Hyppäsitkö vasta mukaan? Klikkaa TÄSTÄ ja lue mikä on jutun juju ja lähde mukaan henkiselle matkalle :)
Ah, ja täältä se taas nousi, rakkaus! Olen huomannut, että kun mietiskelen ja analysoin asioita, yleensä itseäni, ajatuksiani tai kokemuksiani, pääsen setvimään joko anteeksiantoa tai rakkautta. Ja varmasti ne kulkee myös käsi kädessä. Aihe on siis sinällään tuttu juttu. Mutta, kuinka osoitan rakkautta itselleni...
Itsensä rakastaminen on vähintä mitä voit koko maailmalle tehdä. Se on pohja, perustus, jonka päälle kaikki muu rakennetaan. Jos teet elämäsi aikana paljon hyvää, autat muita, mutta et pidä itsestäsi, oletko päässyt kehityksessäsi eteenpäin? Kuka auttaa sinua? Miltä tuntuu jos näet jonkun muun sättivän itseään? Täältä se tulee: Lohdutat ja kehoitat anteeksiantoon, olemaan itselleen suopea :D Ja jos itse teet väärin...? Käsittelet sitä vuosikausia päässäsi ja lopulta saatat häpeissäsi haudata asian syvälle sisimpääsi ja päättää unohtaa koko jutun...Sinne se on sitten hyvin haudattuna.
Kuinka osoitan itselleni rakkautta?
Pohjustukseni ei ollut ehkä kovin selkeä, mutta se ajoi asiansa, sillä ensimmäinen tapa osoittaa itselleni rakkautta onkin juuri anteeksianto. Jos en anna itselleni inhimillisiä erehdyksiäni anteeksi, olen tunteissani epätasapainoinen. Poden syyllisyyttä, katkeruutta, ehkä surua, vihaa? Tällaisena en ole kovin rakastettava. Keräisin ehkä lähinnä sääliä. Itsesääliä. Se ei johda mihinkään, joten anteeksianto on välttämätöntä onnelisen arjen vuoksi. Rakkaus on iloa onnea, hyvää oloa, tyytyväisyyttä, vai mitä? Olen omassa seurassani iloisempi jos oloni on hyvä, jos olen kohdannut myös haasteeni ja myöntänyt virheeni. Kyllä, anteeksianto on suurinta rakkautta itseäni kohtaan!
Toki osoitan itselleni rakkautta myös hellittelemällä itseäni ihan perusarjessa. Sallin itselleni kaunistautumisen ja teen ruokia joista pidän. Joskus käyn shoppailemassa ja kampaajalla. Viimeksi kun sain hetkisen itseni kanssa, lähdin elokuviin, yksin. Se oli oikein mukavaa sekin, eihän elokuvissa voi oikein jutella kuitenkaan. Laitan kotini kauniiksi, puhun itselleni nätisti. Pienet arjen piristykset ovat rakkautta ja kertovat minulle: Minä rakastan sinua.
Rakkautta on myös rajat. Ihan kuin lapsilla, myös itselläni. Tiedän voivani paremmin jos en syö ähkyä, jos korjaan jälkeni ja saan elää siistissä kodissa, jos menen ajoissa nukkumaan. Näistäkin saa joskus joustaa, mutta kyllä terveyden vaaliminen on yksi rakkauden osoitus itseäni kohtaan. Jos olisin itselleni yhdentekevä, mitä väliä minulle olisi kuinka voin, miltä näytän, olenko sairas vai terve. Huolehtimalla itsestäni kuin lapsistani, osoitan että olen huolehtimisen arvoinen, tärkeä, myös itselleni.
Haluan ymmärtää itseäni, ehkä sekin on rakkautta. Se näkyy kiinnostuksena ja kärsivällisyytenä. Tai näkyy aina silloin kun siihen kykenen. Toki muitakin kohtia aika ajoin harjoitellaan, mutta tämä kohta on selvästi kompastuskiveni. Ei niinkään kiinnostus vaan kärsivällisyys :D Ei ihan vahvimpia puoliani omalla kohdallani. Tähän sain joskus vinkin rakkaalta mieheltäni, että jos lapsi ei opi kävelemään, kauanko annat hänelle aikaa oppia sen? No varmasti ihan niin kauan kun hän sitä tarvitsee. No, miksipä sitten kohtelen itseäni kaltoin ja vaadin itseltäni asioita ja suorituksia hetkessä, vaikka tiedän niiden oppimisen vievän aikaa... Näin se on. Ja tällä ajatuksella, että onhan minulla koko elämä aikaa, muistan itseäni rakastaa.
"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", siteeraan Raamattua, Matteuksen ja Markuksen evankeliumista. Tätä kutsutaan myös rakkauden kaksoiskäskyksi, sillä siinä kehoitetaan rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Tämä onkin mielenkiintoinen asetelma, sillä tässä ei kehoiteta suoraan rakastamaan itseään, vaan rakastamaan muita niinkuin itseään. Tämä avaa meille oven ymmärtää, miksi ihmiskunnassa tapahtuu kamalia asioita. Ääriesimerkkinä, Miksi meissä on tappajia, raiskaajia, pahoinpitelijöitä jne. Kun kaltoinkohtelet toista, se on peili omasta kohtelustasi, siitä mitä kuvittelet ansaitsevasi. Tai näin minä sen näen, eihän tämä mikään kiveen kirjoitettu totuus ole. On siis äärimmäisen tärkeää rakastaa itseään, jotta voi elää ja nauttia elämästä muiden kanssa.
Kuinka osoitan rakkautta muille?
No yllä kirjoitetun perusteella vastaus pitäisi olla "rakastan itseäni". No, itsensä rakastaminen on ehkä kuitenkin aika välillistä, joskin välttämätöntä.
Konkreettisemmin osoitan rakkautta läheisilleni hymyllä, halauksella, kauniilla sanoilla. Sitten tietysti aikaani antamalla. Joskus olen kuuntelija, joskus lisäkäsi. Käytännön apu on osoitus rakkaudesta. Toisen ilahduttaminen on rakkauden teko. Joskus rakkaus näkyy vain läsnäolona tai tekstiviestinä.
Mietin myös, että yleensä nämä auttelut ym. on ystävien kesken, entä sitten muut, tuntemattomat? Kuinka osoitan heille rakkautta? En ehkä yleensä osoita sitä kovin konkreettisesti, tottakai ohimennen pikku autteluita, nostetaan vaunut portaista, pidetään ovea auki...ehkä hymy, katsekontakti, reipas olemus. Tällöin en pelkää heitä, eikö se ole aikamoinen luottamuksen osoitus? Luottamushan on varmasti myös rakkautta. Vaikka kai voi olla rakkautta vaikka ei toiseen luottaisikaan? En aina luota itseenikään vaikka rakastankin...vaikeaksi menee :D
Kaikki hyvä on varmasti jossain määrin lähtöisin rakkaudesta ja toisaalta myös luo rakkautta, joten olemalla hyvä itsellesi ja muille osoitat rakkautta sekä itsellesi että muille.
Tässä sinulle seuraava kysymys matkallasi:
Kysymykset ja kuvat ovat Hidasta elämää - Sanna Wikströmin "Voimauttavat kysymykset" -korttipakasta. Omat kortit saat ostaa Hidasta elämää-puodista tästä. Hidasta elämää verkkosivusto: www.hidastaelamaa.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti