru, hekin ulkoilivat mäenlaskun merkeissä.
Minä ja kaksi pienintä menimme neuvolaan. En muistanut että nyt olikin lääkärineuvola, eihän siinä mitään. Siellä nyt vain meni koko aamupäivä.

Ruokapöydässä kysyn 4 veeltä:  "Eikö olisi kiva lähteä tämän jälkeen laskemaan mäkeä kun on laskiainen! Voidaan mennä kohta yhdessä."
Tämä vastaa: "Ei".
Noo...ei se omena kauas puusta putoa. En tiedä huomasiko neiti tekopirteän innostukseni mäenlaskuun vai onko hän vain yhtälailla harvoin innoissaan lähdössä lumiseen pihaan kuin äitinsäkin. Hetken näin sieluni silmin, että menemme silti laskemaan mäkeä, koska nyt on laskiainen! Olisihan tuo varmaan innostunut jos olisin oikein asiakseni ottanut, mutta ketä se olisi palvellut? Äitiä laiskotti ja tytöt tekee mieluummin tupsuja. Ehkä ensi vuonna sitten :)

Seuraava kysymys ruokapöydässä oli "kuka haluaa laskiaispullaa?" Tähän innostus ja vastauskin oli aivan eri :D

HYVÄÄ LASKIAISTA!

Tupsusta suupielet hymyyn!

Jokainen kissan omistaja varmasti ymmärtää, miksi pipoissa olevat tupsut saattaavat joskus...no...tuhoutua. Näin kävi myös meidän tyttöjen kypärämyssypipojen tupsuille. Eteisen lattialta löytyi vain tyytyväinen kissa ja kasa langanpätkiä. Tytöltä meinasi päästä itku. Nythän pipo näyttää aivan tyhmältä kun ei ole tupsuja, en käytä! Kursitaanpas siis tilanne kasaan ja aletaan väsätä tupsuja, muistan, että kyllä niitä ala-asteella tuli tehtyä...

Leikkasin aluksi muistista pahvikiekon ja otin asianmukaisesti langan ja neulan ja menetin hermot alta aikayksikön kun totesin, että yhden tupsun tekeminen veisi puolipäivää...Ja jalostin minulle opetettua vähän eteenpäin. Tässä siis minun versioni tupsusta:

Näitä tarvitset:

sakset, lankaa, pahvia/kalvoa tms.

Eli leikkaa ensin 2 suunniteltua tupsua vähän suurempaa kiekkoa pahvista, kartongista, kalvosta tai minkä nyt olet tähän valinnutkin. Leikkaa sen sisään n.sormen kokoinen reikä. Huomasin, että tämä reikä kannattaa muotoilla vähän "sydänmäiseksi" ja yritin vähän tuohon kuvaan piirtääkin sitä hahmottamaan. Lopuksi leikkaa sydämen yläloven kohdasta kiekot "auki" kuten kuvassa.

Nyt aseta kiekot päällekkäin ja aloita kipeuttamaan lankaa. Kieputa lankaa niin kauan kunnes koko reikä on täyttynyt.

  

Seuraavaksi ota sakset ja leikkaa tupsu auki kiekkojen välistä kuvan osoittamalla tavalla. Kun koko tupsu on leikattu, pujota naru kiekkojen väliin, kietaise kerran tai kaksi keskustan ympäri ja solmi tiukasti. Ota tarpeeksi pitkä narunpätkä, jotta saat tupsuun jotain millä kiinnittää se. Nyt saat poistaa kiekot tupsusta.

Nyt voit vähän pörröttää, siistiä ja muotoilla saksilla tupsusta haluamasi kokoisen ja muotoisen. Pallo on tietenkin tiheämpi keskemmältä, joten jos pienempi koko ei haittaa, mutta haluaisit tiiviimmän tupsun, koita vähän lyhentää hapsuja.

Ja nyt vain tupsut kiinni! Tyttökin oli taas tyytyväinen pipoonsa eikä tarvitse korvien palella. Ja oikeastaan äitilläkin oli ihan kivaa vähän tuusailla. Tämä on kyllä äitiyden yksi hauskimpia puolia kun koskaan et tiedä mitä seuraavaksi saat värkätä :)

Näitähän voi ripotella minne haluaa! Väriä ja kokoa vaihtamalla mahdollisuudet on rajattomat! Kissan leluksi, reppuun killumaan, pipoon tottakai, kirjanmerkiksi, pupun töpöksi, tossujen koristeeksi, hiippahupun kärkeen, tyynyn kulmaan (jos ihan oikeasti tykkää niin paljon tupsuista...) Lastenkin kanssa askartelu onnistunee :)

Muutosta ilmassa

Kuten minäkin, myös blogi on kokenut suuria muutoksia. Huomasin, että jostain syystä kun viettää päivät 8-,6-, 4- ja 0-vuotiaiden lasten kanssa, ajatuksissa pyörii äitimäisiä ajatuksia. Äiti on toisaalta muutakin kuin yhden roolin vanki, tämän vuoksi olen kuten muutkin äidit, äiti-ihminen. Elämäntilanteeni huomioiden blogissa tulee jatkossa olemaan enemmän lapsiperheen arkea, mutta kyllä siihen varmasti mahtuu muutakin, itseni tuntien...:D Nyt kuitenkin vauvaillaan!

Vauvalle on tullut ikää nyt jo hurjat kolme kuukautta, jotka menivät huomattavasti nopeammin kuin olisin uskonut! Kolmesta kuukaudesta sanotaan, että sen jälkeen arki muuttuu. Se on eräänlainen äitiyden etappi. Ja pitää ihan paikkaansa. Neljännen kanssa voin sanoa odottaneeni kolmen kuukauden etappia kuin kuuta nousevaa! Mikä siinä sitten on niin ihmeellistä...

- Arki ei ole enää vain harjoittelua vaan vauva on luonteva osa perhettä
- Vauvaan on jo tutustunut, tunnistat onko sillä nälkä vai ilmaa mahassa
- Vauvalla on jo jonkinmoinen rytmi, joten voit itsekin välillä tehdä jotain
- Vauva ottaa jo selvästi kontaktia ja on näin ollen vastavuoroisempi, hymy on paras palkinto!
- Vauva osaa jo ottaa oikean otteen tissistä, joten imetys on helpompaa
- Tissit on jo tottunut jatkuvaan kulutukseen, joten alun tuskailut kipeiden nännien kanssa on muisto vain.
- Oma kroppa on ehtinyt palautua synnytyksestä siihen pisteeseen ,ettei sitä tarvitse enää varoa  jatkuvasti
- Olet keksinyt parhaat vauvavinkit omaan arkeesi.
- Kolmekuinen vauva on vain niin mahdottoman ihanan uskomattoman söpö!

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Nämä nyt näin yleistyksinä, kukin yksilöllisesti tietenkin, mutta pääsääntöisesti pitävät paikkaansa.

Tämä on juuri sitä ikää kun vauva vielä pysyy aika hyvin siinä mihin hänet lasket, joten kädetkin on mahdollista aika ajoin saada vapaaksi. Toisaalta näin hellyyttävä pieni pötkäle tulee napattua syliin niin, että fyssarit joutuvat muistuttamaan kuinka vauvan on tärkeää olla myös lattialla. Vauva alkaa myös jo painaa sen verran, että käytät häntä tahtomattasikin punttina hauiksille. Ja voi sitä hellyyden pakahduttamaa oloa kun neiti nukahtaa kantoliinaan painaen päätä rinnalle...tai tissille...tai nauraa minulle tai ylipäänsä vain on olemassa.

Meidän kolmikuisella oli rankan alkunsa (josta voit lukea lisää tästä) vuoksi ihan vielä omat etappinsa kolmessa kuukaudessa. Olemme käyneet aivosähkökäyrässä. Hykertelin onnesta, kun neurologi soitti ja kertoi lausunnossa lukevan "normaali ikätasoon sopiva käyrä. Molemmin aivopuoliskoin symmetrinen, Ei ylimääräisiä purkauksia". Aiemmassa kun oli epäsymmetrisyyttä ja kulmikuutta ja jotain sanoja joista en ymmärtänyt mitään, mutta kuitenkaan ei kuulemma hyvä käyrä. Magneettikuvassakin oli alunperin näkynyt laaja-alaisia hapenpuutteen aiheuttamia muutoksia, joten ennustetta ei oikeastaan annettu, ei voida tietää. Voitte siis kuvitella iloni ylimmillään kun käyrä oli hyvä! (Tämähän nyt ei sulje edelleenkään tulevaisuuden kehitysjuttuja pois, mutta kaikki aikanaan, nyt näyttää hyvältä!)

Nyt Neiti on 3,5kk ja kehitys on edennyt täysin ikätason mukaisesti ja saankin nykyään nauttia tytön kauniista hymystä ja hekottavasta naurusta! Hän mahallaan kannattelee jo hienosti päätä ja selällään ollessa kädet ovat löytäneet suuhun ja toisaalta leluista tarttumistakin jo harjoitellaan.

Ennen tätä neljättä olisin sanonut, että sellaiset vauvat, jotka syövät yöllä vain kerran ovat varmasti jokin myytti, legenda, toivo siitä että joskus saisi nukkua, sillä kolme aiempaa mussukkaani ovat muistuttaneet itsestään tiuhasti yötä päivää. Mutta ei! Tämä neiti ei totta tosiaan syö yöllä kuin kerran! Tai sitten nukkuu tissi suussa, enkä herää jos syö jatkuvalla syötöllä :D Nukumme siis vierekkäin, enkä osaa kuvata tällä hetkellä sen suloisempaa vauvanäkyä kuin lämmin pallero tuhisemassa vierellä kun heräät. Awww... Tänä aamuna pieni hikipallero, joten aamu alkoikin kylvyllä.

Onnen huuruinen äiti täällä siis kirjoittelee. Nyt kun saan nukkua ja kolme kuukautta tuli täyteen, uskoisin tekstiäkin tulevan useammin, ainakin ajatuksia piisaa.

Mitkä on muiden äitien fiilikset? Onko kolme kuukautta jokin etappi? Onko nukkuvat vauvat todellista totta?