Olen miettinyt, että jos jokin asia ei jätä rauhaan, onko se vahva kohtalon suuntamerkki oikeasta suunnasta vai mielen sivallus menneisyyden haaveesta?
Minulle nousi muutamakin pohdittava asia tästä kysymyksestä, mutta jaan teidän kanssanne nyt yhden niistä ja samalla sivuan toista. Olen aina ollut varma siitä, että haluan olla vahva kulkija elämässä. Tahtoisin olla muille hyödyksi, auttaa muita, jossain vaiheessa opettaakin.
Se sitten kuinka tämän toteutan onkin isompi ongelma! Haaveissa on siintänyt koululaisesta asti lääkärin ammatti. Luovuin haaveesta lukiossa kun fysiikan numerot ei miellyttänyt itseä eikä opettajaa. Lähdin kuitenkin kätilöksi. Kätilön koulutuksen aikana löysin itsestäni paljon uusia puolia, huomasin, että pystyn toteuttamaan kaikkia näitä haaveitani myös tässä työssä. Vuosien myötä kun olen ollut lasten kanssa kotona, on lääkäri-haaveet kuitenkin palanneet mieleen useamman kerran. Kerran jopa niin voimakkaasti, että vuonna 2015 osallistuin ihan mielenkiinnosta pääsykokeisiin. Olin lukenut alueen kertaalleen läpi, kaikki lukion fysiikan, kemian ja biologian kurssit (hyvä harrastus ;) ), mutta toki tiesin, ettei laskunopeus tai taitokaan tule riittämään sisäänpääsyyn. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt saamistani pisteistä, sain puolet tarvittavasta määrästä! Sain tästä hyvän kannustimen, että jos oikeasti tekisin töitä asian eteen, ei sisäänpääsy olisi mahdoton. Toisaalta se myös pitää minua kiinni haaveessa jota en ehkä koskaan ole valmis toteuttamaan. Mietin onko lääkärin työ kuitenkaan sellaista, jota minä haluan oikeasti tehdä. En voisi enää tehdä kätilön töitä...opiskelut vaatisivat käytännössä muuton toiselle paikkakunnalle, täällä on kaikki lapsilla ja miehen työt, omakotitalo jne... Kävisikö liian raskaaksi kantaa tämä luontaishoitoleima lääkärin työn ohella? Plussana olisi kuitenkin se, että voisin aidosti toteuttaa oman arvomaailmani oppeja, kokonaisvaltaista hoitoa, yhdistää luontaishoidon hyvät puolet lääketieteen hienoihin saavutuksiin.
Toinen polku kaikkeen tähän heittää lääkärihaaveet romukoppaan ja keskittyy toiseen jo pitkäaikaiseen haaveeseeni, oma yritys. Minulla olisi pieni kivijalkaliike, jossa olisi oma hoitotila, pieni putiikki ja koulutustilat ryhmille. Ehkä se ei sitten olisi edes ihan niin pieni...
Tekisin vyöhyketerapiaa, auttaisin ihmisiä öljyillä ja muilla luonnonkeinoilla. Putiikin nurkassa olisi teenurkkaus ja ihmiset voisivat joskus tulla ihan vain rupattelemaan maailman menosta. Kätilön työ on minulle ylpeyden aihe ja sydämen asia ja se tulisi kuvaan ehkä jonkinlaisena doulauksena, hypnosynnytysryhmien vetämisenä ja mistä sitä tietää, jos joskus kotisynnytykset lisääntyisivät niin se olisi aika luonteva jatkumo tähän.
Monta kysymystä on auki, mutta tässä nyt pääpiirteissään nämä asiat, jotka eivät jätä minua rauhaan. Nämä ovat juuri ne asiat, jotka herättävät kysymyksen, onko se kohtaloni vai suureelloinen tai vanha haave, josta on vaikea päästää irti? Kumpikin vaihtoehto ilman käytännön todellisia ongelmia lämmittää sydäntä.
Voinko toteuttaa osan siitä jo nyt? Hmm...ikäänkuin olen toteuttanut kumpaakin osittain jo nyt...teen hoitoja, olen opiskellut, autan ihmisiä parhaani mukaan, perehdyn kokonaisvaltaisuuteen. Taidan seistä vähän tienristeyksessä, jossa pitäisi pikkuhiljaa valita se polku... Ratkaisu ei nyt kuitenkaan selkene heti, joten taidan tässä vielä tovin seisoskella ja katsella vaihtoehtoja :)
Löysitkö sinua kiehtovan asian omasta elämästäsi?
Tässä seuraavan viikon kysymys:
Entä jos kaikki onkin ihan hyvin? Miltä se tuntuu?
Kysymykset ja kuvat ovat Hidasta elämää - Sanna Wikströmin "Voimauttavat kysymykset" -korttipakasta. Omat kortit saat ostaa Hidasta elämää-puodista tästä. Hidasta elämää verkkosivusto: www.hidastaelamaa.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti