keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Tule mukaan henkiselle tutkimusretkelle!

Henkinen matkani on alkanut jo joitain vuosia sitten ja nyt se jatkuu, myös blogissa, ja sinä saat tulla mukaan tekemään omaa matkaasi! Minäpä kerron.

Ostin pari viikkoa sitten "voimauttavat kysymykset" -korttipakan. Se on Hidasta elämää -yhteisön kehittelemä ja julkaisema apuväline omalle henkiselle tiellesi. Mukavan värikkäästi kuvitetut kortit sisältävät kukin kysymyksen, jota pohtien voi tutustua omaan sisimpään. Näissä on sellainen kiva juju, että vastauksen tulee olla rehellinen, joten kunkin kysymyksen ympärillä saa mutustella ja tunnustella ajatuksia ja niiden todenperäisyyttä. Kortteja on 52, joten ihan heti ne eivät lopu.


Olen nostanut vasta muutaman kortin ja saanut valtavia ahaa-elämyksiä! Oikeasti, olen ihan innoissani! Eräänä iltana pikkuneitiä nukuttaessa pohdiskelin korttien antamaa kysymystä pimeässä makkarissa. Ilmassa kuului vain pienen nenän tuhina. Minä seikkailin oman pääni sisäisessä myllerryksessä ja sitten se ajatus syttyi kuin lamppu! Palapelin palat loksahtivat paikoilleen! En tiennyt näitä asioita itsestäni :D

Tässä Hidasta elämää sivuston oma kuvaus korteista:

"Usein ulkopuolinen maailmamme vaatii ja odottaa niin paljon, että päädymme vastaamaan vain sen tarpeisiin. Omat tuntemukset ja ajatukset jäävät kiireessä toissijaiseksi. Jossain kohtaa saattaa tuntua siltä, että ei ole enää kosketusta itseen, omaan elämän suuntaan ja toiveisiin. Voimauttavat kysymykset -kortit auttavat käymään keskustelua itsen kanssa ja palautumaan takaisin omaan voimaan.


Voimauttavat kysymykset -korttipakka sisältää 52 värillistä kysymyskorttia. Voit käyttää kortteja mietiskelyyn, kirjoittamiseen tai muuhun voimauttavaan prosessiin. Korttien avulla voit tutkailla sisintäsi, vapauttaa sisäistä voimaasi ja lisätä energiaa elämääsi."
Kuten jo kerroin alussa, henkinen matkani jatkuu nyt blogissa, sillä (Hidasta elämää sivuston Sanna Wikströmin luvalla) Kerron yhden kysymyksen kerrallaan ja seuraavalla viikolla kahden viikon päästä (muoks. yllättävän vaikeiden kysymysten vuoksi armahdin itselleni vähän lisäaikaa) pohdin sitä omasta näkökulmastani, yleisellä tasolla, mutta luultavasti myös omaa elämääni peilaten sen verran kuin se itsestäni tuntuu julkisesti luontevalta. SINÄ saat käydä sisäisen pohdiskelusi tänä aikana ja jokatoinen maanantaina lukea mitä minä ja ehkä muut ovat asiasta pohtineet, jolloin saat erilaista näkökulmaa asioihin. Keskustelu on sallittua ja jopa toivottavaa, vaikkakin ymmärrän, että näissä voidaan mennä syvälle henkilökohtaisuuksiin, eikä välttämättä ole mielekästä yksityiskohtaisesti alkaa niitä jakamaan, mutta ihan fiilistelykin on tervettullutta kommenttien muodossa! Näin myös minulla on mahdollisuus saada laajasti erilaisia lähestymistapoja ja näkökulmia.

Olen todella innoissani tästä, Tervetuloa siis mukaan matkaan, tutustutaan itseemme!

Nämä ja muita kortteja saa ostaa mm. kirjakaupoista, mutta varmasti ainakin klikkaamalla itsesi  tästä Hidasta elämää -puotiin. Siellä onkin korteista tällä hetkellä TARJOUS 28.2 asti! Osta kolme, maksa kaksi. Sinne siis, jos haluat omat kortit myös kotiin, käyttötapoja löytyy näille korteille lisääkin ja niistä kerrotaan tuolla sivustolla lisää. Kortteja on myös lapsille, rauhoittumiseen, meditaatioon, uneen jne jne.

Ja se ensimmäinen kysymys tulee nyt:

"Mitä oleminen minulle merkitsee?"

Tämmöinen kevyt pieni kysymys heti alkuun :D Ei muuta kuin maanantaihin siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tauko blogissa ja kohdun poisto

Ensimmäisenä kerron, että minulla on isoja pyöriä lähtenyt liikkeelle. Olen tehnyt elämäntapamuutosta tähän kotiäitiarkeeni ja lisäksi perus...