Miksi nuoret ei halua lapsia?

Suomessa on syntyvyys laskussa. Lehdissä ihmetellään miksi nuoriso ei halua lisääntyä. Ainahan syntyvyys on tehnyt aaltoliikettä, mutta jos nyt ajatellaan syitä tälle aallonpohjalle... Tämähän herättää ajatuksia tämmöisessä paatuneessa kotiäidissä :D Olenkin tätä pohdiskellut ja löytänyt muutamia pointteja, jotka haluan nostaa esiin.
Kotiäitien mediakuva on luotaantyöntävä:

Kotiäidit kuvataan ja nähdään väsyneinä, ylipainoisina tai vastakohtaisesti kuivan kesän oravina.
Joka tapauksessa sairaalloinen olemus kuuluu asiaan. Lisäksi mielikuvan kruunaa tuulella käyvän
hormonihirmun elkeet ja likaiset vaatteet.

Yhteiskunnan tuki:

Tai sanoisinko tuen puute. Tätä kohtaa avaan alempana lisää, mutta perheet eivät koe saavansa
oikeanlaista tukea. Lisäksi lehdistö heruttaa tästä kaiken irti, joten myös nuoriso on varmasti kuullut
kuinka täysiä päiväkodit ovat, mitkä paineet työpaikka asettaa raskauden suhteen ja kotihoidontuella
ei tee yhtään mitään.

Lasten kasvatus on vaikeaa:

Niin,  lastenkasvatus ON vaikeaa. Ja pahimmassa tapauksessa kasvatat lapsistasi ärsyttäviä
naperoita, jotka ajavat sinut burn outin partaalle.

Vaihtoehtoja on tarjolla:

Nykyään on paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään kuin ennen. Matkustelu on halventunut ja helpottunut. Opiskelu on monialaisempaa ja siinäkin tarjontaa riittää laajalti myös jatko-opinnoissa. Unelmiaan on mahdollista seurata, ja jos vanhemmuus ei ole ollut se unelma, se voi kääntyä ennemminkin esteeksi oman unelman rakentamiselle.

Tässä nyt yleistettynä ehkä isoimmat syyt, miksi en yhtään ihmettele että nuoret eivät halua lapsia
ennenkuin maailman vahvin vietti (eloonjäämisen lisäksi), lisääntyminen, vie lopulta voiton. Kun mietin
millainen kuva nuorilla meistä on, ihmettelen että kukaan tekee lapsia. Tämän vuoksi haluan vähän
avata myös toista puolta näistä asioista. Jokaisessa kohdassa on myös pala  totuutta, jostainhan nämä
karrikoidut mielikuvat saavat alkunsa, joten niissä on myös hyviä pointteja, jotka vaativat lähempää
tarkastelua.

Kotiäitien rähjäinen olemus on ihan ymmärrettävä sivuvaikutus valvotuista tunneista, yksinäisyydestä ja
ympäristön paineista. Ensimmäinen kohta onkin seuraus muista epäkohdista eikä kotiäitiyden suora
vaikutus. Kotiäiti voi itseasiassa olla hyvinkin itseään arvostava, hyvinvoiva, lapsistaan nauttiva ja heistä
kunnon kansalaisia kasvattava suoraselkäinen nainen. Voi olla… Mitä siihen tarvitaan?

Nainen tarvitsee arvostusta ja ympärilleen ihmisiä. Monissa perheissä edes oma mies ei arvosta kotiäidin
panosta vaan pasmattaa tulojen vähyydestä ja siitä, että naisen on tehtävä oma osansa ja mentävä
töihin. Tämä on omiaan tuhoamaan naisen itsetuntoa ja ominaisinta luonteenpiirrettä, rakkautta. Puhun
yleisesti, vaikka toki jokainen yksilönä poikkeaa tästä jonkin verran. Perinteisesti naisen ominaisin tehtävä
on rakastaa, luoda hellyyttä, hoivaa ja luoda näin hyvä ilmapiiri. Sekä kotiin että yhteisöön. Tämä on
monelle naiselle luonnollisin tapa ilmaista omaa olemustaan. En tietenkään tarkoita tällä, että naisten
pitää olla kotona nyrkin ja hellan välissä, en missään nimessä. Meistä naisista on niin moneen. Me todel-
lakin menemme myös työelämään, mutta tässä yhteiskunnan tuki astuu kuvioon.

Tiedän, että sadat ja taas sadat naiset joutuvat lähtemään töihin, koska tulot eivät riitä kattamaan menoja
kotiin jäädessä. (Tietenkin osa menee ihan omasta halustaankin). Osa heistä ei voi keskittyä työhön,
koska tuntevat olevansa väärässä paikassa. Jos he jäävät kotiin kituuttamaan, hän on taas väärässä
paikassa tai vähintään itsekäs tai laiska. Kotona alkavat myös päivät tuntua pitkiltä ja yksinäisiltä vain
pikkunapero seurana. Kun yhden kanssa on tällaista, ei useamman lapsen saaminen ainakaan houkuta,
sisarusten ihanista yhteisistä hetkistä ja leikkikaverin roolista ei juuri puhuta. synnytyskin oli kamala.
Mikään vaihtoehto ei siis ole hyvä tällä hetkellä. Voisiko nainen huonommin voida?

Hyvin loogista olisi ottaa muut naiset avuksi. Näin ennenvanhaan tehtiinkin. He elivät tiiviinä yhteisönä,

keskustelivat, jakoivat lastenkasvatuksen ja sen haasteet kohdattiin yhdessä. Kotiäidit (eivätkä vanhukset)

olleet yksinäisiä. Joukossa on voimaa.

Olen vähemmistön edustaja, olen nimittäin oikeasti kiitollinen ja tyytyväinen siitä, että saan kotihoidon-
tukea. Eihän valtion olisi pakko antaa minulle mitään. Minulla ei ole myöskään mahdollisuutta heittäytyä
työttömäksi työnhakijaksi, koska olen alalla, josta saisin kyllä töitä. Työttömänä tienaisin kuitenkin enem-
män ja tiedän useampia, jotka ovat tehneet näin tietäen pysyvänsä työttömänä. Jos kuitenkin puhutaan
yhteiskunnan tukemisesta lapsiperheiden kohdalla, siinä on valtavia puutteita. Kotihoidontuki mielletään
pieneksi rahaksi, miksi? Koska meiltä vaaditaan paljon enemmän! Lasten pitäisi osata tai vähintään
harjoitella kaikkea jo todella pienenä! Jo kolme vuotiaalle pyydetään sukset ja luistimet päiväkotiin
vietäväksi eikä kotiäiti ruojake tietenkään jää yhtään huonommaksi. Kyllä niitä 1-3 kertaa tulee käytettyä.
Ruoan pitää olla terveellistä, tämä taas maksaa enemmän kuin hampurilaiset. Harrastukset maksaa.
Nykyään koulukiusatuksi voi joutua jos on väärän merkkinen puhelin. Lapsen oman tilan turvaamiseksi
kaikille omat huoneet jne. Saatan nyt antaa ääriesimerkkejä, mutta yhteiskunta sanattomasti vaatii tätä
kaikkea vanhemmilta ja kyllähän tämän vanhemmat mielellään lapselleen antavat. Mutta kun, kaikki
maksaa. Ja vie aikaa. Tämän lisäksi pitäisi saada omaa aikaa vanhempana. Ja tietenkin myös parisuhde-
aikaa. Ja yhteistä perheaikaa. Mutta kun työt vievät 8-10 tuntia päivässä, jonka jälkeen on n.3-4h
ylipäänsä valveillaolo aikaa ei yhtälö ole kovin yksinkertainen. Ja nämäkin maksaa…

Mikä siis avuksi? Ymmärrän, ettei yhteiskunnalla ole mahdollisuutta alkaa vain elättää jokaista perhettä,
mutta erilaisia työmuotoja voitaisiin mahdollistaa, samoin lastenhoitoa. Kotiäitien kotityötä ja aivo-
kapasiteettia voitaisiin alkaa arvostaa niin paljon, että heille mahdollistettaisiin nykyistä paremmin
lyhyempi työaika (toki suhteutetulla palkalla) ja etätyömahdollisuus sellaisilla aloilla, joissa se on mahdol-
lista. Puolikas tai liukuva työaika mahdollistaisi jo paljon. Se myös pitäisi äidit motivoituneina sekä töissä
että kotona, sillä he eivät joudu irrottautua omasta luontaisesta vietistään, perheestä, mutta pääsee silti
osaksi yhteiskuntaa ja antamaan sille panoksensa saaden samalla yhteisöllistäkin arvostusta, jota vaille
nyky-yhteiskunnassa kotiäidit jäävät. Lastenhoitoa voitaisiin järjestää myös isompien (miksei pienempien-
kin) työpaikkojen yhteydessä, joka helpottaisi perheiden työmatkoissa ja kuljettamisissa. Tämä vapaut-
taisi sitä kallista vapaa-aikaa ja pitäisi lapset lähellä vanhempiaan. Hyvinvoivat vanhemmat kasvattavat
hyvinvoivia lapsia. Tämä helpottaisi myös suurten päiväkotien lapsitaakkaa ja lisäisi työllisyyttä.

Ja sitten se, että lasten kasvattaminen on vaikeaa. Kuten jo sanoin, kyllä se välillä on sitäkin. Sekin helpot-
tuu kun on tukiverkostoja, asenteet lapsiperheitä kohtaan kohdillaan ja oma henkinen ja fyysinen voima
tasapainossa. JA kaikki, jotka ovat tehneet elämässään töitä unelmiensa eteen tietävät kuinka palkitsevaa
se voi olla. Palkinto huokuu lapsista joka päivä. Kun napakan ojennuksen jälkeen lapsi tuleekin itse halille
ja kertoo minun olevan paras äiti ikinä. Siinä sulaa sydän ja arvostus omaa työtä kohtaan kasvaa. Samoin
rakkaus näitä pieniä, viattomia, kujeilevia ja niin usein uskomattoman nällejä lapsia kohtaan. Että minä
olen osannut luoda jotain noin täydellistä! Tähän pitää vielä huomauttaa, että tässäkin asiassa yhteiskunta
lisää haasteita...se mitä lapsilta vaaditaan, kuinka heitä arvostellaan jo päiväkodissa, kuinka meidät usko-
tellaan luulemaan, että kaksivuotias tarvitsee päiväkotivirikettä jne…Vaatimukset ja kiitos eivät täsmää,
arvostus ei näy yhteiskunnassa.

Kaikki tämä tekee meistä kotiäideistä monipuolisia moniosaajia organisoinnin, paineiden keston ja luovan
soveltamisen alalla. Ja monen muun, mutta taidan kirjoittaa siitä oman tekstin xD Sanonpa vain, että
Nainen on rakkauden sykkivä sydän, joka kaikella lempeydellään saa auringon paistamaan risukasaankin.
Se on meidän luontainen supervoimamme, meidän vain pitäisi oppia käyttämään sitä. Ja yhteiskunnan
oppia hyödyntämään sitä sekä yksilön, että koko yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi.

Ja niistä unelmista. Toki lapset muuttavat arkea, mutta lapsetkaan eivät ole ikuisesti pieniä ja isompien kanssa yhteiset unelmat ovat tuplasti suurempia unelmia. Ja elämää on vielä pikkulapsiarjen jälkeenkin. Toki tämä ei ole kaikkien unelma, eikä tarvitsekaan olla. Itse elän omaa unelmaani itselleni rehellisenä ja sitä voin suositella kaikille muillekin. Silloin ihminen voi hyvin.

Kaikki kuvat www.pixabay.com