Joulun valmistelua tyttöjen kanssa

Joulu on tulossa, mitä se merkitsee meidän perheessä? Se merkitsee paljon, paljon tyttöjen juttuja! Ei tarvitse kahta kertaa miettiä valitseeko lahjarumpujen kuosiksi tummansinisen tähtisateen vai vaaleanpunaisen glitteriunelman.

Joulupukin kirjeissä on esiintynyt niin pet shopeja kuin hajuvesiäkin. Toki myös ihan unisex versioitakin, värikyniä ja suklaata. Itseasiassa suklaa ei minusta ole kyllä kovin unisex, kyllä se vaan on naisten juttu, pienestä asti :D

Meillä on jouluun valmistautuminen aloitettu askartelun merkeissä. Lapset on innostuneet tekemään lumihiutaleita hamahelmistä. Tytöt ilahtuivat erityisesti sinisistä fosforihelmistä, joilla sai kivoja lisäefektejä lumihiutaleisiin. Ja kieltämättä tämä äitikin innostui, kerrankin hamahelmistä jotain sellaista, noh, ihan oikeasti kivan näköistä. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Olemme myös maalanneet itse itsenäisyyspäiväkynttilät. Se oli kivaa puuhaa, siitä voisi ottaa vaikka jokavuotisen perinteen!

Meillä odotetaan myös jokapäivä yhtä innokkaasti joulukalenteria, Hiiri Hiirusen jatkotarinaa, jossa tarina kuvitetaan sivelemällä lapsen selkää tarinan tahdissa. Tämä ihanuus löytyy Oranssia -blogista. Voin suositella, meidän tytöt tykkäsi siitä jo viime vuonna ja tänä vuonna odottivat tohkeissaan josko tänäkin vuonna Hiiri Hiirunen seikkailisi. Toki nyt ollaan jo viikko menty, mutta vielä on päiviä ennen joulua, joten kannattaa tutustua. Tai vinkkinä sitten ensi vuoteen  ;)

Meillä onkin ollut satuhahmoilla kiirus, tonttuja hyppii pitkin ikkunoita ja nurkkia ja kahdelta neljästä  neidistä on irronnut hammas tässä parin päivän sisällä, joten hammaskeijukin on joutunut töihin. Tontutkin näkee paremmin hiippailla tuolla sysipimeässä, kun laitetaan jouluvalot! Ja kylläpä ne näyttääkin kivalta :)

Tänään kävin Joulumessuilla ajatuksenani löytää ihanuuksia pukinkonttiin. Ihanuuksia löysin, mutta miten kävikään niin hassusti, että ne olivat melkein kaikki minulle... :D No, onneksi pukinkonttikaan ei ihan tyhjillään ole ja onhan tässä vielä aikaa.

Ihanaa joulunaikaa teillekin!

Löysin ääneni

Kesä tuli ja meni...mitä jäi käteen?
Itselleni jäi ihania muistoja mm. 10-vuotias hääpäivän merkeissä. Kun yhdistää kaksi ihmistä, jotka ovat pääasiassa enemmän kuin vähemmän sekä dramaattisia että romantikkoja, ei voi ensimmäisenä pyöreänä hääpäivänä odottaa yhtään vähempää kuin valojen uusinta. Paikkana sai toimia Unescon-suojelukohteenakin tunnettu Petäjäveden vanha kirkko, meidän lähikirkko <3 Paikalla ihmiset, jotka jakavat arkeakin kanssamme. Kiitos siitä kaikille, te teitte juhlasta täydellisen.

                                          Kuva: Wikipedia.org

Sain tutustua uusiin ihmisiin: Hello Cleber! We all miss you!

Käytiin myös sukulaisten ja kavereiden kanssa Särkänniemessä, lapset ja se riemu <3 Pysyin kiireisenä sekä lasten-, kodin- että pihanhoidon tiimellyksessä. Ehdimme paistaa lettujakin. Olen työstänyt vyöhyketerapia opintojani ja ne ovatkin jo loppusuoralla. Myös eteeristen öljyjen tuntemukseni on kasvanut ja gua sha-hoidot vieneet ihan mennessään.

Kesästä voisi siis sanoa jääneen käteen paljon kaikenlaista.

Yksi merkittävimpiä "saavutuksiani" tässä kesän aikana on kuitenkin ääneni. Enkä tarkoita nyt mitään lauluääntä (vaikka sitäkin on tullut treenattua karaoken merkeissä ;) ). Puhun nyt omalla äänelläni. Uskallan sanoa mitä ajattelen. hmmm...Aion uskaltaa! Olen aina ollut melkoinen keskitien kulkija...ja ehkä olen vieläkin, mutta nyt uskallan kertoa ääneen MIKSI. Jos muutkin saavat sanoa mielipiteensä, miksen siis minäkin? Tämä on syy miksi alunperin perustin blogin. Tämä aiempi lukkoni on myös syy, miksi blogiin on tullut aika pitkiä taukoja...Kuten nytkin. Olen miettinyt voinko sanoa mielipiteeni ääneen...tai onko se edes tarpeellista. Kuka siitää hyötyy? Ei ehkä kukaan, mutta enpähän ole ollut sitten hiljaakaan.

Älkää säikähtäkö, ei blogista edelleenkään ole tarkoitus tulla mikään propaganda-pläjäys, mutta ehkäpä tänne alkaa aktiivisemmin ilmestyä myös mielipiteitä.

Ja mistä moinen muutos...kuinka se ääni löytyi? Sen kun tietäisi...Olen miettinyt, että joko mulla on mennyt hermot hyssyttelyyn tai sitten mä oon vanhentunut ja sen myötä saanut jonkinlaista itseluottamusta? Ehkä... Olen myös ottanut käyttöön eteeriset öljyt ja niissäkin kyllä lupaillaan itsetunnon ja mielen kohotusta sekä parempaa tatsia omaan itseen. Niin tai näin, tässä ollaan, ja tätä on ehkä mahdoton enää hiljentää :D

Olen ilolla nähnyt, että blogillani on kivasti lukijoita. (Tai oli ainakin silloin joskus aikanaan kun viimeksi mitään julkaisin...) Olisi tosi kiva jos heittäisitte välillä kommenttia, vaikka ei asiastakaan niin moikatkaa edes vähän ;) Ja toisaalta keskusteluhan on aina sallittua ja toivottavaa ihan asiastakin :D

"Puuroa sen olla pitää"

Puuro lienee vauvoille ihanne aamupala, samoin iltapala, että nukkuu sitten hyvin. No, minä olen keitellyt puuroja viimeiset yhdeksän vuotta lapsille eikä kummoisempia nurinoita ole tullut. (ei ole kyllä nukuttukaan...:/ ). 4v joskus protestoi "miksi aina puuroa". Vaikka meillä ei kyllä oikeasti ole aina puuroa, mutta ei nyt mennä siihen :)

Tämä meidän vauvaneiti on nyt niin omapäinen tapauksensa, että hänpä ei tykkää puurosta. On kokeiltu soseen kanssa ja ilman, jopa hitusen suolaa olen joskus laittanut jos menisi paremmin, mutta ei. Olen oikeastaan ollut huomaavinani, että muutenkin kylmät ruoat maistuu paremmin kuin lämpimät. Mikäpä muu siis avuksi kuin raakapuuro tai tuorepuuro, kuinka nyt haluaa asian ilmaista.

En ole tähän mitään ohjetta ottanut mistään ja muutenkin tämä on pelkistetty versio, ei siis siemeniä mukana. Pikkuneidillä kun on kaikki pikku jyväset suusta ulos työntävä tunnistin, niin olen ensin sauvasekottimella jauhanut luomukaurahiutaleet jauhemaiseksi.



Sitä sitten pari lusikallista lautasen pohjalle ja päälle "sopivasti" vettä, melko kylmää vettä Sopivasti on niin että hiutaleet kastuvat, mutta eivät lillu ihan täysin, ylimääräistä nestettä voi kyllä kaataa pois myöhemminkin jos siltä näyttää. Sitten annetaan turvota 10-15min. Tässä kohdassa puurosta voi liruttaa ylimääräisen nesteen pois. Vielä sekaan sosetta ja puuro on valmis ja maistuu hyvin meidänkin pikkuneidille :)


 

Itse kun olen lämpimän ruoan ystävä, kylmä puuro puistatti. Mutta kun neiti availi hienosti suuta niin samapa tuo minulle sitten on onko se lämmin vai kylmä!

Tähän kohtaan huomautan, että THL ei suosita lapsille näitä raakapuuroja, koska kypsentämättömän viljan hygieenisyyttä ei voida taata. Tämän tiedostaen kaikki kuitenkin tekevät itse lopulliset päätökset siitä mitä lapsilleen syöttävät ja itse uskoisin elintarvikkeen olevan kuitenkin hygieenisempi kuin meidän kengänpohjat, tai muut lattialle jääneet tavarat joiden kimppuun pikkuneiti jo hienosti ryömii. Uskoisin myös että on hyvä saada lapsi syömään. Puuroa naamaan siis, lämmintä tai kylmää :)

Instagramiin!

Nyt kun on kerran siirrytty nykyaikaan videoiden muodossa, niin jatketaanpa kehitystä levittäytymällä myös instagramiin. Itselläni on ollut oma tili jo pidempään, mutta nyt valjastin sen blogini käyttöön ja jatkossa jokaisesta kuvasta löytyy #terveisinäitiihminen. Tili löytyy nimellä:

aiti_ihminen

Sinne vaan seuraamaan vähän aktiivisemmin päivitettävää sisältöä. Toki itse blogin sisältökin jatkaa kasvuaan, kuten minäkin ihmisenä :)

Ihanaa kesäpäivää!

Videon viemää ja siivousta

Olen tässä viime aikoina huomannut ja kuullut useammasta lähteestä, että olisi nykypäivää tehdä lyhyitä videoita. No minäpä kokeilin ja mistäpä muusta video kertoisi kuin kotiäidin arjesta. Tämä huumorimielellä tehty pläjäys ilostutti siivouspäivää eikä loppujen lopuksi ollut erityisen vaikea tehdä! Otin kännykkään "In shot"-nimisen sovelluksen ja eikun video pyörimään. Leikkaaminen, värien kirkastus, äänet, nopeutus, kaikki oli helposti toteutettavissa maalaisjärjellä. Suosittelen, ei vienyt kauaa, mutta toki ruokki luovuutta suunnitella millaisia videopätkiä tarvitaan :D

Näin ensimmäistä kertaa asialla kuulisin mielelläni myös palautetta, olisiko videoita kiva nähdä jatkossakin ja mitä tykkäsit tästä pätkästä, joten kommentteja saa laittaa kiitos :) Tässä siis, ensiesitys, olkaa hyvät:

Tämä video herättikin ajatuksia siivouksesta, eli esimerkiksi keittiö on nyt vain tuon näköinen, yleensä aina ruoan jälkeen. En syytä tästä neljää lasta, meidän keittiö taisi näyttää tältä jo kahdenkin kanssa, mutta neljä on omiaan tuomaan esiin sen tosiasian, että aina ei vaan aika ja kädet riitä siihen, että keittiö olisi koko ajan siisti. Tai oikeastaan mikään muukaan paikka.

Tällä hetkellä taistelenkin itse tuota pahamaineisinta vihollista, aikaa, vastaan. Kyllähän sitä laittaisi ruokaa ja katsoisi lasten huoneet kuntoon ja tekisi käsitöitä ja ompelisi lapsille vaatteet ja kutoisi villasukat. Maalaisin ikkunapuitteet loppuun ja tälläisin lapsille merkkivaatteet sävysävyyn päälle...mutta millä aikaa, kun kaikki pitäisi tehdä yhtäaikaa ja senkin ajan kaksi roikkuu kädessä, yksi jalassa ja neljäs sylissä...näin kuvainnollisesti ;) Ehkä kun lapset kasvaa? Kutsutaanko näitä nyt ruuhkavuosiksi? Myönnettäköön, että harrastuksiin kuskaus tuo vielä oman lisänsä. Mutta ei tätä silti poiskaan vaihtaisi... Mä vielä jaksan uskoa, että koittaa se päivä, jolloin se vimosen päälle siivottu ja laitettu lastenhuone oikeasti pysyy suhteellisen siistinä :D

To do...

Harrastaako kukaan muu "to do"-listoja? Mä harrastan ja nyt kun huomasin että edellisestä blogikirjoituksestakin on vierähtänyt pieni ikuisuus, päädyin tekemään "to do"-listan, jotta vähän järkeistäisin ajankäyttöäni. Tässä on siis hupinaa riittänyt, perusarkea, lasten kuskailua, ihan kotitöitä vaan, kavereiden tapaamista, vähän opiskelua ja välillä pitää jaksaa (tai ehtiä) vaan möllöttääkin. Ja näillä aineksilla ei ehdi enää koneelle purkamaan ajatuksia. Tämä on minulle kuitenkin rakkaaksi harrastukseksi muodostunut, joten...tässä ollaan!

"To do"-listat on ottaneet paikkansa mun sydämestä, koska ne pitää osittain ajatukset kasassa, ne myös patistaa tekemään kun näkee paljonko sitä tehtävää ihan oikeasti onkaan. Toisaalta se voi myös helpottaa kun kuvittelee vain että on ihan älyttömästi tekemistä ja lopulta listalta löytyykin vain pari hassua kohtaa. Eikä omassakaan listassa olevat asiat ole kaikki mitään epämiellyttäviä, oikeastaan osa kohdista saa sormeni syyhyämään!

Ja parastahan listoissa on se hetki kun saat vetäistä tekemäsi jutun yli!

Minulla on nyt sellainen elämäntilanne, että olen vähän niinkun aloittanut kaikenlaista. Aloittaminen on kivaa, mutta pitäisi varmaan saada niitä asioita loppuunkin. Siksipä listani täyttyykin tällä erää keskeneräisistä pikku projekteista, jotka ei sinänsä haittaa, mutta uskon niiden kuitenkin vähän kolkuttelevan takaraivossa ja näin ollen aiheuttavan turhaa stressiä ja ajatuksen, että on kauhea kiire kun pitää koko ajan tehdä jotain. Eli kun nämä saa alta pois, niin mulla ei ole enää mitään tekemistä, rauha ja hiljaisuus laskeutuu sisimpään ja voin taas aloittaa uusia kivoja projekteja, eikö niin ;)

Olen erityisen ylpeä listani viimeisestä kohdasta, koska meillä on J:n kanssa sanomaton sopimus, että minä suunnittelen ja hän toteuttaa monenlaisia askareita, jotka ei itseltäni luonnistu. Tällä erää hänen listansa jäänee lyhyemmäksi, koska äkkisiltään minä keksin siihen vain "rakenna kenkäteline" ja "osta kuramatto eteiseen".

Ammattilaislistaajat luultavasti tekevät vielä päivämäärät mihin mennessä kaikki on tehtävä, mutta näin harrastelijana minulle riittää listasta huokuvan järjestäytyneen kauneuden katselu :)

Ihania kevätpäiviä!

Inhimillisyys kateissa?

Nyt on pakko purkaa mieltä. Olen yrittänyt vain antaa asian olla, mutta olen koko ajan surullisempi kun otsikot osuvat silmiin. Kyseessä on, mikäpä muu kuin niin paljon otsikoissa näkyvät pakkorokotukset. Tiedän, että osalla tämä tulee jo korvista ulos, mutta ihan syystä se mediassa on näkyvillä. En oikeastaan haluaisi tunkea kauhaani tähän soppaan, mutta jos en avaa suutani niin tämä tunnemylläkkä varmaan patoutuu pinnan alle 😉  Joten täältä tulee!

Maaliskuussa voimaantullut uudistettu tartuntatautilaki velvoittaa siis hoitohenkilökunnan ottamaan tietyt rokotukset, mukaan lukien suurimman kiistan nostaneen influenssarokotteen. Tästä yllättäen on noussut aika iso haloo. Miksikö? Koska siinä viedään yhdeltä ihmisryhmältä itsemääräämisoikeus! Tämän jälkeen ei voida enää hyvillä mielin puhua hyvinvointivaltiosta, koska tämän jälkeen ainakaan suuri osa hoitohenkilökunnasta ei voi hyvin. Ei henkisesti, kun oikeus omaan kehoon on viety! (Eikä välttämättä edes fyysisesti jos sattuu kuulumaan siihen osaan, joka saa rokotteesta haittavaikutuksia, isompia tai pienempiä, nyt tai myöhemmin.) Äitinä mietin mihin meidät ja ehkä lapsemme pakotetaan seuraavaksi? En vain ymmärrä että maailma oikeasti voi toimia näin...ja tulen surulliseksi.

Kaikkein uskomattominta (jos nyt uskomattomampaa voi olla kuin itsemääräämisoikeuden tallaava laki) on hoitohenkilökunnan jakaantuminen kahteen leiriin. Itsemääräämisoikeuden puolestapuhujat on leimattu rokotusvastaisiksi, ammattitaidottomiksi ja potilasturvallisuuden vaarantaviksi. Omat koirat purevat. Meidän pitäisi näin pienenä joukkona vetää yhtä köyttä eikä haukkua toisiamme ammattitaidottomiksi näkemyseron vuoksi. Ja mikä tähän on ajanut…? Se, että haluaa itse päättää mitä aineita omaan elimistöön laitetaan. Itsemääräämisoikeudestahan tässä on kyse! Ei influenssapiikistä eikä edes rokotuksista, vaan itsemääräämisoikeudesta. Toki tällä erää ne kohdistuvat rokotuksiin.

Itsemääräämisoikeutta penäävät ovat aloittaneet somessa kampanjan #minäpäätänitse. Hyvin pian se sai taisteluparikseen vastineen jopa kolmella nimellä: #minäsuojaanpotilasta #rokotettu ja #potilasturvallisuus. Hassua tässä on se, että vastakampanja kampanjoi aivan eri asiaa vastaan kuin ensimmäinen kampanja. Jos toinen vastapuoli ajaa päinvastaista aatetta, eikö heidän tulisi kampanjoida esimerkiksi näin: #kehonikuuluutyönantajalleni #päättäkääpuolestani tai #ylpeäkynnysmatto? Okei, karrikoitua, mutta näinhän se oikeastaan on. Myös #minäpäätänitse kampanjaan osallistuvat ihmiset ajavat varmasti potilaiden turvaa ja oikeuksia, vaikka keinoihin ei kuulukaan oman kehon uhraus pakon alla (kuin liian usein epäergonomisten työasentojen muodossa.) Keinoja tehdä kaikkensa potilaan eteen on muitakin. 

Näin maalaisjärjellä ajateltuna, Jos päättää itse, saa päättää ottaa rokotteen, se on ok ja suositus. Tai sitten saa päättää olla ottamatta ja siihenkin on varmasti silloin joku syy. Minusta olemme yhtä potentiaalista, ammattitaitoista ja ammatistamme ylpeää ammattikuntaa, miksi siis hyökkäämme toisiamme vastaan? Ja siksi tämä minua niin kovasti surettaakin. Rakkaus tulisi ohjata kaikkea toimintaamme. Rakastamme työtämme, rakastamme sitä kuinka potilaat paranevat ja jos et rakasta itseäsi, et voi hyvin. Jos toimit itseäsi vastaan (ts. pakotettuna), et voi hyvin.

Itsemääräämisoikeutta puoltavat eivät läheskään kaikki ole rokotevastaisia (kuten en minäkään), osa on kriittisiä, mutta moni on ottanut rokotteet vuosittain vapaaehtoisesti. Jos olisin töissä, harkitsisin rokotteen ottamista hoitamieni potilaiden perusteella. Eikä kriittisyys ole mikään huono asia, hoitohenkilökunnan kyky ajatella ja tutkia asioita itse on monesti koitunut myös potilaan hyödyksi. Tämänkään vuoksi en ymmärrä, että tällainen asia hyväksytään Suomessa vielä vuonna 2018!

 ”Tällainen asia” sen vuoksi, että rokotusten vaikutus influenssan leviämiseen nähtiin esimerkiksi tänä vuonna. Tai viime vuonna. Ei paljon lohduta, että rokote oli nyt sattumalta valittu huonosti. Joka vuosihan se on arpapeliä. Tiedämmehän jo, että influenssarokotteen hyötyprosentista ei ole takeita (eikä ilmeisestikään luotettavia tutkimuksia siitä, että juuri hoitohenkilökunnan rokottaminen suojaisi oikeasti potilaita?) Lisäksi on fakta, että rokotevaste ei ole tietenkään 100%, niin kuin ei millään muullakaan rokotteella. Myös rokotettu hoitaja voi kantaa ja levittää tautia. Aseptiikka (puhtaasti työskentely) on siis edelleen ykkösasia ja tehokas suoja työpaikoilla kuten jokainen ammattitaitoinen hoitaja tietää, rokotettu tai ei. Toisekseen suurin osa potilaista ei elä kuplassa. He käyvät kaupassa, kavereiden luona, julkisissa kulkuvälineissä, paikoissa joissa varmasti on suurempi riski saada pöpö kuin hoitohenkilökunnasta, joka on koulutettu oikeaoppiseen aseptiikkaan potilastyössä. Potilasturvallisuus voi oikeasti vaarantua useista eri syistä, väsymyksestä, stressistä, tiedon puutteesta, välinpitämättömyydestä. Näitä pitäisi torjua urakalla!

Yllämainituin perustein itsemääräämisoikeuden vieminen on törkeää, vastuutonta, yliampuvaa ja äärimmäisen kapeakatseista toimintaa päättäjiltä.

Jos olet itsemääräämisoikeuden palauttamisen kannalla, ole ystävällinen ja käy allekirjoittamassa adressi tästä, vaikka se vaatiikin pientä vaivannäköä tunnistautuessa. Asia on kuitenkin äärimmäisen henkilökohtainen monelle meistä, myös minulle, vaikka tällä hetkellä kotiäitinä olenkin. Avuton on pieni ihminen suurissa pyörissä...

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2636

Minun visiossani koko hoitohenkilökunta saa tehdä rakastamaansa työtä yhteen hiileen puhaltaen, potilaiden eduksi, omana itsenään. Näin kaikki voivat paremmin.

Ps. Tiedän, että näinkin lyhyeen tekstiin ei mahdu tarpeeksi perusteluita kummastakaan suunnasta ja korostan tämän edustavan omaa näkemystäni. Voin kertoa tutustuneeni asiaan ja tutkimuksiinkin puolin ja toisin. Tämä on silti nyt kirjoitettu enemmän kotiäitinä kuin hoitajana. Ja suoraansanottuna jännitin koko tekstin julkaisua. Mutta, tätä mieltä minä olen, ja minulla on siihen oikeus. Ainakin toistaiseksi...

Äipän vapaatunti kotona!

En voi valittaa ettenkö saisi koskaan vapaa aikaa. Meillä mies kyllä on lasten kanssa jos itse menen kuntosalille tai haluan kahville kaverin kanssa. Tähän kuitenkin liittyy yksi iso MUTTA!

Aina kun saan "omaa aikaa" ilman lapsia, niin minun pitäisi lähteä jonnekin muualle. Omaa aikaa kotona ei juurikaan ole. Mies harvemmin on missään koko lapsiköörin kanssa niin että itse jäisin kotiin vain omaan erinomaiseen seuraani, enkä sitä kovin usein kaipaakaan, mutta joskus se on ihan mukavaa.

Tästä on ollut meillä puhetta J:n kanssa ja tänään sitten kävi niin, että vauva nukkui ulkona ja mies lähti isompien kanssa ulos ja sanoi että nyt sitten saat tehdä ihan mitä itse haluat! Tee jotain mukavaa, ei mitään kotitöitä tms. JA olen ihan varma että kaikki äidit osaavat samaistua tähän tilanteeseen ja arvaavat mitä käy seuraavaksi! Kyllä, Ihan oikein, nyt alkaa miettiminen että mitä ihmettä minä nyt sitten teen tällä ruhtinaallisella ajalla! Katsoako elokuvaa, piirtääkö, maatako vain sängyllä? Ei, ei tätä voi kyllä nukkumiseen tuhlata :) Voin kertoa, että harkitsin meditointia, sukan kutomista ja itselle jonkun kivan uuden maskin luomista, mutta mikään ei nyt aivan säväyttänyt.

Mitä minä sitten lopulta tein? No tietenkin kaivoin esiin mikrofonin ja virittelin karaokelaitteet paikoilleen! Okei, mies viritteli ne, koska en itse osannut, mutta siis karaoke vei voiton!

(kuvituskuva pixabay)

Ja ai että minulla oli hauskaa!
Tähän tuntiin mahtui Piikkilangan kaihertavaa kaipausta, kauniin riettaan ja onnellisen riemua sekä kyselyä siitä kuka keksi rakkauden. Hämyisä tunnelma, iltaa viettäviä ihmisiä ympärillä, kaunis puku ja hyvä fiilis. Minua vähän jännittää, mutta musiikki vie mukanaan ja tunti on hetkessä ohi.

Mielikuvitus on ihana asia (luultavasti myös siksi, että kukaan ei kuullut tai nähnyt, buahahahaaa.)  Lopuksi Suru oli kunniavieraana kun huomasin, ettei äänihuulet ehkä tykkää siitä, että yhtäkkiä laulaa kokonaisen tunnin... :D
Kähein äänin siirryin siis koneelle ja naatiskelen teetä kuunnellen kun lapset päästivät äänensä irti testaillen miltä se oma ääni kuulostaakaan mikissä. Tämä tunti tuli tarpeeseen ja nyt taas kotihommien pariin :) Päästäkäähän muutkin mielikuvituksenne irti, kotihommatkin sujuu mukavammin!

Eteisremppa (ja ihan huiput ennen/ jälkeen kuvat!)

Meillä on rempattu!

Käykö kenellekään muulle koskaan niin, että kotona rauhassa istuessa ja vaikkapa vauvaa imettäessä tulee katseltua ympärille ja huomattua, että tuo eteinenhän on aivan hirveä! Minulle kävi niin tässä pari viikkoa sitten. Toki olin huomannut hirveän eteisen jo aiemmin, mutta nyt se oikein pisti neulan lailla silmään. Sitä ei voisi enää sietää, ei, sille olisi heti tehtävä jotain.

Meidän eteinen on ihan suuri suomalaiseksi eteiseksi, siellä oli iso kaappi ja monta viistoa seinää, joten epäkäytännöllisyys oli huipussaan. Kuusihenkisessä perheessä myös tavaraa on saattanut kertyä sen verran, ettei ne vain mahdu kaappiin, varsinkaan jos kaappi on vähän huonosti suunniteltu meidän tarpeisiin nähden. Lisäksi varmaan tavaramäärän ja epäkäytännöllisyyden takia eteinen oli aina sotkuinen…aina. Mitä siinä sitten oli…no siinähän on kaikki mitä ei mahtunut laittaa kaappiin ja minkä joku meistä oli saanut päähänsä jättää eteiseen, tietenkin. Eli ainakin vaunut, autokaukalo, kolmet monot, yhdet sukset, kaksi vaahtosammutinta (joista toinen oli mennyt ”vanhaksi” 2001…), läjä epämääräisiä kenkiä, laukkua, sukkaa, piirustuspaperia, tytön edellisvuoden kuvistyöt jne. Kaikki ei siis tosiaankaan kuulunut eteiseen, mutta sinne ne oli vakiinnuttanut paikkansa.

Tällainen kauhistus se oli: 

Siinä syöttäessä olin jo sitten tehnyt suunnitelmat mitä eteiselle tulisi tehdä ja kun miehelläkin oli kolme vapaapäivää niin tokaisin, että nyt sitten eteinen uusiksi. J totesi, että joo o, pitää vain suunnitella se nyt hyvin. Vastasin, että tottakai suunnitellaan hyvin, siksi aloitetaan vasta iltapäivällä. J:n ilme oli niin ihanan hämmästynyt kun se tivasi, että ihanko oikeasti meinasin että kaappi puretaan nyt?!

Ja siitä se sitten lähti.

Tavarat ulos eteisestä, kaappi tyhjäksi ja purkuun ja seiniin uutta väriä. Kellastuneen männyn tilalle kuultovalkea vaha ja karmeihin valkoista. Huone kasvoi ja raikastui jo pelkästään tällä, mutta mitä sitten tilalle?

Lapset olivat innokkaita maalaajia

Valtava ruskea ja tummapeilinen kaappi sai lähteä ja halusin ainoalle suoralle seinälle pienemmän kaapin, mihin saisi koreja. Pitkä seinä, jolla kaappi oli aiemmin ollut, sai kannettavakseen takorautaiset naulakot, joihin mahtuisi sekä omat että vieraiden takit ja laukut. Henkariinkin on kiva laittaa tietynlaisia takkeja, joten niille piti keksiä erialainen pidike ja amppeliteline palveli tässä hommassa paremmin kuin hyvin!

Mummi ja Vaari tulivat auttelemaan ja vaari rakensikin uuden kaapin sillä aikaa kun J maalasi seiniä. Heillä oli myös ylimääräiset peiliovet, joten saimme ne käyttöön uuteen eteiseen. Ruskea matto pois lattiasta ja tilalle pitää vielä hommata pienempi tumma kuramatto oven eteen ja kenkien kohtaan parikerroksinen valkoinen kenkäteline niin meidän eteinen on ihan täydellinen! Kuvat saavat puhua puolestaan!

Muu kämppähän vähän meinasi räjähtää kun keskittyy vain yhteen huoneeseen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ylimääräisestä tavarasta eroon ja eteisen tila käyttöön. Nyt mahtuu takit ja tavarat vaunuja myöten. Silti lapset mahtuvat lattialle levittämään haalarit pukiessa. Muutoksen jälkeen lapsetkin on osannut laittaa tavarat paikalleen, uskomatonta. Kannatti! Kiitos Mummi ja Vaari avusta!

Psykologin neuvoja kasvatukseen

Meillä juhlittiin Petäjävedellä koko viikon ajan 150 vuotista taivalta. Osana juhlaviikkoa oli järjestetty vanhemmille ilmainen luento lapsen hyvää itsetuntoa tukevasta kasvatuksesta. Aivan loistava idea ja moni vanhempi olikin tämän mahdollisuuden käyttänyt, Miilun salissa istui ihan kiitettävästi porukkaa.

Luennoitsijana toimi Psykologi Keijo Tahkokallio. Oli ihan mahtavaa kuunnella oikeasti ihan maalaisjärkisiä ohjeistuksia ja ajatuksia lasten kasvatuksesta.

”Lasten kanssa täytyy elää kotona tavallista elämää. Kasvatus ei vaadi muuta.”

Tuli itsellekin äitinä hyvä olo :) Täytyy kyllä myöntää, että olen kuunnellut vastaavia ohjeita jo vuosia, koska äitini on niin mahtava lasten kanssa, että aina apua pyydettäessä ja välillä muutenkin olen saanut hyvin samankuuloisia neuvoja. Kiitos Äiti <3

Kertaus on kuitenkin opintojen äiti ja itselleni tuli hyvänä muistutuksena se, kuinka vähän kahdeksan vuotiaan itsesäätely eroaa neljävuotiaasta. Osaahan se paljon enemmän, mutta varsinainen suunnitelmallisuus, tunteiden säätely ja tuen tarve on vielä kehitysasteilla melko alussa. Meidän 8v. esikoinenkin on vielä kuitenkin aika pieni... :)

Tässä kuvassa näkyy 4-, 8-, 12-, 16- ja 20- vuotiaan aivot

Erittäin tiivistettynä kahden tunnin luennosta: Aseta lapselle raamit ja anna lapsen itse piirtää niiden sisään oma taideteoksensa. Piirustuksesta pitävänä vertauskuva osui ja upposi. Nykyään liian monet epäonnistuvat rajojen asettamisessa. Kun kaikki pitää saada heti ja nyt eikä malteta odottaa, että ikää vähän karttuisi, alkaa pienten maailma liian nopeasti olla aikuisten maailma. Nykyään myös mennään itse sotkemaan raamien sisään eikä anneta lapsen itse tehdä. Kiipeilytelineessä kuljetaan kädet ojossa alla (itsekin tähän sortuneena...). 

Parastahan sitä jokainen lapselleen haluaa. Minusta oli hienoa, että lapsen pelkääminen tuotiin myös esiin. Siis se, että vanhemmat pelkäävät lapsiaan! Ei uskalleta kieltää. Ei uskalleta asettaa rajoja, siitähän tulee muuten huuto. Millainen kuva lapselle kasvaa itsestään, jos edes omat vanhemmat eivät kestä hänen tunteenpurkaustaan? 

Parin tunnin luennon perusteella voin sanoa olleeni samaa mieltä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Lasten nukkuminen. Lapset pitäisi antaa nukkua omassa huoneessa ja nukahtaa yksin. Itse kolmen suhteellisen huonon nukkujan kanssa viisi vuotta putkeen valvoneena voin sanoa kokeilleeni myös tuon vaihtoehdon ja varmasti kaikki muutkin. Mikään ei auttanut, eli varmaan olen tehnyt jo vauvojen varhaislapsuudessa jonkin perustavalaatuisen mokan...Tämä uusi vauva tuntuisi nukkuvan...JES! En kuitenkaan ihan purematta niele selitystä, että kun nyt eletään nykypäivää eikä karhunluolassa, niin lapsenkaan ei tarvitse olla vieressä. Uusien ruokien maistamisessa lapsi oli kuitenkin niin biologinen otus, että on vain fiksuutta olla maistamatta. Miksi nukkumisasioissa lapsi olisi jotenkin ei biologinen? Yhdeksän kuukautta mahassa, sen jälkeen pitkälti sylissä. Seuraava looginen askel ei kyllä ole makaaminen yksin sängyssä... Mutta kuten kerroinkin, omat lapseni eivät ole juuri nukkuneet, joten en varmasti voi antaa toimivia neuvoja nukkumisessa. Sinänsä aihe voisi olla oma postauksensa aihe. Olen löytänyt lopulta meillä toimivat jutut. Tällä hetkellä Pienin nukkuu vieressä, ja minäkin nukun, ihanaa!

pixabay.com

Googlailin vähän tätä Tahkokalliota ja löysinkin sekä ihan artikkeleja, että vauva.fi keskustelun :D Sehän oli pakko vilkaista...Ja aika räikeän skaalan mielipiteitä oli sinnekin ilmaantunut. Tottakai, meitä on moneen junaan eikä yhdessä tekstissä voida olla kaikkien kanssa samaa mieltä ellei kasvatusohje sitten olisi "ihan sama mitä lasten kanssa tehdään, kunhan pidätte ne suurinpiirtein hengissä". Kukaan itseään kunnioittava ammattilainen tuskin menisi tuollaista sanomaan, joten keskutelu on taattu.

Tässä vielä muutamat artikkelit kyseiseltä psykologilta:
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Psykologi-Aikuiset-pelk%C3%A4%C3%A4v%C3%A4t-lapsia/518047

https://www.aamulehti.fi/ihmiset/nain-kasvatat-lapsesi-itsetuntoa-kaiken-avain-on-itsesaately-sanoo-psykologi-keijo-tahkokallio-24370304/

Tahkokallio on myös kirjoittanut kirjoja uransa aikana, löytyy kirjastoista ja osasta on tehty uudempiakin painoksia.

Miksi jännitän, WSOY 1981

Ajattele myönteisesti, WSOY 1992

Myönteinen ajattelu lasten kasvatuksessa, WSOY 1995

Peruna kerrallaan, WSOY 1988

Kotipesän lämpöä etsimässä, WSOY 2001

Mitä tehdä levottomille lapsille, WSOY 2003

Mitäs mieltä te muut olette näistä ammattilaisten kasvatusohjeista?

Äitipoweria!

Jokainen kotiäiti varmasti tietää kuinka pitkältä päivä toisinaan tuntuu. Sellaisiin päiviin aikuinen kaveri on kultaa. Ja äitiryhmästä on moneksi. Nyt me Kintauden alueen äidit ollaan lyöty hynttyyt yhteen ja luotu meille oma fb-ryhmä, josta myös uudet alueelle muuttavat löytävät muut äidit helposti. Lisäksi meillä on whats up- ryhmä, jolla saa joskus nopeallakin aikataululla kasaan pienen perhekahvilan.

Uusimpana tempauksena järjestimme talkoot tuon niin surullisen hiljaisen leikkipuiston hyväksi. Meillä on täällä aika korvessakin siis leikkipuisto :) Sieltä löytyy keinut, liukumäki ja sellainen jousikeinu. No hiekkalaatikko tietenkin myös. Harvoin sieltä muuta sitten löytyykään. Yleensä puisto on tyhjä. Varsinkin talvella, koska siellä ei ole talvikunnossapitoa. Jos sinne joskus joku eksyy, niin luultavasti toinen tulee kun itse on lähdössä. Tällä hetkellä kaikki vempeleet on lumen peitossa eikä puistossa ole juuri ollut tekemistä. Äidit siis toimeen ja lapiot kouraan. Järjestimme puisto lumen alta esiin-talkoot :)

Aamulla keittelin teetä termariin, lämmittelin mehua lapsille ja eikun pukemaan! Ulkona olikin kipakka pikku pakkanen. Isommat lapset oli koulussa, joten mukana menossa meidän 4v ja vauva. Isompi tyttö oli jo ulkona kun olin pukemassa vauvalle. Mitä muutakaan pieni keksisi tässä kohdassa, kuin tehdä jättiläismäiset niskakakat...vaatekerta siis vaihtoon, aikatauluun lapsiperheen 15 minuutin lisävartti ja eikun menoksi.

Reippaana tyttönä pakkailin vaunujen alle rautalapion, pulkkaan eväät ja yhden tytön (joka ei vaan voi vastustaa pulkkaan istahtamista kun sellaiseen on mahdollisuus). Neidille vielä käteen lumilapio ja liukuri ja juna on valmis.

Tätä revohkaa rahdatessa kävi kyllä mielessä onko tarpeen vielä tällä viikolla käydä kuntosalilla... Kuuma ehti tulla jo ennen talkoiden alkua. Mahdoin olla aika moinen näky tuolla kulkiessa :D Kyllä tyttö välillä sitten nousi pulkasta, että päästiin perille saakka.

Meitä oli paikalla kolme äitiä ja viisi lasta. Meillä oli oikein kiva päivä leikkipuistossa. Lapset laski mäkeä "jänöjussin mäenlaskun" soidessa taustalla (meillä oli mukana bluetooth kaiutin ;) ) ja aikuiset kaivoivat vempeleet esiin lumen alta. Saatiin kaivettua polkujakin pitkin poikin, että pienempienkin helpompi kulkea. Jutellessa työ sujui reippaasti ja aamupäivä kului ihan siivillä. Ja ihan parasta tietenkin se tauon paikka kun saatiin teetä ja lämmintä mehua.

Nyt uskoisin että tulee puistoonkin lähdettyä kun tietää, että siellä on tekemistäkin. Yhdessä saa paljon aikaan omaksi ja yhteiseksi hyväksi!

Ettei päivä olisi ollut liian täydellinen, niin kotiin lähtiessä unohdin termarin avoasentoon ja kaikki kassissa ollut oli aivan teessä pulkkaa myöten. Kuinkas muutenkaan :D

La(i)skiaisen kunniaksi

Huomenna laskiaistiistai on täällä! Tiedättehän, lasketaan mäkeä ja ilakoidaan ulkona. Juodaan lämmintä mehua ja syödään hernekeittoa tai paistetaan makkaraa. Ja tietenkin ne laskiaispullat! Kaikilla on hauskaa ja riemua kun ulkona on kaunis sää ja lapset ryntäilee tohkeissaan mäessä.

Poks!

Tässä kohdassa ajatuskuplani puhkeaa huomioon, että laskiaispullat piti leipoa tänään ja kello on jo seitsemän illalla! Katson ympärilleni ja huomaan istuvani olohuoneen lattialla keskellä langanpätkiä. Erivärisiä tupsuja vilahtelee lasten käsissä ja yksi tarjoaa saksia, jotta voisin auttaa häntä leikkaamaan yhtä tupsua. (Edellisen postauksen jälkeen meillä on ollut täällä lasten tupsutehdas olohuoneessa :D)
Olin ajatellut, että voisi viestittää naapurin äitien kanssa, jos porukalla vietettäisiin laskiaisriehaa. Samassa muistan jättäneeni viestit laittamatta, koska meillähän on aamulla neuvola eikä siis ehditä aamu-ulkoiluun. Tämä ei nyt meinaa mennä ihan niinkuin haaveilin. Viimeiset pullat tuli uunista ulos kyllä ennen yhtätoista ...

Aamulla koululainen lähti lumimuppetti kainalossaan, koulun liikuntatunti on ilmoitettu käytettävän mäenlaskuun. Eskarilainen oli sonnustautunut omatekoisella pupun töpöllä ja kaulassa killui glitteriin upotettu tupsu kaulakoru, hekin ulkoilivat mäenlaskun merkeissä.
Minä ja kaksi pienintä menimme neuvolaan. En muistanut että nyt olikin lääkärineuvola, eihän siinä mitään. Siellä nyt vain meni koko aamupäivä.

Ruokapöydässä kysyn 4 veeltä:  "Eikö olisi kiva lähteä tämän jälkeen laskemaan mäkeä kun on laskiainen! Voidaan mennä kohta yhdessä."
Tämä vastaa: "Ei".
Noo...ei se omena kauas puusta putoa. En tiedä huomasiko neiti tekopirteän innostukseni mäenlaskuun vai onko hän vain yhtälailla harvoin innoissaan lähdössä lumiseen pihaan kuin äitinsäkin. Hetken näin sieluni silmin, että menemme silti laskemaan mäkeä, koska nyt on laskiainen! Olisihan tuo varmaan innostunut jos olisin oikein asiakseni ottanut, mutta ketä se olisi palvellut? Äitiä laiskotti ja tytöt tekee mieluummin tupsuja. Ehkä ensi vuonna sitten :)

Seuraava kysymys ruokapöydässä oli "kuka haluaa laskiaispullaa?" Tähän innostus ja vastauskin oli aivan eri :D

HYVÄÄ LASKIAISTA!

Tupsusta suupielet hymyyn!

Jokainen kissan omistaja varmasti ymmärtää, miksi pipoissa olevat tupsut saattaavat joskus...no...tuhoutua. Näin kävi myös meidän tyttöjen kypärämyssypipojen tupsuille. Eteisen lattialta löytyi vain tyytyväinen kissa ja kasa langanpätkiä. Tytöltä meinasi päästä itku. Nythän pipo näyttää aivan tyhmältä kun ei ole tupsuja, en käytä! Kursitaanpas siis tilanne kasaan ja aletaan väsätä tupsuja, muistan, että kyllä niitä ala-asteella tuli tehtyä...

Leikkasin aluksi muistista pahvikiekon ja otin asianmukaisesti langan ja neulan ja menetin hermot alta aikayksikön kun totesin, että yhden tupsun tekeminen veisi puolipäivää...Ja jalostin minulle opetettua vähän eteenpäin. Tässä siis minun versioni tupsusta:

Näitä tarvitset:

sakset, lankaa, pahvia/kalvoa tms.

Eli leikkaa ensin 2 suunniteltua tupsua vähän suurempaa kiekkoa pahvista, kartongista, kalvosta tai minkä nyt olet tähän valinnutkin. Leikkaa sen sisään n.sormen kokoinen reikä. Huomasin, että tämä reikä kannattaa muotoilla vähän "sydänmäiseksi" ja yritin vähän tuohon kuvaan piirtääkin sitä hahmottamaan. Lopuksi leikkaa sydämen yläloven kohdasta kiekot "auki" kuten kuvassa.

Nyt aseta kiekot päällekkäin ja aloita kipeuttamaan lankaa. Kieputa lankaa niin kauan kunnes koko reikä on täyttynyt.

  

Seuraavaksi ota sakset ja leikkaa tupsu auki kiekkojen välistä kuvan osoittamalla tavalla. Kun koko tupsu on leikattu, pujota naru kiekkojen väliin, kietaise kerran tai kaksi keskustan ympäri ja solmi tiukasti. Ota tarpeeksi pitkä narunpätkä, jotta saat tupsuun jotain millä kiinnittää se. Nyt saat poistaa kiekot tupsusta.

Nyt voit vähän pörröttää, siistiä ja muotoilla saksilla tupsusta haluamasi kokoisen ja muotoisen. Pallo on tietenkin tiheämpi keskemmältä, joten jos pienempi koko ei haittaa, mutta haluaisit tiiviimmän tupsun, koita vähän lyhentää hapsuja.

Ja nyt vain tupsut kiinni! Tyttökin oli taas tyytyväinen pipoonsa eikä tarvitse korvien palella. Ja oikeastaan äitilläkin oli ihan kivaa vähän tuusailla. Tämä on kyllä äitiyden yksi hauskimpia puolia kun koskaan et tiedä mitä seuraavaksi saat värkätä :)

Näitähän voi ripotella minne haluaa! Väriä ja kokoa vaihtamalla mahdollisuudet on rajattomat! Kissan leluksi, reppuun killumaan, pipoon tottakai, kirjanmerkiksi, pupun töpöksi, tossujen koristeeksi, hiippahupun kärkeen, tyynyn kulmaan (jos ihan oikeasti tykkää niin paljon tupsuista...) Lastenkin kanssa askartelu onnistunee :)

Muutosta ilmassa

Kuten minäkin, myös blogi on kokenut suuria muutoksia. Huomasin, että jostain syystä kun viettää päivät 8-,6-, 4- ja 0-vuotiaiden lasten kanssa, ajatuksissa pyörii äitimäisiä ajatuksia. Äiti on toisaalta muutakin kuin yhden roolin vanki, tämän vuoksi olen kuten muutkin äidit, äiti-ihminen. Elämäntilanteeni huomioiden blogissa tulee jatkossa olemaan enemmän lapsiperheen arkea, mutta kyllä siihen varmasti mahtuu muutakin, itseni tuntien...:D Nyt kuitenkin vauvaillaan!

Vauvalle on tullut ikää nyt jo hurjat kolme kuukautta, jotka menivät huomattavasti nopeammin kuin olisin uskonut! Kolmesta kuukaudesta sanotaan, että sen jälkeen arki muuttuu. Se on eräänlainen äitiyden etappi. Ja pitää ihan paikkaansa. Neljännen kanssa voin sanoa odottaneeni kolmen kuukauden etappia kuin kuuta nousevaa! Mikä siinä sitten on niin ihmeellistä...

- Arki ei ole enää vain harjoittelua vaan vauva on luonteva osa perhettä
- Vauvaan on jo tutustunut, tunnistat onko sillä nälkä vai ilmaa mahassa
- Vauvalla on jo jonkinmoinen rytmi, joten voit itsekin välillä tehdä jotain
- Vauva ottaa jo selvästi kontaktia ja on näin ollen vastavuoroisempi, hymy on paras palkinto!
- Vauva osaa jo ottaa oikean otteen tissistä, joten imetys on helpompaa
- Tissit on jo tottunut jatkuvaan kulutukseen, joten alun tuskailut kipeiden nännien kanssa on muisto vain.
- Oma kroppa on ehtinyt palautua synnytyksestä siihen pisteeseen ,ettei sitä tarvitse enää varoa  jatkuvasti
- Olet keksinyt parhaat vauvavinkit omaan arkeesi.
- Kolmekuinen vauva on vain niin mahdottoman ihanan uskomattoman söpö!

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Nämä nyt näin yleistyksinä, kukin yksilöllisesti tietenkin, mutta pääsääntöisesti pitävät paikkaansa.

Tämä on juuri sitä ikää kun vauva vielä pysyy aika hyvin siinä mihin hänet lasket, joten kädetkin on mahdollista aika ajoin saada vapaaksi. Toisaalta näin hellyyttävä pieni pötkäle tulee napattua syliin niin, että fyssarit joutuvat muistuttamaan kuinka vauvan on tärkeää olla myös lattialla. Vauva alkaa myös jo painaa sen verran, että käytät häntä tahtomattasikin punttina hauiksille. Ja voi sitä hellyyden pakahduttamaa oloa kun neiti nukahtaa kantoliinaan painaen päätä rinnalle...tai tissille...tai nauraa minulle tai ylipäänsä vain on olemassa.

Meidän kolmikuisella oli rankan alkunsa (josta voit lukea lisää tästä) vuoksi ihan vielä omat etappinsa kolmessa kuukaudessa. Olemme käyneet aivosähkökäyrässä. Hykertelin onnesta, kun neurologi soitti ja kertoi lausunnossa lukevan "normaali ikätasoon sopiva käyrä. Molemmin aivopuoliskoin symmetrinen, Ei ylimääräisiä purkauksia". Aiemmassa kun oli epäsymmetrisyyttä ja kulmikuutta ja jotain sanoja joista en ymmärtänyt mitään, mutta kuitenkaan ei kuulemma hyvä käyrä. Magneettikuvassakin oli alunperin näkynyt laaja-alaisia hapenpuutteen aiheuttamia muutoksia, joten ennustetta ei oikeastaan annettu, ei voida tietää. Voitte siis kuvitella iloni ylimmillään kun käyrä oli hyvä! (Tämähän nyt ei sulje edelleenkään tulevaisuuden kehitysjuttuja pois, mutta kaikki aikanaan, nyt näyttää hyvältä!)

Nyt Neiti on 3,5kk ja kehitys on edennyt täysin ikätason mukaisesti ja saankin nykyään nauttia tytön kauniista hymystä ja hekottavasta naurusta! Hän mahallaan kannattelee jo hienosti päätä ja selällään ollessa kädet ovat löytäneet suuhun ja toisaalta leluista tarttumistakin jo harjoitellaan.

Ennen tätä neljättä olisin sanonut, että sellaiset vauvat, jotka syövät yöllä vain kerran ovat varmasti jokin myytti, legenda, toivo siitä että joskus saisi nukkua, sillä kolme aiempaa mussukkaani ovat muistuttaneet itsestään tiuhasti yötä päivää. Mutta ei! Tämä neiti ei totta tosiaan syö yöllä kuin kerran! Tai sitten nukkuu tissi suussa, enkä herää jos syö jatkuvalla syötöllä :D Nukumme siis vierekkäin, enkä osaa kuvata tällä hetkellä sen suloisempaa vauvanäkyä kuin lämmin pallero tuhisemassa vierellä kun heräät. Awww... Tänä aamuna pieni hikipallero, joten aamu alkoikin kylvyllä.

Onnen huuruinen äiti täällä siis kirjoittelee. Nyt kun saan nukkua ja kolme kuukautta tuli täyteen, uskoisin tekstiäkin tulevan useammin, ainakin ajatuksia piisaa.

Mitkä on muiden äitien fiilikset? Onko kolme kuukautta jokin etappi? Onko nukkuvat vauvat todellista totta?